Haku

Aikakauslehtiviikolla Aikakausmedian jäsenkustantajien lehdistä lähes sata avaa digilehtensä viikon ajaksi maksutta kaikkien luettaviksi. Teemaviikko nostaa esiin aikakauslehtien monipuolisia sisältöjä, inspiroi löytämään uutta luettavaa sekä tukee lasten ja nuorten lukutaidon kehittymistä.

Aikakauslehtiviikon teema Mikä on sinun juttusi? kannustaa tutustumaan uusiin lehtiin ja löytämään itselleen sopivinta luettavaa. Teemaviikolla on luettavissa monipuolinen valikoima erilaisia lehtiä sisustuksesta muotiin ja ruoasta sarjakuviin. Tarjonnasta löytyy niin ammatti- ja järjestölehtiä, harrastelehtiä kuin yleisölehtiäkin.

Mukana teemaviikossa 110 kirjastoa

Aikakauslehtiviikkoa vietetään myös 110 kirjastossa ympäri Suomen. Aikakausmedia on tuottanut kirjastoille Juttutuokion, jossa lapset ja nuoret eskarista yläkouluun pääsevät kuuntelemaan tarinallista journalismia näyttelijä Minka Kuustosen lukemana. Videomuotoisen Juttutuokion lisäksi oppilaat pääsevät tekemään tehtäviä kirjaston lehtiosastolla.

Aikakauslehtiviikon kirjastoyhteistyön tavoitteena on tutustuttaa lapset ja nuoret aikakauslehtiin ja kirjaston monipuoliseen lehtivalikoimaan sekä tarjota lapsille kokemus kirjastossa käymisestä, vaikka se ei omaan vapaa-aikaan kuuluisi.

Aikakauslehtiviikossa mukana ovat Aikakausmedian jäsenkustantajien lehdistä:

Aarre-lehti, Aivoitus, Aku Ankka, Ammattisotilas, Anna, Antiikki&Design, Apu, Apu Juniori, Askel, Auto Bild Suomi, Bamse, Caravan, Costa Alegre, Deko, Demokraatti, Elintarvike ja Terveys, Erä, ET, ET Terveys, Gloria, Glorian koti, Glorian ruoka&viini, GOAL, GTi Magazine, Hevoshullu, Hifimaailma, HS Meidän perhe, Hyvä Terveys, Ilmailu, Image, Juristiuutiset, Kehittyvä Elintarvike, Ketju, Kodin Kuvalehti, Koti ja Keittiö, Kotilääkäri, Kotiliesi, Kotiliesi Käsityö, Kotimaa, Kotipuutarha-lehti, Koululainen, Lapsen Maailma, Lätta bladet, Liha ja ruoka, Luonnonsuojelija, Maailman Kuvalehti, Maalla, Matka, Me Naiset, Metsälehti, Metsälehti Makasiini, Metsästäjä, Metsästys ja Kalastus, MRKTNG, Opettaja, Partio, Pelastustieto, Pelit, Pets, Poliisi & Oikeus, Rakennustekniikka, Rakennustekniikka, Robot esittää: Minecraft, Sairaanhoitaja, Sana-lehti, Selkosanomat, Siirtolapuutarha-lehti, Soundi, Suomen Kiinteistölehti, Suomen Luonto, Suuri Käsityö, Taloustaito, TEK-lehti, Terveydenhoitaja, Tiede, Tiede Luonto, Tukilinja-lehti, Tunne & Mieli, Valitut palat, Vanhustyö, Viinilehti, V8, Yhteishyvä, Yliopisto-lehti, Ympäristö ja Terveys.

Aikakauslehtiviikko järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019, ja sitä vietetään aina samaan aikaan valtakunnallisen Lukuviikon kanssa.

Digilehdet ovat luettavissa 17.–23.4. osoitteessa www.aikakauslehtiviikko.fi.

Lisätiedot:
Piia Matikainen
mediakasvatusasiantuntija
piia.matikainen@aikakausmedia.fi
040 920 9750

×

Haku: