Haku

Joululehtien päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma: ”Kodeista, joissa rakastetaan joulua, välittyy erityinen lämpö”

Marraskuun alussa A-lehtien asumisen toimituksessa järjestetään suuri joulukokous. Pöydällä ovat uunituoreet numerot Kaikkien aikojen joulu - ja Kaikkien aikojen jouluherkut -lehdistä.

– Kokoonnumme tonttulakit päässä, juomme glögiä, jouluilemme ja fiilistelemme lehtien ääressä. Alamme miettiä, mitä tarjoamme lukijoille ensi vuonna, sanoo lehtien päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma.

Lehtiä suunnitellaan hyvissä ajoin, sillä varsinkin joulukodit täytyy kuvata julkaisua edeltävänä talvena. Herkkuja voi kuvata myöhemminkin, mutta kaikkia sesongin raaka-aineita ei ole tarjolla keväällä tai kesällä. Juhannuksena kaupasta ei luultavasti löydy lanttua, joulukinkkua eikä jouluhedelmiä.

Ideoinnissa hyödynnetään toimituksen omia kiinnostuksen kohteita sekä laajan avustajaverkoston kontakteja jouluihmisiin.

Mikä tahansa koti ei ole joulukoti. Siellä pitää olla tunnelma, johon voi samastua ja ihastua. Kodeista, joissa rakastetaan joulua, välittyy erityinen lämpö.  

Lehteen halutaan tyylillistä kirjoa, sekä perinteisiä että skandinaavisia sisustuksia. Valtaosa lehden lukijoista kaipaa runsautta.

– Tarjoamme ajatonta joulun henkeä, nostalgiaa, kimallusta ja säihkettä. Lehdissämme ei nähdä kuivaa oksaa, jossa on yksi pallo.

Ajattomuus johtuu myös siitä, ettei lehtiä suunnitellessa tiedetä tarkasti, mikä trendaa vuoden päästä.

Kaikkien aikojen joulussa on paitsi ohjeita ja vinkkejä, myös lukujuttuja. Uusimmassa lehdessä on esimerkiksi juttu enkeleistä ja joulunovelli yksinäisestä joulusta.

– Novelli on lehden ainut viittaus poikkeusoloihin, muuten eletään päättymättömässä onnellisuudessa. Joulumaailmaan voi paeta nykytilannetta ja kaikkea, minkä haluaa unohtaa. Joulu on ikuisen unohduksen tila. Moni tarttuu lehteen, koska se vie toiseen maailmaan.

Kulunut vuosi on ollut monella tapaa poikkeuksellinen. Vaikka joulu ei olisi tänä vuonna vain iloinen asia, Nevaluoma toivoo, että lukija saa joululehtien satumaailmasta lohtua.

Videolla Kari-Otso Nevaluoma kertoo mitä joulu hänelle merkitsee.

3D-piparihimmeleitä ja paljon makeaa

Kaikkien aikojen jouluherkut -lehden suunnittelu alkaa alkuvuodesta, kun jouluherkut on syöty. Jo nyt tiedetään, että seuraavaan lehteen on saatava suklaajuttuja, koska uusimmassa numerossa niitä ei ollut.

– Joulukarkki pitää aina olla. Ei saa tulla tunne, että tarvitaan lisää makeaa. Lukijat ovat sen suhteen kyltymättömiä, mutta tarjolla on aina myös jotain suolaista.

Lehdessä huomioidaan ruokatrendit ja painotetaan kasvisruokia. Ateria saatetaan koostaa tietyn raaka-aineen ympärille, ja resepteistä voi poimia itselleen sopivan. Pikaruokaa tai helppoja arkireseptejä lehdestä on turha etsiä. Kaikkien aikojen jouluherkut ei ole ruokavalio- tai dieettilehti.

– Voi paratkoon, uusin lehti huutaa hoosiannaa, kun siellä on niin paljon rasvaa, sokeria ja vehnäjauhoja! Mutta joulu on vain kerran vuodessa, silloin kuuluu herkutella.

Tämän vuoden jouluruokatrendejä ovat vohvelit, erilaiset piparkakkurakennelmat, moniväriset joululeivät ja ruisjoulutortut.

– Avustajamme ideoi lehteen 3D-pipareista huikeita himmeleitä. Pohdimme myös, mitä joulun tähteistä tehdään. Kierrättäminen on tätä päivää niin ruoanlaitossa kuin sisustamisessa.

Yksi ruokatrendeistä on kansainvälistyminen. Tarjolla on kombucha-glögiä, japanilaisia yakitori-broilerivartaita ja vegaanista marenkia. Pääruokajuttu perustuu itämaisiin joulumausteisiin.

– Mukana on klassikkojen lisäksi aina jotain uutta ja jännittävää. Lukijat ovat usein aika kokeneita kokkaajia, jotka ovat testanneet hirveät määrät reseptejä. Heitä ei ole helppo miellyttää. Pitää nähdä vaivaa, että tuttuihin ruokiin löytyy uusia näkökulmia.

Joulutunnelmaan vaikka keskikesällä

 Siinä missä Jouluherkut-lehdessä kokeillaan uusia asioita, Kaikkien aikojen joulu on nostalgisempi. Mukana on silti aina jotain uutta: tänä vuonna esimerkiksi pinkki joulukoti, persikanvärinen joulutähti ja krysanteemeista tehty joulukimppu. Tee itse -lahjajutussa askarrellaan trendikkäitä tuoksupusseja ja kynttilöitä.

Nevaluoma on tehnyt joululehtiä neljä vuotta. Vaikka työ on arkista aherrusta, se on myös kutkuttavaa.

– Parasta on, että joulutunnelmaan voi heittäytyä vaikka keskikesällä. Se on pakopaikka. Minun on vaikea ymmärtää niitä, jotka eivät yhtään tykkää joulusta.

Ensimmäiset joulukoristeet tulevat Nevaluoman ja hänen puolisonsa kotiin jo kynttiläkauden alussa. Kuusi on koristeltu viimeistään marraskuun lopussa. Jouluaattoa vietetään mökillä hiljaisuudessa.

– Aiemmin olen toivonut, että kaikki menisi samalla tavalla kuin ennenkin. Nyt olen alkanut ajatella, että voisi tehdä toisinkin. Voisi viettää vaikka suuren kaverijoulun. Aina kun jokin asia ei ole mahdollinen, alkaa miettiä, että se olisi kivempi. Mutta ehkä sitten joskus.

Jouluun ladataan Nevaluoman mukaan valtavasti toiveita ja merkityksiä. Hän toivoo, etteivät ne estä ihmisiä pysähtymästä.

– Ehkä tämä joulu on vielä rauhoittavampi ja hiljentävämpi kuin aiemmat. Toivoisin, että se olisi kaikille onnellinen.

Jouluihmiset antavat palautetta

Syksyllä 2020 ilmestyi ensimmäistä kertaa 100 ideaa jouluun -lehti. Siitä on tullut hyvää palautetta.

– Lehti oli suunnattu esijouluttajille, jotka ovat jo syyskuussa ihan täpinöissään lähestyvästä joulusta. Runsas myönteinen palaute kertoo siitä, että joulua odotetaan kiihkeästi ja sen parissa halutaan viettää yhä enemmän aikaa.

Kun jouluihmiset saavat käsiinsä Kaikkien aikojen joulu -lehdet, alkaa uusi kysymys- ja palauteryöppy. Lehdet luetaan tarkalla silmällä.

Niitä tehdään ihmisille, joille joulu merkitsee valmistelua ja runsautta, ei puuhailua karttaville minimalisteille. Nevaluoman mukaan pyrkimys puhutella liian montaa kohderyhmää heikentäisi samastuttavuutta.

– Emme moralisoi tavaran ja ruokien määrää, mutta lukijoidemme mielestä kaikkea ei tarvitse ostaa. Jouluihmiset tekevät mielellään uutta vaikka kävyistä ja edullisista raaka-aineista.

Joulu on monelle tärkeä juhla, sillä sen aikana voi osoittaa rakkautta ja hemmotella läheisiä. Nevaluoman lapsuudessa hänen vanhempansa veivät ystävilleen kuivakakkuja joulukukkien kera, serkku taas tekee lähipiirilleen lanttulaatikkoa.

Yhteisöllisyys liittyy myös joululehtien tekoon. Isossa tiimissä on jäseniä eri puolelta A-lehtiä. Lehtien sisällöt ovat silti täysin uusia.

– Se on meille kunnia-asia ja siksi lehtien tekeminen on aina iso ponnistus. Yhteistyö on ollut tosi hauskaa ja virkistävää. Jokainen tuo lehtiin oman osaamisensa ja näkemyksensä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä joululehtiä. Myös jokainen joulu on uniikki.

Kari-Otso Nevaluoma käsissään lahjapaketteja.

Kari-Otso Nevaluoma kannustaa jokaista viettämään itselleen mieluisan ja oman näköisen joulun.

Teksti: Tiina Tuppurainen | kuvat: Antti Vettenranta

Kari-Otso Nevaluoma on Avotakan, Meidän mökin sekä Kaikkien aikojen joulu - ja Kaikkien aikojen jouluherkut -lehtien päätoimittaja. Hän siirtyi tehtävään kuusi vuotta sitten työskenneltyään kuusi vuotta Glorian kodin päätoimittajana. Aikaisemmin Nevaluoma oli työskennellyt toimittajana ja toimitussihteerinä Avotakassa ja Länsiväylässä.

Tunne tekijät -sarja kertoo aikakausmedia-alan osaajista ja ajankohtaisista ilmiöistä. Edellisessä osassa Taito-lehden päätoimittaja Minna Hyytiäinen kertoi käsitöiden ajankohtaisista ilmiöistä ja korona-ajan vaikutuksista ihmisten käsityösuhteeseen.

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: