Haku

Aikakausmediat kiinnostavat nyt Instagramissa – joululehden seuraajamäärä räjähti kasvuun jo elokuussa

Sanotaan, että joulufiilistely alkaa vuosi vuodelta yhä aiemmin. Sen todistaa Kaikkien aikojen Joulun Instagram-yleisön kasvu: jo elokuussa jouluaiheilla fiilistelevän tilin otti seurantaan 679 uutta seuraajaa, ja syyskuussa kasvu jatkui 752 seuraajalla.

Aikakausmedian someseurannan mukaan Kaikkien aikojen Joulu on enemmän kuin puolitoistakertaistunut yleisönsä alkuvuodesta, ja reipas kasvutahti on jatkunut myös lokakuussa. Tili eli hiljaiseloa elokuuhun asti, jonka jälkeen sisältöjä on postailtu lähes joka päivä.

Joulua fiilistellään monipuolisilla lifestylesisällöillä ja meemeillä. Kuvakaappaukset Kaikkien aikojen Joulun Instagram-tililtä.

Digitaalisten sisältöjen kehittäjä Anni Alatalo kertoo, että Kaikkien aikojen Joulun Instagram-tiliä on tänä vuonna päivitetty aktiivisemmin ja monipuolisemmin kuin aiemmin. Postauksista löytyy samanlaista sisältöä kuin joululehdistä: juhlahumua, lahjaideoita, diy-vinkkejä, joulun tunnelmointia ja odotusta, reseptejä ja ihania joulukoteja. Suosittua sisältöä ovat esimerkiksi jouluaiheiset hauskat ja itseironiset meemit. Hänen mukaansa on tärkeää pitää tilin sisältö viikoittain monipuolisena ja viihdyttävänä.

– En usko, että millään yksittäisillä postauksilla, kuten meemeillä tai lehden julkaisuun liittyvillä postauksilla olisi suurta vaikutusta tilin kasvuun. Tärkeämpää on kokonaisuus, sisällöt ja oikea puhuttelutapa, kertoo jouluttajaksi itsekin tunnustautuva Alatalo.

Kaikkien aikojen Joulun Instagram-tili on yhteinen neljälle A-lehtien joululehdelle, joita ovat Kaikkien aikojen Joulun lisäksi Kaikkien aikojen Jouluherkut, Kaikkien aikojen joulukodit ja 100 ideaa jouluun. Painettujen lehtien ja Instagramin lisäksi kokonaisuuteen kuuluu viikoittain lähetettävä uutiskirje, joka ilmestyy syyskuusta vuoden loppuun.

Lue myös juttu vuodelta 2020: Joululehtien päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma: ”Kodeista, joissa rakastetaan joulua, välittyy erityinen lämpö” 

Eniten seuraajamäänsä Instagramissa kasvattaneet aikakausmediat, tammi–syyskuu 2023

  Media Uusia seuraajia
vuoden alusta*, kpl
Muutos seuraajamäärässä
vuoden alusta, %
1. Suomen Luonto 13 922 +12,9 %
2. Seiska 2 965 +12,7 %
3. Tiede 2 454 +13,7 %
4. K-Ruoka 2 420 +4,1 %
5. Me Naiset 2 084 +3,6 %
6. Tehy-lehti 1 842 +17,0 %
7. Viherpiha 1 799 +4,7 %
8. Meidän Mökki 1 711 +5,7 %
9. Talouselämä 1 495 +15,3 %
10. Kaikkien aikojen Joulu 1 409 +164,0 %

*) Vrt. seuraajamäärä 31.12.2022.
Lähde: Aikakausmediat somessa 9/2023

Instagramissa tänä vuonna 119 000 uutta seuraajaa

Aikakausmedian someseurannan mukaan aikakausmediat saavat kuukausittain tuhansia uusia seuraajia Instagramissa. Syyskuun lopussa seuraajia oli Instagramissa yhteensä yli 1,6 miljoonaa, mikä on yli 119 000 seuraajaa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kasvu on tasaista, ja viimeisen vuoden aikana seuraajamäärä on pienentynyt vain yhtenä kuukautena.

Suurimmat aikakausmediat Instagramissa olivat syyskuussa Suomen Luonto, Meillä kotona ja Yhteishyvä.

Aikakausmedioiden seuraajamäärä Instagramissa, syyskuu 2022–syyskuu 2023

 Lähde: Aikakausmediat somessa 9/2023

Suurimmat aikakausmediat Instagramissa syyskuu 2023

  Media Seuraajia
1. Suomen Luonto 121 827
2. Meillä kotona 83 567
3. Yhteishyvä 70 537
4. Soppa365 68 107
5. K-Ruoka 61 905
6. Me Naiset 60 116
7. Maku 57 492
8. Avotakka 52 892
9. Koti ja keittiö 45 797
10. Unelmien Talo&Koti 42 343

Lähde: Aikakausmediat somessa 9/2023


Aikakausmedia on tilastoinut suomalaisten aikakausmedioiden someseuraajamääriä vuodesta 2016 alkaen. Syyskuussa 2023 seurannassa oli mukana 211 mediaa, joista oli 154:llä käytössään Instagram.

Tutustu syyskuun someraporttiin yläpuolelta tai lataa se itsellesi täältä

Aikakausmedian jäsenet saavat käyttöönsä koko raportin Excel-muodossa sivuston jäsenosiosta

Teksti: Outi Itävuo | kuvat: Anniina Nissinen
page shape 1 page shape 3
×

Haku: