Haku

Lokakuun parhaissa mainoksissa tehdään ilmastotekoja ja luotetaan suomalaiseen designiin

Lokakuun Kuukauden aikkarimainos -kisan voitti Alkon Pakkaus ei ole makuasia, vaan ilmastoasia. Tyylikkään ja minimalistisen toteuksen tarkoituksena on nostaa tietoisuutta vaihtoehtoisista pakkauksista ja niiden ympäristövaikutuksista sekä kannustaa kokeilemaan uusia pakkausmuotoja.

Alkon markkinointipäällikkö Sari Karjalaisen mukaan moni kuluttaja ei miellä kartonkitölkkiin pakattua viiniä yhtä laadukkaaksi kuin lasiin pullotettua – vaikka se olisi jopa samaa tavaraa.

– Tämä sitkeässä istuva asenne sai meidät hoksauttamaan kuluttajaa. Halusimme muistuttaa, että juomassa kannattaa miettiä myös pakkausta, jos haluaa tehdä ympäristöystävällisempiä valintoja, hän sanoo.

Halusimme muistuttaa, että juomassa kannattaa miettiä myös pakkausta, jos haluaa tehdä ympäristöystävällisempiä valintoja.

Suurimmat päästöt ja ilmastovaikutukset juomalitraa kohden ovat painavalla lasipullolla (675 g CO2e/l), sillä lasin valmistaminen vaatii paljon energiaa. Pienimmät päästöt puolestaan on hanapakkauksella (70 g CO2e/l). Kartonkitölkin päästöt ovat hanapakkauksen jälkeen toiseksi pienimmät (85 g CO2e/l). 

Vastuullisuus kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän. Karjalaisen mukaan Alkon alkoholi ja terveys -aiheiset nostot somessa ovat kuukausi toisensa jälkeen menestyneimpien sisältöjen joukossa. Niinikään Vihreä valinta -tuotteiden osuus myydyistä litroista oli vuonna 2022 jo yli puolet.

– Vastuullisuus on tärkeä osa Alkon perustehtävää ja se leikkaa läpi kaiken toimintamme. Roolimme on nostaa esille avoimesti myös alkoholin käänteisiä puolia kuten terveysvaikutuksia ja toimialan ympäristövaikutuksia, hän sanoo.

Kunniamaininnat Aarikalle ja OptiiCatille 

Kunniamaininnan Kuukauden aikkarimainos -kisassa sai Aarikan Me olemme pyöreitä, jotta sinussa voi olla särmää ja OptiiCatin Keloa – tyyliä Lapista. OptiiCatin mainos luottaa Lapin taikaan ja perinteiseen suomalaiseen designiin ja lappilaiseen luontoon. Aarikan mainoksessa puolestaan esitellään syksyn 2023 uutuustuotteita.

– Aarikka tunnetaan puusta, pyöreästä ja skandinaavisesta designista – tätä haluamme myös mainoksen viestivän ja ilmentävän, sanoo Aarikan markkinointi- ja verkkokauppajohtaja Linda Pausio.

Kuukauden aikkarimainokset lokakuu 2023

Voittaja: Pakkaus ei ole makuasia, vaan ilmastoasia

Perustelut: Katse viipyilee tyylikkäässä ja minimalistisessa kuvassa pitkään, sillä huolella rakennettu asetelma on täynnä herkullisia yksityiskohtia. Kauniin kuvan taustalla on myös tärkeä sanoma vastuullisuudesta – kun valitsee klassisen viinipullon sijaan kartonkitölkin, tekee samalla palveluksen ympäristölle. Mainos toimii hyvin myös muissa kanavissa.

Mainostaja: Alko Oy:
Sari Karjalainen, markkinointipäällikkö (vastuu- ja yhteyshenkilö)
Iiris Mikkonen, viestinnän asiantuntija
Annakaisa Koskinen, markkinoinnin asiantuntija
Saara Kaihlanen, viestintäasiantuntija
Senni Simola, kestävän kehityksen asiantuntija
Marja Aho, vastuullisuuspäällikkö
Maritta Iso-Aho, viestintäjohtaja

Mainostoimisto: TBWA\Helsinki:
Carl-Erik Mosander, Senior Creative
Otto Kilpiö, Copywriter
Nelli Pätäri, Junior Copywriter
Marina Nosko, Designer
Satu Heikkonen, Account Director
Joni Hartikainen, Creative Producer

Muut tekijät: TOMEVSKI&CO:
Nikola Tomevski, valokuvaus ja ohjaus
Oskari Pulkkinen, DOP
Jenni Juurinen, set design
Severi Uusitalo, valaisija ja kamera-assistentti

Mediatoimisto: OMD Finland Oy
Kati Lähdeaho, Senior specialist
Jelena Ranne, Specialist, Paid social
Ilona Repo, Specialist, Paid social
Aino Hiltunen, Senior manager, Digital marketing
Joona Huolman, Operator, Paid search
Sanna Elopuro, Director, Media activation

Aikakauslehdet, joissa mainos on julkaistu:
Anna, Apu, Deko, Glorian ruoka & viini, HS Kuukausiliite, Maku, Seura, Suomen Kuvalehti.

Kunniamaininta: Me olemme pyöreitä, jotta sinussa voi olla särmää

Perustelut: Pyöreät puiset muodot johdattavat lukijan ensisilmäyksellä klassisen suomalaisen designin äärelle. Rauhallinen ja harmoninen kuva huokuu kodikkuutta ja tuo turvaa ja pysyvyyttä arjen keskelle.

Mainostaja: Aarikka Oy
Riia Sandström, toimitusjohtaja
Jonna Kivilahti, sisustustoimittaja, stylisti
Laura Andersson, konseptisuunnittelija
Henna Helin, graafinen suunnittelija
Teo Pyykkönen, valokuvaaja

Mainostoimisto: in-house

Aikakauslehdet, joissa mainos on julkaistu: Anna

Kunniamaininta: Keloa – tyyliä lapista

Perustelut: Mainos saa ajatukset pohjoisen luontoon, jylhiin erämaihin ja arktisille tuntureille. Uniikki mainos ei revittele kirkkailla väreillä tai kikkaile vitsikkäillä mainoslauseilla, vaan keskittyy olennaiseen – luonnonläheiseen kotimaiseen designiin. Siinä on Lapin taika aidoimmillaan.



Mainostaja:
OptiiCat Oy
Tuula Boren

Mainostoimisto: Speedmedia Oy

Muut tekijät:
Kanerva Jääskeläinen, valokuvaaja

Aikakauslehdet, joissa mainos on julkaistu:
Eeva, Mondo

Teksti: Anniina Nissinen | Kuvat: mainostajat
page shape 1 page shape 3
×

Haku: