Haku

Aikakausmedian järjestämään Editkilpailuun lähetettiin yhteensä 356 ehdotusta vuoden parhaista töistä ja tekijöistä. Niiden joukosta tuomaristot ovat valinneet jokaisen sarjan kolme parasta. Kilpailussa oli yhteensä 16 sarjaa, joista 13 oli toimituksellisia ja kolme markkinoinnillisia.

Suosituimmat sarjat olivat Vuoden aikakauslehtikansi, johon lähetettiin 67 kantta, sekä Vuoden aikakausmediajuttu, johon lähetettiin 54 juttua. Kaikkien aikojen ennätys tehtiin Vuoden yleisömedia -sarjassa, johon tuli kaiken kaikkiaan 27 ehdotusta. Myös Vuoden video tai audio -sarjan osallistujamäärä kasvoi, mikä kertoo erityisesti audion kasvavasta merkityksestä aikakausmedioissa. 

Vuoden parhaan aikakauslehtikannen saa perinteisesti valita suuri yleisö. Yleisöäänestys oli käynnissä Editkilpailun verkkosivuilla maaliskuun ajan ja ääniä annettiin yhteensä lähes 4 000.

Vuoden 2023 voittajia oli valitsemassa 44 median ja markkinoinnin ammattilaista yhteensä 11 eri tuomaristossa. 

Toimituksellisten sarjojen shortlistat

Vuoden yleisömedia

Demokraatti, Kustannus Oy Demokraatti
Talouselämä, Alma Talent Oy
Yliopisto-lehti, Helsingin yliopisto

Vuoden ammatti- ja järjestömedia

Arkkitehti, Suomen Arkkitehtiliitto 
Ekonomi-lehti, Suomen Ekonomit 
Kemia-Kemi, Kemian seurat / Era Content

Vuoden asiakasmedia

Kaija, Helsingin Satama Oy / Omnipress Oy 
Pirkka, Kesko / Genero Oy 
Valio Aimo -media, Valio Aimo Oy / Genero Oy 

Vuoden aikakausmediatoimittaja

Riikka Lehtovaara, Kotiliesi
Anna Kanto (ent. Sillanpää), ET-lehti
Anna Tuominen, Suomen Luonto

Vuoden valokuvaaja aikakausmediassa

Aapo Huhta, Suomen Kuvalehti, freelancer
Sanna Lehto, Image, freelancer
Juuso Westerlund, Image, freelancer

Vuoden aikakausmediajuttu

Tältä vulva oikeasti näyttää, HS Sport Digi 14.4.2023
Salaisuus, Kodin Kuvalehti 11/2023
Minä muistan Aleppon, Tekoja 3/2023

Vuoden lifestylejuttu

Kauneusvuoden parhaat, Gloria 12/2023 
Turku paikallisten seurassa, Mondo 12/2023 
Hellehelmat, Trendi 5/2023 

Vuoden ulkoasu aikakausmediassa

Apu360, A-lehdet Oy
Arkkitehtilehti, Arkkitehtiliitto
TAUKO Magazine, TAUKOdesign Oy

Vuoden aikakauslehtikansi, yleisöäänestys

Anna 23/2023, Otavamedia Oy
Ekonomi-lehti 1/2023, Suomen Ekonomit
Suomen Luonto 9/2023, Suomen luonnonsuojeluliitto

Vuoden digi

Apu360, A-lehtien ajankohtaismediat
Meillä kotona -kaupat, Meillä kotona
Suomen Luonnon digiarkisto, Suomen Luonto 

Vuoden uudistus aikakausmediassa

Digi-Pirkka, Pirkka / K-ryhmä, Hasan ja Miltton
TM Tuuma, Tekniikan Maailma
Tivi in English, Tivi

Vuoden video tai audio aikakausmediassa

Voisinko minäkin tappaa?, Apu360
Toukola & Kotiliesi, Kotiliesi
Kunnioittavasti, Nord Stream, Suomen Kuvalehti

Erikois-Edit

Briif-äänilehtipalvelun lanseeraus, Briif Technologies Oy
#nytriittää-kampanja, Eeva.fi ja A-lehtien naisten media
Vuoden turhakkeesta ilmiö, Suomen Luonto

Markkinoinnillisten sarjojen shortlistat

Vuoden aikakauslehtimainos

Me olemme pyöreitä, jotta sinussa voi olla särmää, Aarikka Oy
Vastuullisuuden jäljet, Berner Oy
Lyömätön trio, Fat Lizard Brewing Co.

Vuoden aikakausmediakampanja

M2 Beauté Eyelash Activating Serum, Berner  Oy
Vastuullisuuden jäljet, Berner Oy
Lohjalle lompsis – Aku Ankan mainosliite, Lohjan kaupunki

Lisäksi kilpailussa palkitaan Vuoden aikakausmediamainostaja. Tässä sarjassa ei ole shortlistaa.

Tutustu shortlistoihin Editkilpailun sivustolla

Voittajat palkitaan Editgaalassa Valkoisessa Salissa Helsingissä 16. toukokuuta. Ennakkohintaiset liput gaalaan ovat myynnissä 18.4. asti täällä

Editkilpailu

Aikakausmedian vuosittaisessa Editkilpailussa palkitaan aikakausmedia-alan parhaita osaajia ja toteutuksia toimituksellisissa ja markkinoinnillisissa sarjoissa. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin alan monipuolisia onnistumisia ja kannustaa kehittämään entistä laadukkaampaa aikakausmediajournalismia ja -mainontaa sekä liiketoiminnallisia ratkaisuja. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005.

Lisätiedot Editkilpailusta:
Outi Itävuo
markkinointipäällikkö
outi.itavuo@aikakausmedia.fi
040 540 1820

Kuvapyynnöt:
Anniina Nissinen
viestinnän suunnittelija
anniina.nissinen@aikakausmedia.fi
050 304 2855

×

Haku: