Haku

Editkilpailussa palkitaan vuosittain aikakausmedia-alan onnistumisia toimituksellisissa ja markkinoinnillissa sarjoissa. Vuoden aikakauslehtikansi on ollut perinteisesti kilpailun suosituin sarja, niin tänäkin vuonna. Yleisöäänestykseen valittiin 67 kilpailuehdotuksen joukosta kymmenen tuomariston mielestä parasta kantta. Ehdokkaiden joukossa on niin yleisölehtiä, ammatti- ja järjestölehtiä kuin yksi asiakaslehtikin.

Ammattilaisten valitsemissa kansissa näkyi tänä vuonna yllättävän vähän tunnettuja henkilöitä, mutta yksi ajankohtainen superpari kuitenkin. Otsikoille oli jätetty runsaasti tilaa ja niitä oli melko maltillisesti myös irtonumeromyynnissä olevissa lehdissä. Myös kuvituskansia, asetelmallisia valokuvakansia ja eläinkansia on finalistien joukossa.

– Kansi on äärettömän tärkeä osa aikakauslehteä, sillä sen perusteella lukija päättää, tarttuuko lehteen ja tutustuuko sen sisältöön. Tästä syystä sarjan varsinaisen voittajan päättävät lukijat, jotka saavat yleisöäänestyksessä kertoa, mikä kansi saisi heidät tarttumaan lehteen, sanoo Editkilpailusta vastaava Aikakausmedian markkinointipäällikkö Outi Itävuo.

Vuoden aikakauslehtikansi -ehdokkaat 2023:

Anna 23/2023, Otavamedia Oy
Ekonomi-lehti 1/2023, Suomen Ekonomit ry
Etiketti 4/2023, Alko Oy
Kirjastolehti 5/2023, Suomen kirjastoseura
Parnasso 6/2023, Otavamedia Oy
Suomen Kuvalehti 37/2023, Otavamedia Oy
Suomen Luonto 9/2023, Suomen luonnonsuojeluliitto 
TAUKO Magazine 6/2023, TAUKOdesign Oy
Viinilehti 5/2023, Viinilehti Oy
Viisas Raha 3/2023, Suomen Osakesäästäjät ry

Kansiäänestys on käynnissä Editkilpailun sivustolla 1.–31. maaliskuuta. Kolme eniten yleisöääniä saanutta kantta julkistetaan huhtikuussa muiden kilpailusarjojen shortlistojen yhteydessä, ja voittaja palkitaan Editgaalassa 16. toukokuuta. Äänestäjien kesken arvotaan kolme palkintoa. Arvonnan voittajat saavat valita joko suomalaisen aikakauslehden vuositilauksen tai vuoden mittaisen tilauksen Briif-äänilehtipalveluun. 

Kannet yleisöäänestykseen valitsi Editkilpailun Vuoden ulkoasu aikakausmediassa -sarjan tuomaristo, johon kuuluivat Helsingin Sanomien AD Tuomas Jääskeläinen, Viinilehden AD Satu Salmitie, AD ja Studio Kissin yrittäjä Tuija Tarkiainen sekä BBO Creativen toimitusjohtaja Anna Viertiö. Satu Salmitie ei osallistunut Viinilehden arviointiin. Lue lisää Editkilpailun 2023 tuomaristoista täältä.

Vuosittain jaettavien Edit-palkintojen tavoitteena on nostaa esiin alan monipuolisia onnistumisia ja kannustaa kehittämään entistä laadukkaampaa aikakausmediajournalismia ja -mainontaa sekä liiketoiminnallisia ratkaisuja. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005.

Kansikuvat ovat ladattavissa täällä

Äänestys on käynnissä Editkilpailun sivustolla 1.–31.3. Äänestäjien kesken arvotaan kolme palkintoa. Arvonnan voittajat saavat valita joko suomalaisen aikakauslehden vuositilauksen tai vuoden mittaisen tilauksen Briif-äänilehtipalveluun. 

Editkilpailun aikataulu

Helmi–maaliskuu 2024 | Tuomaristot valitsevat voittajat.
Maaliskuu 2024 | Yleisö äänestää Vuoden aikakauslehtikannesta 1.–31.3.2024.
Huhtikuu 2024 | Shortlistat julkistetaan ja gaalaliput tulevat myyntiin.
Toukokuu 2024 | Edit-palkinnot jaetaan ja voittajat julkistetaan Editgaalassa 16.5.2024.

Lisätiedot:
Outi Itävuo
outi.itavuo@aikakausmedia.fi
040 540 1820

Kuvapyynnöt: 
Anniina Nissinen
anniina.nissinen@aikakausmedia.fi
050 304 2855

×

Haku: