Haku

Tässä ovat vuoden 2023 suurimmat aikakausmediat somessa

Seuraajamäärältään suurin lehti oli Suomen Luonto, jolla oli vuoden lopussa yhteensä lähes 247 000 seuraajaa. Lehti nousi suurimmaksi maaliskuussa, jolloin se syrjäytti pitkään kärkisijaa pitäneen Talouselämän. Kolmanneksi suurin aikakausmedia on Aku Ankka, jolla on lähes 211 500 seuraajaa. Vuoden aikana kärkikymmenikön sisällä erityisesti Tiktokissa kasvanut Kotiliesi nousi kymmenenneltä sijalta pari pykälää ylöspäin.

Facebookin suurimmat aikakausmediat vuonna 2023 olivat Aku Ankka (141 000 seuraajaa), Suomen Luonto (105 000 seuraajaa) ja Yhteishyvä (102 000 seuraajaa). Myös Instagramissa Suomen Luonto pitää kärkisijaa huikealla seuraajamäärällään. Toiseksi suurin Instagramissa on Meillä kotona ja kolmanneksi suurin Yhteishyvä.

Tiktokin ykkössijalle on noussut Pirkka, joka on hurmannut yleisön nokkelilla Pirkka Hacks -sisällöillään. Kakkossijaa kanavassa pitää Kotiliesi ja kolmantena suurimpien listalla on Me Naiset. Neljäntenä on kaksi sijaa ylöspäin ponnistanut Tekniikan Maailma. 

Lue myös: Aikakausmedioilla lähes viisi miljoonaa seuraajaa somessa – nämä somekanavat trendasivat vuonna 2023

Suurimmat aikakausmediat somessa 2023

 

 

seuraajia kaikissa kanavissa

vs. 2022

1.

Suomen Luonto

246 745

↑+1

2.

Talouselämä

240 753

↓-1

3.

Aku Ankka

211 454

( - )

4.

Suomen Kuvalehti

195 361

( - )

5.

Seiska

186 978

( - )

6.

Yhteishyvä

183 401

( - )

7.

Meillä kotona

180 638

( - )

8.

Kotiliesi

134 006

↑+2

9.

Me Naiset

128 691

↓-1

10.

Soppa365

124 825

↓-1

Yhteenlasketut sivun tykkääjät Facebookissa, seuraajat Instagramissa, X:ssä, Tiktokissa ja Pinterestissä sekä kanavan tilaajat Youtubessa. Päällekkäisyyksiä ei ole huomioitu. Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Suurimmat aikakausmediat Facebookissa 2023

 

 

sivun tykkääjät Facebookissa

vs. 2022

1.

Aku Ankka

141 000

( - )

2.

Suomen Luonto

105 000

( - )

3.

Yhteishyvä

102 000

( - )

4.

Seiska

90 000

( - )

5.

Meillä kotona

85 000

( - )

6.

Kodin Kuvalehti

67 000

( - )

7.

Me Naiset

56 000

( - )

8.

Suomen Sotilas

55 000

( - )

9.

Soppa365

52 000

( - )

10.

Kotiliesi

47 000

( - )

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Suurimmat aikakausmediat Instagramissa 2023

 

 

seuraajia

vs. 2022

1.

Suomen Luonto

122 445

( - )

2.

Meillä kotona

84 420

( - )

3.

Yhteishyvä

70 892

( - )

4.

Soppa365

68 084

( - )

5.

K-Ruoka

62 451

( - )

6.

Me Naiset

60 992

( - )

7.

Maku

57 525

( - )

8.

Avotakka

52 870

( - )

9.

Koti ja keittiö

45 904

( - )

10.

Unelmien Talo&Koti

42 423

( - )

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Suurimmat aikakausmediat X:ssä 2023

 

 

seuraajia

vs. 2022

1.

Talouselämä

188 078

( - )

2.

Suomen Kuvalehti

142 485

( - )

3.

Seiska

50 289

( - )

4.

Mikrobitti

18 830

( - )

5.

Tiede

18 090

( - )

6.

Image

17 552

( - )

7.

Suomen Luonto

14 864

( - )

8.

Suomen Lääkärilehti

13 102

( - )

9.

Arvopaperi

11 598

↑+1

10.

Tivi

11 292

↓-1

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Suurimmat aikakausmediat Youtubessa 2023

 

 

kanavan tilaajia

vs. 2022

1.

Aku Ankka

34 400

( - )

2.

Tuulilasi

20 500

( - )

3.

Seiska

19 500

( - )

4.

Siivet

19 400

( - )

5.

K-Ruoka

13 600

( - )

6.

Konepörssi

12 600

( - )

7.

Metsälehti

7 550

( - )

8.

Suuri Käsityö

6 090

( - )

9.

Koululainen

5 210

↑+1

10.

Yhteishyvä

5 200

↓-1

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Suurimmat aikakausmediat Pinterestissä 2023

 

 

seuraajia

vs. 2022

1.

Kotiliesi

35 037

( - )

2.

Deko

15 282

( - )

3.

Kotivinkki

8 493

( - )

4.

Maku

8 251

( - )

5.

Kotipuutarha

7 122

( - )

6.

Yhteishyvä

5 309

( - )

7.

Meillä kotona

3 282

↑+3

8.

Anna

2 309

↓-1

9.

Unelmien Talo&Koti

1 779

( - )

10.

Suuri Käsityö

1 768

↓-2

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Suurimmat aikakausmediat Tiktokissa 2023

 

 

seuraajia

vs. 2022

1.

Pirkka

18 800

↑+1

2.

Kotiliesi

17 600

↓-1

3.

Me Naiset

5 976

( - )

4.

Tekniikan Maailma

4 225

↑+2

5.

GTi-Magazine

4 134

↓-1

6.

Mikrobitti

4 122

UUSI

7.

Meillä kotona

3 586

↓-2

8.

Koululainen

2 742

( - )

9.

Soppa365

1 030

UUSI

10.

Anna

597

↓-1

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Kasvajat

Suomen Luonto oli paitsi suurin myös eniten yleisöään kasvattanut media. Se sai vuoden aikana lähes 15 000 uutta seuraajaa. Täpärästi kannoilla oli Kotiliesi 14 000 uudella seuraajalla. Suurimmat kasvajat olivat pääasiassa yleisömedioita, mutta kärkikymmenikköön mukaan mahtui myös kaksi asiakasmediaa (Pirkka ja K-Ruoka) sekä yksi ammatti- ja järjestömedia (Tehy-lehti).

Eniten uusia someseuraajia 2023 

 

 

uusia seuraajia kaikissa kanavissa

1.

Suomen Luonto

+14 948

2.

Kotiliesi

+14 107

3.

Pirkka

+7 499

4.

Meillä kotona

+5 529

5.

Seiska

+4 786

6.

Eeva

+4 281

7.

K-Ruoka

+4 266

8.

Me Naiset

+3 781

9.

Tehy-lehti

+3 661

10.

Koululainen

+3 548

Yhteenlasketut sivun tykkääjät Facebookissa, seuraajat Instagramissa, X:ssä, Tiktokissa ja Pinterestissä sekä kanavan tilaajat Youtubessa. Päällekkäisyyksiä ei ole huomioitu. Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Eniten uusia Facebook-tykkääjiä 2023

 

 

uusia tykkääjiä

1.

Tieteen Kuvalehti

+2 275

2.

Metsästys ja Kalastus

+2 200

3.

Eeva

+2 062

4.

Kotiliesi

+2 000

4.

Tehy-lehti

+2 000

6.

Seura

+1 800

7.

Kodin Pellervo

+1 700

8.

Meillä kotona

+1 452

9.

Tieteen Kuvalehti Historia

+1 168

10.

Yhteishyvä

+1 103

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Eniten uusia Instagram-seuraajia 2023

 

 

uusia seuraajia

1.

Suomen Luonto

+14 540

2.

Seiska

+3 791

3.

Tiede

+3 368

4.

K-Ruoka

+2 966

5.

Me Naiset

+2 960

6.

Kaikkien aikojen Joulu

+2 630

7.

Kotiliesi

+2 196

8.

Talouselämä

+1 894

9.

Viherpiha

+1 868

10.

Tehy-lehti

+1 815

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Eniten uusia X-seuraajia 2023

 

 

uusia seuraajia

1.

Suomen Kuvalehti

+1 061

2.

Reserviläinen

+642

3.

Talouselämä

+636

4.

Seiska

+439

5.

Demokraatti

+425

6.

Arvopaperi

+342

7.

Suomen Lääkärilehti

+304

8.

Ulkopolitiikka

+283

9.

Mediuutiset

+157

10.

Viisas Raha

+156

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Eniten uusia Youtube-tilaajia 2023

    uusia kanavan tilaajia
1. Siivet +1 400
2. K-Ruoka +1 300
3. Metsälehti +1 130
4. Seiska +1 100
5. Koululainen +820

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Eniten uusia Pinterest-seuraajia 2023

    uusia seuraajia
1. Kotiliesi +4 182
2. Meillä kotona +1 641
3. Kotipuutarha +346
4. Kotivinkki +191
5. Kunto Plus +39

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Eniten uusia Tiktok-seuraajia 2023

    uusia seuraajia
1. Pirkka +7 100
2. Kotiliesi +5 700
3. Koululainen +2 258
4. Tekniikan Maailma +2 111
5. Me Naiset +1 090

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Aikakausmedia on tilastoinut suomalaisten aikakausmedioiden someseuraajamääriä vuodesta 2016 alkaen. Vuoden 2023 lopussa seurannassa oli mukana 211 mediaa, joilla oli käytössään 582 somekanavaa. Toisessa jutussamme kerromme, miten eri kanavat ovat seurannan aikana kehittyneet. 

Tutustu Aikakausmediat somessa -vuosiraporttiin

Teksti: Outi Itävuo ja Anniina Nissinen | kuva: Anniina Nissinen
page shape 1 page shape 3
×

Haku: