Haku

Tässä ovat painettujen aikakauslehtien jättiläiset ja kasvajat – Pirkalle yli 45 000 uutta lukijaa

Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT 2025) mukaan suurin kasvaja printissä oli Pirkka, jonka yleisö kasvoi 45 000 uudella lukijalla. Toiseksi suurin kasvaja on Avainapteekit, joka sai 38 100 uutta lukijaa printissä. Kolmantena listalla on 28 100 uutta lukijaa saanut Moottori.

Mistä johtuu kauppajakeluun vuonna 2020 siirtyneen Pirkan huikea nousu printissä? Päätoimittaja Sanni Jokinen uskoo, että lehti tarjoaa kiinnostavaa sisältöä ja on kiinni lukijoidensa arjessa. Lehden suosituimpia juttuja ovat ruokaan liittyvät sisällöt sekä hyöty, vinkit ja ideat arkeen ja kotiin. Myös tavallisten suomalaisten tarinat ja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin liittyvät sisällöt ovat printissä luettuja.

– Näemme myös omasta datastamme, että Pirkka-lehti puhuttelee yleisöään yhä paremmin. Kehitämme sisältöjä jatkuvasti lukijapalautteen pohjalta: teemme jokaisesta lehden numerosta lukijatutkimuksen, jonka tuloksia hyödynnetään sisällön kehittämisessä, hän sanoo.

Pirkassa on tehty systemaattista työtä asiakasymmärryksessä ja uusien lukijoiden tavoittamisessa. Sisältöjä tehdään printissä ja digissä lukijoiden toiveet huomioiden ja kohdennetaan kanaviin, joissa yleisöt luontaisesti liikkuvat. Sisältöjen kehittäminen ja kohdentaminen datan pohjalta ei ole uutta tekemistä medialle, mutta Jokinen uskoo, että pitkäjänteinen työ tuottaa nyt tulosta.

– Printin lukijoiden rinnalla tavoittelemme yhä kasvavia digiyleisöjä. Meillä on käynnissä uudistustyö tähän liittyen, joten toivottavasti ensi vuonna tähän aikaan näitä tuloksia on jo nähtävillä, hän sanoo.

Lukijamääräänsä eniten kasvattaneet painetut aikakauslehdet 2025

  Media Lukijamäärä KMT 2025 Muutos vrt. KMT 2024 Muutos%
1. Pirkka 1 625 000 + 45 400 2,9
2. Avainapteekit 647 000 + 38 100 6,3
3. Moottori 270 600 + 28 100 11,6
4. Tekniikan Maailma 228 300 + 16 600 7,8
5. Tiede Luonto 130 400 + 16 600 14,6
6. Glorian ruoka&viini 173 500 + 16 300 10,4
7. Metsälehti Makasiini 115 000 + 16 100 16,3
8. Golflehti 165 400 + 14 600 9,7
9. Koneviesti 137 400 + 14 100 11,4
10. Kotipuutarha 128 500 + 13 200 11,4
11. Suuri Käsityö 197 900 + 11 800 6,3
12. Metsästys ja Kalastus 162 200 + 10 300 6,8
13. Viisas Raha 67 700 + 9 000 15,3
14. Arvopaperi 62 800 + 8 700 16,1
15. Matka 85 500 + 8 100 10,5

Lähde: KMT 2025 ja KMT 2024

Asiakaslehdet on aikkareiden suurimpia printissä

Suurin painettu aikakauslehti on KMT-mittauksen mukaan Yhteishyvä, jolla on 1,8 miljoonaa lukijaa. Kakkosena tulee Pirkka 1,6 miljoonalla lukijalla. Kolmantena listalla on apteekkien asiakaslehti Terveydeksi!, jolla on 739 900 lukijaa. 

Lukijamäärältään suurimmat painetut aikakauslehdet 2025

    Lukijamäärä KMT 2025
1. Yhteishyvä 1 882 600
2. Pirkka 1 625 000
3. Terveydeksi! 739 900
4. Avainapteekit 647 000
5. Taloustaito 492 300
6. Moottori 270 600
7. Eeva 262 100
8. ET-lehti 252 500
9. Kodin Kuvalehti 251 500
10. Suomen Kuvalehti 251 400
11. Aku Ankka 246 800
12. Tiede 245 300
13. Tekniikan Maailma 228 300
14. Apu 214 900
15. Suuri Käsityö 197 900

Lähde: KMT 2025 

Lue myös: Tekniikka&Talouden kokonaistavoittavuus kasvoi aikkareista eniten – katso suurimpien KMT-kasvajien lista!

Lue myös: Kansallinen Mediatutkimus 2025: Näitä tilattavia aikakauslehtiä luetaan eniten

Teksti ja kuva: Anniina Nissinen
page shape 1 page shape 3
×

Haku: