Haku

Aikakauslehtihetki tuo hyvän mielen ja sille varataan aikaa – joka kolmas kertoo lukevansa enemmän lomalla

Aikakauslehtiä luetaan mieluiten illalla kotisohvan nurkassa, kun päivän velvollisuudet on hoidettu. Viikonpäivällä ei ole suurta merkitystä, arki ja viikonloppu sopivat suomalaisille yhtä hyvin – kunhan lehden lukemiselle on riittävästi aikaa.

Noin kolmasosa vastaajista kertoo lukevansa lomalla enemmän, ja hieman yli puolet kertoo lukemisen pysyvän ennallaan. Vain 14 prosenttia kertoo lukevansa vähemmän. Eniten vaikutusta loma-ajalla on alle 24-vuotiaiden lukemiseen, eläkeiän ylittäneillä vaikutus on vähäisempi. Naisista 38 prosenttia lukee lomalla enemmän.

Aikakauslehden lukeminen tuntuu...

Rentouttavalta. Inspiroivalta. Sivistävältä.

Ja aika monelta muultakin myönteiseltä asialta, kertovat avoimet vastaukset – kymmenen yleisimmin mainittuun tunteeseen ei mahtunut aikakauslehden kohdalla yhtäkään negatiivista tunnetta. Näin omaa oloa aikakauslehden parissa kuvailtiin:

  1. Rento, huoleton, helpottunut, leppoisa, levollinen
  2. Kiinnostunut, innostunut, inspiroitunut
  3. Tiedonhaluinen, informatiivinen, oppiva, sivistynyt, älykäs, asiallinen, avartava
  4. Keskittynyt, tarkkaavainen, läsnäoleva, syventynyt, paneutunut, vangitseva
  5. Rauhallinen, rauhoittunut, tyyni, kiireetön, hiljainen
  6. Hyvä, mukava, ihana, kiva, tyytyväinen, ok olo, hyvinvoiva
  7. Lukuelämys, lukuhetki, vapaus, vapaa-aikaa, omaa aikaa, yksinolo, väliaika
  8. Odottava, utelias, tirkistelevä, toiveikas
  9. Viihdyttävä, nautiskeleva, miellyttävä, onnellinen, tärkeä
  10. Ajanviete

Rentoutumisen tunne syntyy vastaajien mukaan mahdollisuudesta keskittyä lehden lukemiseen ilman että tekee samalla jotain muuta. 78 prosenttia vastaajista kertookin, että keskittyy aikakauslehden parissa vain lukemiseen.

Myös radion sekä podcastien kuuntelijat ja painetun sanomalehden lukijat liittivät monia positiivisia tunteita kyseisiin medioihin. Sosiaaliseen mediaan liitetyt tunteet sen sijaan olivat pääasiassa negatiivisia.

Lue lisää tiedotteestamme

Lataa Aikakauslehtihetki-tutkimusraportti

 

Lisätietoa: tutkimus- ja markkinointipäällikkö Outi Itävuo

page shape 1 page shape 3
×

Haku: