Haku

Inderes, Löfbergs ja VR ehdolla Vuoden aikakausmediakampanjaksi

Ehdolla olleista toteutuksista tuomaristo äänesti shortlistalle kolme varsin erityyppistä kampanjaa.

Yritys- ja toimiala-analyysejä tarjoava finanssialan yhtiö Inderes toteutti kampanjan, jolla tavoiteltiin pörssiin listautumista harkitsevien yritysten päättäjiä ja vahvistettiin brändiä. Kuva-arvoitukseksi materialisoitunut mainos nähtiin Arvopaperi- ja Talouselämä-lehdissä sekä Kauppalehdessä ja Inderesin somekanavissa.

Kahvipaahtimo Löfbergsin kampanja puolestaan oli suunnattu kuluttajille, joita tavoiteltiin laajalla mediapaletilla. Printissä kampanjaan valikoitui mukaan Pirkka-lehti. Kampanjan tavoitteena oli kasvattaa tunnettuutta ja saada sen myötä ruotsalainen kahvi yhä useamman suomalaisen kuppiin.

VR Group halusi kampanjallaan kertoa junamatkustamisen ympäristöystävällisyydestä ja vaikuttaa erityisesti yritysten logistiikka- ja työmatkapäättäjiin. Kampanja näkyi erilaisina variaatioina muun muassa Suomen Kuvalehdessä, KL Optiossa, KL Faktassa ja Talouselämässä sekä useissa digitaalisissa mainoskanavissa.

Vuoden aikakausmediakampanja 2021 -ehdokkaat:

Tunkekaa innovaatiot pörssiinne

  • mainostaja: Inderes
  • suunnittelu: Inderes, Dope Design
  • käytetyt mediat: Arvopaperi, Talouselämä, Kauppalehti, some

 

 

Vahva kahvi vahvalle kansalle

  • mainostaja: Löfbergs Finland
  • mainostoimisto: Nitro Group
  • käytetyt mediat: Pirkka, Alma Media display, Kesko Diginosto, SOK Smart Marketing, OOH JCD, Facebook, Instagram, Youtube, Google

 

 

 

 

 

 

Tulevaisuus liikkuu raiteilla

  • mainostaja: VR Group
  • mainostoimisto: 358
  • tuotanto: Brink Helsinki
  • mediatoimisto: ToinenPHD
  • käytetyt mediat: Kauppalehti Fakta, Kauppalehti Optio, Suomen Kuvalehti (vastuullisuusliite), Talouselämä, HS Visio, Alma Talent RON, Sanoma RON, ohjelmallinen display, LinkedIn, VR:n omat kanavat

 

 

Vuoden aikakausmediakampanja palkitaan nyt toista kertaa. Viime vuonna sarjan voitti K-Raudan Repäise-kampanja.

Voittajat julkistetaan Editgaalassa 24.3.2022. Kaikkien sarjojen shortlistat tarkempine tekijätietoineen ovat nähtävissä Editkilpailun kilpailusivustolla.

Lue myös: Vuoden aikakauslehtimainokseksi ehdolla kolme mainossarjaa

Aikakausmedian järjestämässä Editkilpailussa palkitaan vuosittain aikakausmedia-alan parhaita osaajia ja toteutuksia toimituksellisissa sekä markkinoinnillisissa sarjoissa. Markkinoinnilliset sarjat ovat Vuoden aikakauslehtimainos, Vuoden aikakausmediakampanja sekä Vuoden aikakausmediamainostaja. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005.

page shape 1 page shape 3
×

Haku: