Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen: "Maailma ympärillä on muuttunut ja lehti sen mukana"

Miten päädyit aikakausmediaan töihin?
Pätkätyöläisenä turhauduin odottamaan minulle luvattua vakinaistamistani Helsingin Sanomissa ja lähdin katselemaan, mitä muuta alalla olisi tarjolla. Päädyin tekemään yhden lyhyehkön toimitussihteerin sijaisuuden Kotilieteen ja sen perään vuoden sijaisuuden Maailman Kuvalehteen (silloin nimeltään Kumppani), johon minut vakinaistettiin vanhempainvapaalta tammikuussa 2009. Opiskeluajalta minulla oli lyhyt kokemus harjoittelijana Anna-lehdestä. Muut aikakausmediakokemukseni olivat satunnaisia friikkusuhteita.

Mikä on ollut kaikkien aikojen suurin onnistumisesi alalla?
Pidän onnistumisena sitä, että olen saanut pidettyä Maailman Kuvalehden printtilehden tilaajat kyydissä kaikki ne vuodet, jotka olen lehteä ollut tekemässä, siis kolmetoista vuotta. Maailma ympärillä on muuttunut ja lehti sen mukana. Kun aloitin työt Maailman Kuvalehdessä, oli vielä vallalla ajatus, että maailma jakautuu rikkaaseen pohjoiseen ja köyhään etelään – näin karkeasti sanottuna. Ja että me kirjoitamme tuosta jälkimmäisestä, ja annamme äänen heille, joiden ääni ei yleensä mediassa kuulu.

Emme enää jaottele maailmaa, vaan juttujen perusteena on aina näkökulma. Kameran linssiä on käännettävä välillä lähemmäs, välillä kauemmas.

Enää näin ei ole. Olemme maantieteellisestä sijainnista ja erilaisista yhteiskuntajärjestyksistämme tai infrastruktuurin eroista huolimatta yhtä ja samaa maailmaa ja elämme syvässä keskinäisriippuvuudessa toinen toisiimme. Tämä on nyt järkyttävällä tavalla tullut esiin esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä.
Emme enää jaottele maailmaa, vaan juttujen perusteena on aina näkökulma. Kameran linssiä on käännettävä välillä lähemmäs, välillä kauemmas. Ilmiöiden syy- ja seuraussuhteet menevät molempiin suuntiin – ja on meidän tehtävämme selventää ja avata niitä.

Uskon, että olemme onnistuneet tehtävässämme, koska lehti on palkittu useita kertoja viimeisten vuosien aikana niin Aikakausmedian Editgaalassa kuin muissakin alan kisoissa. Meillä on ihastuttava ja hereillä oleva lukijakunta, aktiivisten maailmankansalaisten uskollinen joukko, joilta saamamme lukijapalaute on yltiöpositiivista vuosi vuoden perään. Täytämme mediakentässä olevaa aukkoa, meille on olemassa siinä oma selkeä paikkamme.

Mikä on ollut merkityksellisin kirjoittamasi juttu?
Ajattelen, että kenties merkityksellisimpiä ovat olleet jutut, joita olen tehnyt toisesta kotimaastani Kolumbiasta. On tuntunut tärkeältä kertoa maasta, josta suomalaisilla on vain vähän tietoa ja hyvin paljon stereotyyppisiä käsityksiä. Toimittajan työ on parhaimmillaan ihmisten ajattelun ja maailmankuvan avartamista, jopa pelon vähentämistä – yhteisen ihmisyyden näkemistä erilaisuuden sijaan. Olen saanut kiitosta siitä, että annan työssäni tilaa hyvälle ja annan sen näkyä.

Mikä on ollut vaikein asia aikakauslehtiurasi aikana?
Vaikeinta on löytää lehdelle lisää lukijoita ja tilaajia ja samalla tietää, että he ovat jossain olemassa. Kehitysjärjestöjen julkaisemana lehtenä emme voi olla mukana kaupallisten medioiden apajilla taistelemassa lukijoista. Teemme sen minkä voimme, sillä volyymillä millä voimme. Resurssimme ovat hyvin rajalliset. Kasvatamme lisää yleisöä verkossa, jonne tuotamme printin ohella verkossa toimivia aiheita ja juttutyyppejä.

Milloin kaduit jutun julkaisua?
Kirjoitin joitakin vuosia sitten pääkirjoituksen, jossa sivusin suomalaista tasa-arvoasiaa viittaamalla tuoreeseen tutkimukseen akateemisten naisten vallankäytöstä parisuhteissa. Jokin siinä triggeröi selvästi, koska löysin nimeni pian somen fiideistä hyvin kielteisessä valossa. En ollut ymmärtänyt tasa-arvosta mitään! Se tuntui oudolta ja tottakai kaduin hetken, että olin ylipäätään tarttunut aiheeseen. Ajattelin jopa, etten halua kirjoittaa aiheesta mitään tulevaisuudessa, mistään näkökulmasta. Esimerkki havainnollistaa ehkä sitä, kuinka vähän saamme huonoa palautetta ja kuinka tottumaton siihen siksi on. En tietenkään aio sensuroida itseäni jatkossakaan, mutta tässä sen taas muisti, että ihmisiä tässä ollaan. Mokat ja haukut pelottavat myös kokeneita tekijöitä.

Minkä jutun haluaisit vielä toteuttaa?
Haluan toteuttaa vielä monenlaisia päräyttäviä tutkivia juttuja yhdessä loistavan tiimimme kanssa. Parhaat jutut syntyvät aina yhteistyössä, yhteisen ideoinnin, pöhinän ja palon tuloksena. Parasta, jos voimme tuoda juttuihimme lisää myös liikkuvaa kuvaa eri puolilta maailmaa, enemmän maailman tuntua.

Vuonna 2020 kuvatulla videolla Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen kertoo, mikä on lehden rooli suomalaisessa mediakentässä.

Mikä on paras tai mieleenpainuvin kokemus aikakausmediauraltasi?
Julkiset tunnustukset tai lukijatutkimusten kiittävä palaute ovat toki tärkeitä, mutta olennaisempia ovat yhteiset onnistumiset ja ilo siitä, kun yksittäinen teemoitettu lehti ilmestyy ja koko tekijätiimi voi seistä sen takana ylpeänä. Printtilehden erityisyys on siinä, että se antaa lukijalle journalistisen ja kuratoidun lukupaketin, jota erityisesti nuoremmat sukupolvet pitävät luksustuotteena. On eri asia valikoida ja klikkailla verkosta yksittäisiä juttuja, kuin lukea kansien väliin koostettu kokonaisuus.

Mitä aikakauslehtiä luet printissä ja digissä?
Image, Suomen Kuvalehti, HS:n Kuukausiliite, Kodin Kuvalehti, Iso Numero, Long Play, Kehitys, Yliopisto-lehti, Teatteri&Tanssi – enimmäkseen printissä. Ulkomaisista printissä Time, New Yorker, Monocle, Semana, Cambio16.

Mistä suomalaisista ja kansainvälisistä aikakausmedioista saat inspiraatiota ja mitä niissä erityisesti ihailet?
Inspiroidun ja saan ideoita ja ajateltavaa kaikista edellisistä. Ihailen hienosti ja isolla rahalla tehtyjä digitoteutuksia, jossa eri kerronnan muodot tukevat ja täydentävät toisiaan.

Maailman Kuvalehden päätoimittajana on myös hyvä osata nähdä Suomi etäisyyden päästä ja Suomi osana muuta maailmaa, oikeassa mittasuhteessa.

Mitä erityistaitoja tehtävissäsi tarvitaan? 
Lehden tekeminen on ryhmätyötä. Eli tiimitaitoja tarvitaan! Maailman Kuvalehden päätoimittajana on myös hyvä osata nähdä Suomi etäisyyden päästä ja Suomi osana muuta maailmaa, oikeassa mittasuhteessa. Perspektiivin hahmotus on tärkeä. Printtisukupolven edustajana olen ottanut haltuuni verkon lainalaisuuksia. Päivittyminen sisältöjen osalta tapahtuu orgaanisesti osana työyhteisöä, joka on kehitysjärjestö. Saan käyttää työssäni koko potentiaaliani ja osaamistani, koska lehden ainoana 100-prosenttisena työntekijänä toimenkuvani on niin laaja. Luulen, että kykyni innostua saa muutkin innostumaan.

Tiesitkö aina päätyväsi juuri tähän ammattiin?
En todellakaan. Ainut asia, jonka tiesin tuoreena ylioppilaana oli se, että osaan kirjoittaa. Lukion äidinkielen opettaja oli suositellut minulle myös radiotoimittajan uraa. Mutta en tuntenut toimittajia tai ylipäätään ihmisiä, jotka ovat medioissa töissä. Minulla ei ollut samaistumiskohteita. Aloin opiskella suomen kieltä ja kirjallisuutta Tampereen yliopistossa, jossa sivuaineenani oli myös tiedotusoppi. Suunta selkeni opintojen ja välivuosien aikana Meksikossa ja Kolumbiassa. Yhteiskunnallinen ajattelu alkoi vetää yhä enemmän puoleensa ja päätin suorittaa myös journalistisen pätevyyden. Sillä tiellä olen nyt.

Lue myös: Maailman Kuvalehti antaa äänen niille, joilla ääntä ei ole

Palstalla on uusi juttusarja, jossa esitellään aikakausmaailman ammattilaisia toimittajista graafikoihin ja koodareista valokuvaajiin. Juttuun haastateltu saa aina ilmiantaa seuraavan työssään ansioituneen aikkarialan ammattilaisen. Anni Valtosen ilmiantoi edellisessä jutussa Suomen Kuvalehden tuottaja Mikko Numminen.

Valtosen valinta seuraavaksi haastateltavaksi on kuvittaja Tuomas Kärkkäinen.

– Hän on näkemyksellinen ja lahjakas kuvittaja, jonka käsissä aihe kuin aihe nousee uusiin sfääreihin. Kärkkäinen oivaltaa ja yllättää, osaa kaivaa jutusta esiin asioita ja näkökulmia, joita ei sanota ääneen.