Haku

Maanantaina 5. huhtikuuta käynnistyy Aikakauslehtiviikko, ja Aikakausmedian jäsenkustantajien lehdistä yli 100 avaa digilehtensä maksutta kaikkien luettaviksi.

Teemaviikko nostaa esiin aikakauslehtien monipuolisia sisältöjä, tutustuttaa uusiin lehtiin ja mediasisältöjen tekemiseen sekä tukee lasten ja nuorten lukutaidon kehittymistä.

Aikakauslehtiviikko toteutetaan nyt toista kertaa yhteistyössä Lukukeskuksen kanssa, osana valtakunnallista Lukuviikkoa. Tänä vuonna Lukuviikon teemana on ”Lukutaito on kansalaistaito”.

Aikakausmedia on tuottanut eri opetusasteille teemaviikon tueksi mediakasvatusmateriaalin, joka tutustuttaa lapsia ja nuoria toimittajan työhön ja herättelee pohtimaan, kuuluuko mediassa lasten ja nuorten ääni.

Tänä vuonna myös aikuiset ja toisen asteen opiskelijat pääsevät haastamaan käsitystään journalismista. Heille suunnattu Mediaa, kiitos! -verkkosivusto avaa viisi näkökulmaa mediaan ja toimitusten arkeen.

Aikakauslehtiviikko järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, ja siihen osallistui 70 lehteä ja 118 000 lukijaa.

Digilehdet ovat avoinna 5. - 11.4. ja niitä voi lukea osoitteessa www.aikakauslehtiviikko.fi

Aikakauslehtiviikon tehtävät

 

Aikakauslehtiviikolla 5. - 11.4. mukana olevat lehdet:

  • Aivoitus, Aivoterveys, Aku Ankka, Aku Ankka Klassikko, Aku Ankan Taskukirja, Alibi, Allergia, Iho & Astma, Anna, Antiikki & Design, Apu Juniori, Askel, Auto Bild Suomi,
  • Bamse, Deko, Demokraatti, Elintarvike ja Terveys, Erä, ET, ET Terveys, Fit,
  • Gloria, Glorian koti, Glorian ruoka & viini, GOAL, GTi-Magazine, Heppu, Hevoshullu, Hifimaailma, HS Meidän perhe, Hymy, Hyvä terveys,
  • Ihon aika, Improbatur, Jägaren, Jääkiekkolehti, Kehittyvä Elintarvike, Kanava, Kemia, Ketju, Kiinteistöposti, Kippari, Kirjasto, Kodin Kuvalehti, Koti ja keittiö, Kotiliesi, Kotiliesi Käsityö, Kotilääkäri, Kotimaa, Kotipuutarha, Koululainen,
  • Lakimiesuutiset, Lapsen Maailma, Luonnonsuojelija, Maalla, Maailman Kuvalehti, Matkaopas, Meidän Suomi, Me Naiset, Metsälehti, Metsälehti Makasiini, Metsästys ja Kalastus, Metsästäjä, MRKTNG, Museo,
  • Opettaja, Pakkaus, Parnasso, Partio, Pelit, Plan, Print&Media, Riffi, Projektiuutiset, Robot esittää: Minecraft,
  • Seura, Siirtolapuutarha, Sport, Suomen Kuvalehti, Suomen Luonto, Suuri Käsityö, Systeri, Sähkömaailma,
  • Taloustaito, TEK, Tekniikan Maailma, TM Rakennusmaailma, Terveydenhoitaja, Tiede, Tiede Luonto, Tietoasiantuntija, Työ Terveys Turvallisuus TTT, Tunne & Mieli, TV-maailma, 
  • Uusiouutiset, V8-Magazine, Valitut Palat, Vanhustyö, Vauhdin Maailma, Vene, Verraton, Viinilehti, Viva, Yhteishyvä, Yliopisto, Ympäristö ja Terveys.

#aikakauslehtiviikko #aikakauslehdet #lukuviikko

 

Lisätietoja:
Mediakasvatusasiantuntija Piia Matikainen, Aikakausmedia
piia.matikainen@aikakausmedia.fi, p. 040 920 9750

www.aikakauslehtiviikko.fi

Aikakausmedia ry on aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden toimialayhteisö. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on lähes 250, ja ne julkaisevat yhteensä noin 460:tä painettua tai/ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa.

×

Haku: