Haku
Kaverikortit-pakkauksen kansikuva, jossa piirroskuva Lyyti-ketusta ja Seppo-karhusta.

–Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeä osa mediakasvatusta, sillä media herättää suuria tunteita ja kaikki viestintä on vuorovaikutusta, toteaa Aikakausmedian
mediakasvatusasiantuntija Piia Matikainen.

Pelin tavoitteena on rohkaista mielipiteen ilmaisuun ja luovuuteen, kehittää sanallista ilmaisua ja keskustelutaitoja, vahvistaa itsetuntoa, kaveritaitoja ja ryhmähenkeä, opettaa toisten huomioimista ja kunnioittamista sekä ennaltaehkäistä kiusaamista.

–Kun tunteiden tunnistamista, mielipiteen ilmaisua ja toisen kunnioittamista harjoitellaan mahdollisimman varhain, saa hyvän pohjan esimerkiksi verkkokeskustelutaitojen oppimiselle.

Tunne- ja vuorovaikutustaitoihin liittyvälle materiaalille on paljon kysyntää: Uutta peliä on tilattu jo yli 600 päiväkotiin ja perhepäivähoidon toimipisteeseen. Aiemmat Lyytin ja Sepon materiaalisarjan osat ovat käytössä jo yli tuhannessa varhaiskasvatuksen toimipisteessä.

– Olen saanut varhaiskasvattajilta lukuisia viestejä, että kaveritaidot ovat nyt erityisen pinnalla ja tämänkaltaiselle materiaalille on suuri tarve. On ollut myös mukavaa huomata, miten innolla mediakasvatusta toteutetaan varhaiskasvatuksessa, Matikainen sanoo.

Uusi peli sisältää 24 kaksipuolista korttia, joita voi käyttää monipuolisesti varhaiskasvatuksen pedagogisessa toiminnassa. Korttien toisella puolella on kuvia, toisella tehtäviä. Tehtäväkortit on jaettu kuuteen kategoriaan:

  • Kiva kaveri
  • Tunteista tulimmaiseen
  • Päästä hännänpäähän
  • Herätys, hoksottimet!
  • Sanaseppo
  • Minulla on asiaa!

Lyytin ja Sepon kaverikortit on osa Aikakausmedian mediakasvatusmateriaalia, joka on suunnattu varhaiskasvatukseen. Sarjaan kuuluu printtilehden tekemiseen tarkoitettu Lasten lehtikone -ohjelma, mediakasvatustuokioita sisältävä Lyyti Kynäsen ja Seppo Sanasen harjoituslehtinen, Lehtimetsäläinen-satukirja sekä kaksi laulua. Kaikki Aikakausmedian materiaalit ovat maksuttomia.

 

Lisätietoja:

Lyytin ja Sepon materiaalisarja

Piia Matikainen, mediakasvatusasiantuntija
piia.matikainen@aikakausmedia.fi
p. 040 9209750

 

 

Aikakausmedia ry on aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden toimialayhteisö. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on lähes 250, ja ne julkaisevat yhteensä noin 460:tä painettua tai/ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa. Aikakauslehdet mediakasvattajina -toiminta tukee etenkin lasten ja nuorten monilukutaidon kehittymistä tuottamalla maksuttomia materiaaleja opetuskäyttöön.

×

Haku: