Haku
Nainen istuu sohvalla ja tutkii puhelintaan. Sohvalla on myös viltti ja aikakauslehti.
Kuva: Aikakausmedia / Jarkko Mikkonen

Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT 2021) mukaan suomalaiset lukevat keskimäärin viittä eri aikakauslehtinimikettä. Kun huomioidaan pelkkä painetun lehden lukeminen, luettuja nimikkeitä on neljä.

– Tyypillinen aikakauslehtien lukija seuraa useaa erityyppistä lehteä. Tunnetuimpien yleisölehtien ja asiakaslehtien lisäksi luetaan paljon pienempiä erikoislehtiä ja ammattilehtiä, kertoo Aikakausmedian tutkimus- ja markkinointipäällikkö Outi Itävuo.

Suomalaisista kahdeksan kymmenestä kertoo saavansa tietoa harrastuksestaan ja mielenkiinnon kohteistaan alan erikoislehdestä. Seitsemän kymmenestä puolestaan kertoo seuraavansa ammatillisia asioita ammattilehdestä.

– Aiemmista tutkimuksista tiedämme, että lukijat arvostavat suuresti lukemiaan ammattiin tai harrastukseen liittyviä lehtiä. Yksi syy arvostukseen on se, että lehtien tarjoamaa syventävää tietoa ei ole tarjolla missään muualla, Itävuo kertoo.

Aikakauslehdillä on yhteensä 3,8 miljoonaa yli 15-vuotiasta lukijaa. Lähes kaikki heistä (94 %) lukevat aikakauslehtiä painettuna. Digitaalisena aikakauslehtiä lukee neljä kymmenestä.

Sosiaalisessa mediassa itselleen tärkeitä aikakauslehtiä seuraa joka kolmas suomalainen.

Suurimmilla aikakauslehdillä on miljoonayleisö

Kokonaistavoittavuudeltaan suurimmista aikakauslehdistä yhdeksän lehteä tavoittaa yli puoli miljoonaa suomalaista. Kokonaistavoittavuus kertoo painetun lehden lukijamäärän, johon on lisätty keskimääräisen viikon aikana lehden eri digitaalisia versiota käyttäneiden nettomäärä.

Kokonaistavoittavuudeltaan suurimmat aikakauslehdet

 

Lehti

Kokonaistavoittavuus (printti + digi)

1.

Yhteishyvä

2 187 000

2.

Pirkka

1 773 000

3.

Me Naiset

1 393 000

4.

Seiska

1 064 000

5.

Terveydeksi!

   835 000

6.

OP Lehti

   825 000

7.

Avainapteekit

   624 000

8.

Kotiliesi

   559 000

9.

Talouselämä

   506 000

10.

Tekniikan Maailma

   446 000

Lähde: KMT 2021


Painetuista aikakauslehdistä asiakaslehdet keräävät suurimmat lukijamäärät. Kymmenen suurimman lehden joukkoon mahtuu myös neljä tilattavaa yleisölehteä: Apu, Eeva, Suomen Kuvalehti ja Aku Ankka.

Lukijamäärä on arvio lehden yhden keskimääräisen numeron tavoittamasta yleisöstä eli henkilöistä, jotka ovat lukeneet kyseisen lehden. Lukijamäärä ei ole sama asia kuin levikki, jolla tarkoitetaan jaettujen lehtien määrää.

Lukijamäärältään suurimmat painetut aikakauslehdet

 

Lehti

Lukijamäärä

1.

Yhteishyvä

2 156 000

2.

Pirkka

1 723 000

3.

Terveydeksi!

   755 000

4.

OP Lehti

   717 000

5.

Avainapteekit

   609 000

6.

Taloustaito

   419 000

7.

Apu

   318 000

8.

Eeva

   316 000

9.

Suomen Kuvalehti

   313 000

10.

Aku Ankka

   302 000

Lähde: KMT 2021


Digitaaliselta viikkotavoittavuudeltaan suurimmat aikakauslehdet ovat Me Naiset, Seiska ja Talouselämä. Luku kertoo yhden keskimääräisen viikon aikana lehden eri digitaalisten versioiden käyttäneiden nettomäärän.

Digitaaliselta viikkotavoittavuudeltaan suurimmat aikakauslehdet

 

Lehti

Digitaalinen viikkotavoittavuus

1.

Me Naiset

1 321 000

2.

Seiska

   921 000

3.

Talouselämä

   406 000

4.

Kotiliesi

   383 000

5.

Anna

   312 000

6.

Tekniikka & Talous

   252 000

7.

Tekniikan Maailma

   234 000

8.

Tivi

   157 000

9.

Mikrobitti

   132 000

10.

Kodin Kuvalehti

   122 000

Lähde: KMT 2021

 

Koosteita aikakauslehtien KMT-tuloksista

Yksittäisten lehtien KMT-tulokset ovat saatavilla Mediakorttipalvelussa

Lisätietoja:
Outi Itävuo, tutkimus- ja markkinointipäällikkö, Aikakausmedia, p. 040 540 1820
Kaija Sinko, toimitusjohtaja, MediaAuditFinland Oy, p. 0400 489 876
Tarja Pentilä, Johtaja, Kantar TNS Oy, p. 040 516 3799

KMT-tutkimuksen perustiedot

  • Tutkimuksen toteuttaja: Kantar TNS Oy
  • Tutkimuksen tilaaja: MediaAuditFinland Oy
  • Näytteen koko: 23 403
  • Tutkimuksen kohderyhmä: 15 vuotta täyttäneet mannersuomalaiset, joiden äidinkieli on suomi tai ruotsi
  • Kohderyhmän koko: 4 299 000
  • Tutkimuksen tiedonkeruujaksot: 15.1.-28.6.2020, 1.7.-23.12.2020 ja 11.1.-30.6.2021
  • Tutkimustyyppi: jatkuva tiedonkeruu
  • Tutkimuksen toteutustapa: CAWI (Computer assisted web interview), mobiilioptimoitu tutkimuslomake
  • KMT 2021 -tutkimuksessa oli mukana 85 aikakauslehteä, 132 sanomalehteä tai sanomalehden liitettä, 35 kaupunkilehteä sekä 13 lehtipakettia.
page shape 1 page shape 4
×

Haku: