Haku

Julkaistussa materiaalissa on huomioitu Opetushallituksen valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaisesti se, että mediakasvatus läpäisee kaikki oppiaineet. Materiaali opastaa esimerkiksi hyödyntämään Koululehtikonetta matematiikan tai ympäristöopin tunneilla.

Medialukutaidossa on kyse siitä, että yksilö osaa myös toimia median parissa, hyödyntää sitä omassa elämässään ja tuottaa omaa mediasisältöä muiden koettavaksi. Mediakasvatus, monilukutaito, moniaistisuus ja toiminnallisuus korostuvat opetussuunnitelmassa.

– Koneet käyntiin! -materiaalissa hypätään medialukutaitoon ja mediaan tekemällä sitä itse – osallisuuden ja osaamisen kokemus kasvaa pienistä jutuista,  sanoo Aikakausmedian mediakasvatusasiantuntija Outi Laine.

Koneilla tuotetaan omaa mediasisältöä: tarinoita, juttuja, verkkolehtiä ja sarjakuvia

Koneet käyntiin! -materiaali antaa verkkosovelluksille yhteiset kannet ja muodostaa opetuksellisen sarjan esiopetuksesta alakoulun kuudennelle luokalle. Päiväkodissa voi tutustua oman lehden tekemiseen Lasten lehtikoneella, 1.–3. luokilla harjoitellaan kuvakerrontaa Sarjiskoneella ja 4. – 6. luokalla toimitetaan omia verkkolehtiä Koululehtikoneella.

Kaikki kolme konetta ovat opetuskäytössä maksuttomia.

Tutustu Koneet käyntiin! -julkaisuun

» Lue ePaper

 

Lisätietoja:
Aikakausmedian mediakasvatusasiantuntija Outi Laine, p. 050 535 9396
Lisää uudesta mediakasvatusmateriaalista myös Educa-verkossa -tapahtumassa  29. - 30.1.

×

Haku: