Haku
Aikakauslehtiviikko 4. - 10.4.

Aikakauslehtiviikko järjestetään jälleen valtakunnallisella Lukuviikolla, ja teemaviikon ajaksi sata aikakauslehteä avaa digilehtensä kaikkien luettavaksi. Tavoitteena on lisätä kaikenikäisten lukuintoa ja nostaa esiin monipuolisesti suomalaisia aikakauslehtiä.

Tänä vuonna Aikakausmedia järjestää teemaviikon yhdessä kirjastojen kanssa, ja mukana on yli 130 kirjastoa ympäri Suomen. Kirjastoyhteistyöstä on tarkoitus tehdä pysyvä osa Aikakauslehtiviikkoa.

”On mahtavaa, miten moni kirjasto innostui mukaan”, Aikakausmedian mediakasvatusasiantuntija Piia Matikainen sanoo.

”Kahtena edellisvuotena kirjastotapahtumien järjestäminen ei koronatilanteen takia valitettavasti onnistunut.”

Teemaviikkoon osallistuvat kirjastot kutsuvat lähialueensa koulut ja päiväkodit Kirjastoseikkailuun, joka koostuu Aikakausmedian tuottamista, eri-ikäisille lapsille suunnatuista tehtävistä.

”Tärkeintä on kokemus kirjastossa käymisestä ja löytämisen riemu. Jos kotiin ei tule lehteä, lapset näkevät, että kirjastossa ainakin riittää luettavaa. Aikakauslehti on mitä mainioin mediakasvatusväline”, Matikainen toteaa.

Aikakauslehtiviikkoon osallistuvat lehdet ovat luettavissa 4.–10. huhtikuuta osoitteessa www.aikakauslehtiviikko.fi.

Myös Kirjastoseikkailun tehtävät julkaistaan sivustolla, joten kaikki koulut ja varhaiskasvatuksen toimipisteet voivat niitä hyödyntää, vaikkei oma lähikirjasto olisi Aikakauslehtiviikkoon ilmoittautunutkaan.

Aktiivisin kirjasto saa vieraaksi telkkarista tutun hahmon 

Aikakauslehtiviikkoon osallistuvat kirjastot kisailevat keskenään palkinnosta välittämällä teemaviikon tunnelmia sosiaalisessa mediassa. Somepäivitysten määrän lisäksi palkitsemisessa kiinnitetään huomiota siihen, miten monipuolisesti ja kekseliäästi kirjastot edistävät lukuintoa.

Aktiivisin kirjasto saa kevään aikana vieraakseen näyttelijä Iina Kuustosen luoman Jani-Petterin. Hiljaiseloa viime vuodet viettänyt Putous-hahmo pitää lukutaidon edistämistä niin tärkeänä, että lupautui astumaan pitkästä aikaa yleisön eteen.

”Paremman maailman puolesta taisteleva ja äimistyttävän sanavaraston omaava hahmo sopii sekä tähän maailman aikaan että teemaviikkoon. Olemme iloisia, että saimme hänet mukaan”, sanoo Pia Matikainen.

Aikakauslehtiviikossa mukana ovat Aikakausmedian jäsenkustantajien lehdistä

  • Aivoitus
  • Aivoterveys
  • Ajankuva
  • Aku Ankka
  • Aku Ankka Klassikko
  • Aku Ankka Taskukirja
  • Allergia iho & astma
  • Ammattisotilas
  • Anna
  • Antiikki & Design
  • Apu
  • Apu Juniori
  • Apu Terveys
  • Askel
  • Auto Bild Suomi
  • Bamse
  • Betoni
  • Caravan
  • Deko
  • Demokraatti
  • Elintarvike ja Terveys
  • ET
  • ET Terveys
  • Fit
  • Gloria
  • Glorian koti
  • Glorian ruoka&viini
  • GOAL
  • GTi Magazine
  • Heppu
  • Hevoshullu
  • Hifimaailma
  • Hyvä terveys
  • HS Meidän perhe
  • Ihon aika
  • Ilmailulehti
  • Jägaren
  • Kaksplus
  • Kasvu
  • Kehittyvä Elintarvike
  • Kemia
  • Ketju
  • Kiinteistöposti
  • Kirjastolehti
  • Kodin Kuvalehti
  • Koti ja keittiö
  • Kotiliesi
  • Kotilääkäri
  • Kotimaa
  • Kotipuutarha
  • Koululainen
  • Lakimiesuutiset
  • Lapsen Maailma
  • Luonnonsuojelija
  • Maailman Kuvalehti
  • Martat
  • Matka
  • Me Naiset
  • Meidän Suomi
  • Metsälehti
  • Metsästäjä
  • MRKTNG
  • Opettaja
  • Partio
  • Pelastustieto
  • Pelit
  • Pets
  • Plan
  • Print&Media
  • Projektiuutiset
  • Riffi
  • Robot esittää: Minecraft
  • Sana
  • Selkosanomat
  • Seura
  • Siirtolapuutarha-lehti
  • Sport
  • Suomen Kiinteistölehti
  • Suomen Kuvalehti
  • Suomen Luonto
  • Suuri Käsityö
  • Systeri
  • Sähkömaailma
  • Talentia
  • Taloustaito
  • TEK
  • Terveydenhoitaja
  • Tiede
  • Tiede Luonto
  • Tietoasiantuntija
  • Tunne & Mieli
  • Työ Terveys Turvallisuus
  • Uusiouutiset
  • V8-Magazine
  • Valitut Palat
  • Vanhustyö
  • Verraton
  • Viinilehti
  • Viva
  • Yhteishyvä
  • Yliopisto sekä
  • Ympäristö ja Terveys

 

Lisätietoja:
Mediakasvatusasiantuntija Piia Matikainen, Aikakausmedia

Aikakausmedia ry on aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden toimialayhteisö. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on yli 230, ja ne julkaisevat yhteensä lähes 450:tä painettua tai/ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa.

×

Haku: