Aikakausmedioiden tilaustuotot olivat 183 miljoonaa euroa vuonna 2025, kertoo Aikakausmedian tuore tilasto. Laskua edellisvuodesta oli 0,6 prosenttia, mikä tarkoittaa 1,2 miljoonaa euroa. Luvuissa on huomioitu verottomat tuotot kaikista printti-, digi- ja yhdistelmätilauksista.
Aikakausmedioiden tilaustuotot 2024–2025
| Vuosi | tilaustuotot, miljoonaa euroa | Muutos, milj. euroa | Muutos, % |
| 2024 | 184,1 | ||
| 2025 | 183,0 | – 1,2 | – 0,6 |
Lähde: Aikakausmedian tilaustuottokyselyt jäsenille, 2025–2026
Tilaustuotot ovat aikakausmedioille tärkeitä, sillä ne muodostavat valtaosan kustantajien ja julkaisioiden tuloista. Vuonna 2025 tilausten osuus tuloista oli 68 prosenttia, mikä oli saman verran kuin edellisvuonna. Irtonumeromyynnin osuus tuloista nousi yhdellä prosenttiyksiköllä ja mediamyynnin osuus laski kahdella. Sekä irtonumeromyynnin että mediamyynnin osuus tuotoista oli 16 prosenttia.
Yhteensä aikakausmedioiden tuotot olivat 270,5 miljoonaa euroa. Laskua edellisvuodesta oli 2,2 miljoonaa euroa. Lasku syntyi mediamyynnin tuottojen (– 5,3 miljoonaa) ja tilaustuottojen kutistumisesta. Irtonumeromyynti sen sijaan kasvoi 4,2 miljoonalla eurolla.
Aikakausmedioiden tuottorakenne 2025
| milj. euroa | osuus (muutos vrt. 2024, prosenttiyksikköä) | |
| Tilaustuotot (printti ja digi) | 183,0 | 68 % (± 0) |
| Irtonumeromyynti | 44,3 | 16 % (+ 1) |
| Mediamyynti (printti ja digi) | 43,2 | 16 % (– 2) |
| Yhteensä | 270,5 | 100 % |
Lähde: Aikakausmedia, Lehtipiste Oy ja Kantar Media Finland Oy, 2025–2026