Haku

Aikakausmedia-alan tärkeimmät palkinnot jaetaan taas – tällainen on uudistunut Editkilpailu

Editgaalassa palkitaan jälleen aikakausmedia-alan vuoden 2022 parhaita osaajia ja toteutuksia toimituksellisissa ja markkinoinnillisissa sarjoissa. Vuosittain jaettavien Edit-palkintojen tavoitteena on nostaa näkyvästi esiin aikakausmedioiden tekijöiden monipuolinen ammattitaito ja luovuus sekä luoda alan ammattilaisten yhteenkuuluvuutta. Markkinoinnillisilla sarjoilla vahvistetaan aikakausmedioiden kiinnostavuutta markkinointikanavana. 

Vuonna 2023 Edit-palkintokategorioita uudistetaan. Kokonaan uusia sarjoja ovat aikakausmedian ilmettä kokonaisvaltaisesti palkitseva Vuoden ulkoasu ja Erikois-Edit, jolla palkitaan henkilö, yhteisö tai teko, joka on edistänyt sananvapautta, moniäänisyyttä ja demokratiaa suomalaisessa yhteiskunnassa, nostanut julkiseen keskusteluun merkittäviä aiheita tai kehittänyt suomalaista journalismia, mediaa tai lukutaitoa.

Uusi liikkuvaa kuvaa, podcasteja ja muita ääni-toteutuksia esiin nostava sarja Vuoden video tai audio aikakausmediassa esittelee aikakausmedioiden laadukasta, oivaltavaa ja monikanavaista digisisältöä, joka täydentää aivan uudella tavalla tekstimuotoisia juttuja.

Hyvä aikkarijuttu on hyvä aikkarijuttu riippumatta siitä, minkälaisessa mediassa se on julkaistu. Sarjojen yhdistäminen nostaa palkinnon merkitystä.

Vuoden aikakausmediajuttu korvaa neljä erillistä juttusarjaa. Pois jäävät sarjat ovat Vuoden juttu ammatti- ja järjestömediassa, Vuoden juttu asiakasmediassa, Vuoden feature-juttu yleisömediassa sekä Vuoden lifestyle-juttu yleisömediassa. Uudistuksella halutaan nostaa palkinnon arvostusta.

– Täällä uudella juttutyypit yhdistävällä kategorialla vastaamme jäsenistön toiveisiin. Hyvä aikkarijuttu on hyvä aikkarijuttu riippumatta siitä, minkälaisessa mediassa se on julkaistu. Sarjojen yhdistäminen myös nostaa palkinnon merkitystä, sanoo Aikakausmedian Editkilpailusta vastaava markkinointipäällikkö Outi Itävuo

Myös valokuvasarjat yhdistyvät, ja vuonna 2023 palkitaan ensimmäistä kertaa Vuoden valokuvaaja aikakausmediassa. Pois jäävät sarjat ovat Vuoden henkilökuva, Vuoden kuvareportaasi sekä Vuoden lifestyle-kuva tai -sarja. Uuden kategorian myötä halutaan nostaa yksittäisten kuvien sijaan taitavien, luovien ja monipuolisten aikakausmediakuvaajien työtä.

– Uudistuksen myötä pystymme huomioimaan paremmin erityyppiset aikakausmediakuvat. Aiemmin kilpailusta jäi pois kuvia, jotka toimivat hienosti osana juttuja, mutta jotka eivät sopineet mihinkään kategoriaan. Uuden kategorian myötä haluamme nostaa monipuolisesti näkemykselliset aikkarivalokuvaajat parrasvaloihin, Itävuo kertoo. 

Vuoden irtonumero -sarja perustuu jatkossa entistä vahvemmin kaupalliseen menestykseen. Sarja toteutetaan yhteistyössä Lehtipisteen kanssa.

Edit-palkinnot 2023:

1. Vuoden yleisömedia
2. Vuoden ammatti- ja järjestömedia
3. Vuoden asiakasmedia
4. Vuoden aikakausmediatoimittaja
5. Vuoden valokuvaaja aikakausmediassa (uusi)
6. Vuoden uudistaja aikakausmediassa
7. Vuoden aikakausmediajuttu (uusi)
8. Vuoden ulkoasu aikakausmediassa (uusi)
9. Vuoden video tai audio aikakausmediassa (uusi)
10. Vuoden aikakauslehtikansi, yleisöäänestys
11. Vuoden irtonumero
12. Erikois-Edit (uusi)
13. Vuoden aikakausmediamainostaja
14. Vuoden aikakauslehtimainos
15. Vuoden aikakausmediakampanja

Ilmoittautuminen kilpailuun alkaa pian

Aikakausmedian vuosittaisessa Editkilpailussa palkitaan aikakausmedia-alan parhaita osaajia ja toteutuksia toimituksellisissa ja markkinoinnillisissa sarjoissa. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin alan monipuolisia onnistumisia ja kannustaa kehittämään entistä laadukkaampaa aikakausmediajournalismia ja -mainontaa sekä liiketoiminnallisia ratkaisuja. 

Toimituksellisiin sarjoihin voivat osallistua Aikakausmedian jäsenten kustantamat tai julkaisemat aikakausmediat (yleisömediat, ammatti- ja järjestömediat sekä asiakasmediat) sekä niiden tekijät. Kilpailu koskee myös näiden medioiden freelancetoimittajia, -kuvaajia ja graafisia suunnittelijoita. Markkinoinnillisiin sarjoihin ilmoittautuminen on avointa kaikille.

Kilpailuun voi ilmoittaa vuoden 2022 aikana julkaistuja tai julkaistavia aikakausmedioita ja niiden sisältöjä. Myös markkinoinnillisten sarjojen mainokset ja kampanjat tulee olla kilpailuvuoden aikana julkaistuja. Viime vuonna kilpailuun lähetettiin yhteensä 400 arvioitavaa kilpailuehdotusta.

Lue myös: Editkilpailussa palkitaan taas parhaita mainoksia ja kampanjoita

Editkilpailun aikataulu

Marraskuu 2022 | Kilpailun säännöt, sarjat ja aikataulut julkaistaan.
Joulukuu 2022 | Ilmoittautuminen kilpailuun alkaa.

Tammikuu 2023 | Ilmoittautuminen päättyy 31.1.2023.
Helmi–maaliskuu 2023 | Tuomaristot valitsevat voittajat.
Maaliskuu 2023 | Yleisöäänestys käydään Vuoden aikakauslehtikannesta.
Huhtikuu 2023 | Shortlistat julkistetaan.
Toukokuu 2023 | Edit-palkinnot jaetaan ja voittajat julkistetaan Editgaalassa 25.5.2023.

page shape 1 page shape 3
×

Haku: