Haku

Someraportti: aikakausmediat nelinkertaistivat Tiktok-yleisönsä vuodessa

Aikakausmedia seuraa kuukausittain jäsenkustantajiensa ja -julkaisijoidensa medioiden seuraajamääriä Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä, Pinterestissä, Youtubessa ja Tiktokissa. Tiktok lisättiin seurantaan kesäkuussa 2021.

Tiktok on tällä hetkellä pienin seuratuista somekanavista, sillä sen osuus aikakausmedioiden someyleisöstä on vain 0,4 prosenttia. Edellisvuoteen verrattuna osuus on kasvanut 0,3 prosenttiyksikköä, kun taas Twitter on menettänyt osuuttaan vastaavan määrän.

Yhteensä aikakausmedioilla on lähes 4,8 miljoonaa someseuraajaa kaikissa kanavissa yhteensä.

Aikakausmedioiden someyleisö elokuussa 2022

Suluissa muutokset osuuksissa edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, prosenttiyksikköä. Lähde: Aikakausmediat somessa -seuranta 8/2022.

Viime vuoden elokuussa aikakausmedioita seurasi Tiktokissa alle 5 000 henkilöä, nyt määrä on jo yli 21 000. Seuraajamäärä on siis nelinkertaistunut viimeisen vuoden aikana. Kesäkuussa määrä pompsahti, kun seurantaan lisättiin uusia Tiktok-tilejä, ja tämän jälkeen yleisöä on tullut lisää orgaanisen kasvun myötä.

Aikakausmedioiden seuraajamäärä Tiktokissa, elokuu 2021 - elokuu 2022

Lähde: Aikakausmediat somessa -seuranta, 8/2022

Vaikka aikakausmedioita on Tiktokissa vasta vähän, yleisö on jo löytänyt ne harvat mediat, jotka ovat ottaneet uuden kanavan haltuun. Aikakausmedioiden pioneerejä ovat Kotiliesi ja Me Naiset, joiden toimituksissa tavoitteena on, että kaikki toimittajat pystyvät tuottamaan materiaalia myös Tiktokiin.

Eniten someyleisöään kaikissa seuratuissa kanavissa kasvattivat elokussa Kotiliesi, Suomen Kuvalehti ja Reserviläinen. Seurannan mukaan Kotilieden uudestä yleisöstä elokuussa peräti 64 % tuli Tiktokista.

Eniten uusia someseuraajia kaikissa kanavissa*, elokuu 2022

1.

Kotiliesi

+1 454

2.

Suomen Kuvalehti

+1 423

3.

Reserviläinen

+1 085

4.

Meillä kotona

+910

5.

Talouselämä

+867

6.

Tieteen Kuvalehti Historia

+567

7.

Yhteishyvä

+548

8.

Suomen Luonto

+493

9.

Taide

+446

10.

Soppa365

+400

*Kaikkien seurattujen medioiden tykkääjät, seuraajat ja tilaajat Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä, YouTubessa, Pinterestissä ja TikTokissa. Päällekkäisyyksiä ei ole huomioitu. Lähde: Aikakausmediat somessa -seuranta, 8/2022

Aikakausmedia on tilastoinut suomalaisten aikakausmedioidoiden someseuraajamääriä vuodesta 2016 alkaen. Elokuussa 2022 seurannassa oli mukana 214 mediaa, joilla oli käytössään yhteensä 565 kanavaa. 

Katso koko raportti täältä

Kuva: Shutterstock
page shape 1 page shape 3
×

Haku: