Haku
Nainen lukee aikakauslehteä sohvalla.
Kuva: Aikakausmedia / Jarkko Mikkonen

Aikakauslehden parissa viettämäänsä aikaa kyselyyn vastaajat kuvasivat ensisijaisesti rennoksi, kiinnostuneeksi ja tiedonhaluiseksi. Lukuhetkeen liitetyt tunteet ovat lähes poikkeuksetta positiivisia.

– Aikakauslehden lukuhetki koetaan omaksi ajaksi. Lukemiseen valitaan ajankohta, jolloin päivän velvollisuudet on hoidettu ja on mahdollisuus hengähtää ja hypätä hetkeksi pois arjen kiireestä, kertoo Aikakausmedian tutkimus- ja markkinointipäällikkö Outi Itävuo.

Vastaajien mukaan lukuhetkestä tekee rentouttavan se, että lehden parissa on mahdollisuus keskittyä rauhassa yhteen asiaan. 78 prosenttia kertoi, että keskittyy aikakauslehden parissa vain lukemiseen eikä tee ohessa mitään muuta.

Keskittyminen lukemiseen kasvaa iän myötä, kuten myös yhteen lukukertaan käytetty aika, joka on 15–24-vuotiailla 22 minuuttia ja yli 65-vuotiailla 31 minuuttia.

73 prosenttia kyselyyn vastaajista koki saavansa ajalleen vastinetta painetun lehden parissa aina tai usein.

– Aikakauslehden lukeminen ei aiheuta morkkista eikä ole addiktiivista tai stressaavaa. Lukuhetken päätyttyä lukija kokee, että aika ei ole mennyt hukkaan, Itävuo toteaa.

Aikakauslehti on digitaalista mediaa mieluisampi silloin, kun lukijalla on tarve omaan aikaan ja halu rentoutua tai syventyä kriittisiin analyyseihin. Digimedia on käytössä tilanteissa, joissa kulutetaan aikaa, odotetaan bussia tai halutaan viihtyä. Painettu aikakauslehti ja digimedia ovat yhtä suosittuja inspiroitumisen ja uusien näkökulmien lähteinä.

Kotisohva on paras paikka

Aikakauslehtien lukeminen painottuu vahvasti iltapäivään ja iltaan. Vastaajat kertoivat illan valikoituvan lukuhetkeksi siitä syystä, että silloin lukemiseen on mahdollista keskittyä.

Tyypillisimmät lukupaikat ovat olohuoneen sohvalla (70 %), ruokapöydän ääressä (43 %) ja makuuhuoneessa (32 %). Naisten suosiossa ovat myös parveke tai terassi sekä miehillä wc. Kodin ulkopuolella, kuten työpaikalla tai liikennevälineissä, lehtiä luetaan harvemmin.

Viikonpäivällä ei ole merkitystä aikakauslehden lukemiseen, sillä lähes kolme neljästä vastaajasta kertoi lukevansa sekä arkipäivisin että viikonloppuisin. Viikonpäivää tärkeämpää on se, että lukemiselle voidaan varata riittävästi aikaa. Tämä näkyy myös siinä, että joka kolmas vastaajista ilmoitti lukevansa loma-aikana enemmän.

Aikakauslehti jatkaa elämäänsä senkin jälkeen, kun se on luettu. 58 prosenttia säilyttää lehden itseään tai perheenjäseniä varten ja lähes joka neljäs antaa lehden eteenpäin luettavaksi sukulaiselle tai tuttavalle.

Tutkimusraportti

 

Lisätietoja:
tutkimuspäällikkö Outi Itävuo, Aikakausmedia
outi.itavuo@aikakausmedia.fi
p. 040 540 1820

Aikakauslehtihetki 2021 -tutkimuksen perustiedot

  • Tutkimuksen toteuttaja: Taloustutkimus Oy
  • Tutkimuksen tilaaja: Aikakausmedia ry
  • Vastaajia yhteensä 1 166
  • Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen nettipaneelissa 17.–25.5.2021

Aikakausmedia ry on aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden toimialayhteisö. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on lähes 250, ja ne julkaisevat yhteensä noin 460:tä painettua tai/ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa.

page shape 1 page shape 4
×

Haku: