Uteliaisuus ja intohimo. Siinä kaksi tärkeintä asiaa, joiden avulla syntyy hyvä lehti. Näin uskoo Advokaatin toimituspäällikkö Johanna Kainulainen.
– Jos tekijä on itse kiinnostunut aiheesta, se paistaa jutusta. Tämä pätee myös toisin perin.
Suomen Asianajajien ammattilehti Advokaatti palkittiin Editkilpailussa Vuoden ammatti- ja järjestömediana. Tuomaristo kehui lehteä hyvin konseptoiduksi, luottamusta herättäväksi sekä alaa inhimillisesti ja monipuolisesti tarkastelevaksi.
– Asianajajan työtä voi tehdä hirmu monella tavalla: on isoja ja pieniä toimistoja, ja osa hoitaa suuryritysten asioita, osa taas pienten ihmisten asioita. Haluamme, että työn monipuolisuus tulee esille lehdessä, ja siinä olemme myös hyvin onnistuneet, Kainulainen sanoo.

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Advokaattia tehdään printti edellä, ja samat jutut julkaistaan verkkolehdessä.
Tästä kertoo myös viime vuonna oikeustieteen opiskelijoilta tullut palaute. Kun Advokaatissa oli turvapaikanhakijoiden asioita hoitavan juristin haastattelu, opiskelijat kertoivat, että heillä oli siihen asti ollut alasta hyvin yksipuolinen kuva. Jutun lukemisen jälkeen he näkivät alan ja uravaihtoehdot uudella tavalla.
Editkilpailun tuomaristo suitsutti myös lehden ulkoasua, ja Advokaatti saikin kunniamaininnan ulkoasusarjassa.
– En halua arvottaa näitä sarjoja, mutta meille oli melkein kovempi temppu päästä kolmen shortlistalle ulkoasusarjassa. Siinä kamppaillaan sellaisten lehtien kanssa, joissa on resursseja ihan toisella tavalla. Se oli aivan upeaa, Kainulainen sanoo.
Printtijuttuja tarkkasilmäisille lukijoille
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Advokaattia tehdään printti edellä, ja samat jutut julkaistaan verkkolehdessä. Tämä johtuu käytännön syistä, sillä Kainulainen toimii myös viestintäasiantuntijana. Aika ei riitä jatkuvaan digisisällön tuottamiseen.
Edellisessä Suomen Asianajajien jäsenkyselyssä kartoitettiin viestintäkanavien merkitystä, ja vastausten perusteella lukijat arvostavat printtiä: 75 prosenttia kertoi lukevansa painettua lehteä.
– Siinä on erilainen laadun tuntu, Kainulainen toteaa.
Kyllähän kuka tahansa nauttii hyvin kirjoitetun asiatekstin lukemisesta, myös juristit, vaikka he ymmärtävät vaikeaselkoistakin tekstiä.
Yhden Advokaatin numeron tekeminen kestää kaksi kuukautta. Kainulainen suunnittelee sisällön päätoimittaja Karttusen ja Suomen Asianajajien pääsihteerin Niko Jakobssonin kanssa. Lehden tekeminen on pitkälti ulkoistettu, ja pitkäaikaiset yhteistyökumppanit ovat Kainulaisen mukaan tärkeä osa lehden menestysreseptiä. Advokaatin toimitussihteeri on Tero Ikäheimonen, joka tekee osan jutuista itse ja tilaa osan freelancereilta. Ulkoasusta vastaa AD Laura Ylikahri.
Huolellinen oikoluku on myös tärkeä osa lehden tekoa, sillä Advokaatin lukijat ovat hyvin tarkkoja. Kainulainen uskoo sen liittyvän ammattiin.

Yhteen tyyliin lukkiutumisen sijaan Advokaatissa kokeillaan rohkeasti erilaisia kuvituksia. Pääjuttuun tulee aina piirroskuvitus.
– Jos jutuissa vilisisi kirjoitusvirheitä, tulisi olo, että lehti ei ole laadukas. Se romuttaisi kaiken muun.
Eniten Advokaatin lukijakuntaa kiinnostavat kollegoiden haastattelut. Vaikka kyseessä on asianajajien ammattilehti, lehteä lähetetään myös sidosryhmille. Kainulaisen mukaan on tärkeää tuoda esiin liiton näkemyksiä oikeusvaltiosta.
Advokaatin sisällöissä pyritään välttämättään yksisuuntaista tiedottamista, byrokraattisuutta ja kapulakieltä.
– Kyllähän kuka tahansa nauttii hyvin kirjoitetun asiatekstin lukemisesta, myös juristit, vaikka he ymmärtävät vaikeaselkoistakin tekstiä.
Ei tilkettä vaan rauhallisia lukujuttuja
Viime vuonna Advokaatti sai uuden ilmeen osana brändiuudistusta, jossa Asianajajaliitto vaihtoi nimensä Suomen Asianajajiksi. Lehtiuudistuksen toteutti AD Laura Ylikahri, joka on tehnyt Advokaattia vuodesta 2021. Parikymmentä vuotta alalla ollut Ylikahri on uudistanut lukuisia aikakauslehtiä, ja hän pitää onnistuneen uudistuksen edellytyksenä sitä, että AD ehtii tehdä lehteä myös ennen uudistusta.
Advokaatista haluttiin rauhallinen, asiantunteva ja tyylikäs.
– Minusta tosi kiinnostava ja yllättäväkin detalji oli se, että lehteen ei haluta tilkettä ja säläpalstoja. Koska maailma jo muutenkin täyttyy tilkkeestä, haluttiin rauhallinen lukukokemus, Ylikahri sanoo.

Advokaatin lukijat arvostavat printtilehteä. Pelkkää digisisältöä ei tehdä, vaan verkkolehdessä julkaistaan ainoastaan painetun lehden jutut.
Editkilpailun tuomaristo kehui lehden typografiaa poikkeuksellisen huolitelluksi. Sen suunnitteluun onkin panostettu paljon. Koska verkkolehti oli hiljattain uudistettu, Ylikahri poimi sieltä elementtejä typografiaan. Lukijoilta tulleen palautteen perusteella fonttia suurennettiin ja tilaa lisättiin marginaaleja siirtämällä. Sivukokoa kasvatettiin vain hieman, jotta lehti pysyi kompaktina.
Tuomaristo kehui myös oivaltavia kuvituksia.
– Advokaatissa ei nähdä kliseisiä nuijia ja peruukkeja. Ne tulevat alasta ensimmäisenä mieleen mutta ovat niin nähtyjä eivätkä kuulu suomalaiseen lakimaailmaan, Ylikahri sanoo.
Advokaatin pääjutussa on aina piirroskuvitus, ja yhteen tyyliin lukkiutumisen sijaan lehdessä kokeillaan rohkeasti erilaisia kuvituksia. Briiffit Ylikahri kirjoittaa lehden toimitussihteerin Tero Ikäheimosen kanssa, joka on myös hänen puolisonsa.
Advokaatissa ei nähdä kliseisiä nuijia ja peruukkeja.
– Väripaletti antaa kuvittajalle hyvät raamit. Ilme on tunnistettava, vaikka piirrostyyli muuttuu. Tämä mahdollistaa sen, että voimme työllistää eri tekijöitä. Valokuviin haluamme kuvata asianajajat mahdollisimman tyylikkäällä, arvokkuutta huokuvalla tavalla.
Ylikahrin mielestä laatu syntyy huolellisesta pohjatyöstä, hyvästä briiffistä, tarkasta oikoluvusta, toimivasta konseptista ja laadukkaasta paperista.
– Suurin osa työstä on tehty, kun sisältö tulee taitettavaksi. Itse taittaminen on siinä vaiheessa silkkaa nautintoa.
Editkilpailun Vuoden ammatti- ja järjestömediat
2025: Advokaatti, Suomen Asianajajat
2024: Kotitalo, Isännöintiliiton Palvelu Oy
2023: Arkkitehti, Suomen Arkkitehtiliitto ry SAFA
2022: Tehy-lehti, Tehy ry
2021: Selkosanomat, Selkokeskus / Kehitysvammaliitto ry
2020: Siirtolapuutarha, Suomen Siirtolapuutarhaliitto
2019: E>, Toimihenkilöliitto Erto
2018: Kehittyvä Kauppa, K-kauppiasliitto
2017: Improbatur, Suomen lukiolaisten liitto
2016: Ylioppilaslehti Aino, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY
2015: Ulkopolitiikka, Ulkopoliittinen Instituutti
2014: Yrittäjä, Suomen Yrittäjien Sypoint Oy
2013: Ulkopolitiikka, Ulkopoliittinen Instituutti
2012: Arvo, Alma 360
Sarjassa palkitaan kaikin puolin laadukas ja lukijoita palveleva ammatti- ja järejstömedia. Arviointikriteereinä ovat journalistinen laatu, lehti kokonaisuutena, uudistuminen ja onnistumiset kilpailuvuonna sekä lukijoiden yhteisöllisyyden tai ammatti-identiteetin vahvistaminen. Sarjan nimi oli vuosina 2012–2018 Vuoden ammatti- ja järjestölehti.