Haku

Mielenterveysongelmista puhumista kartetaan yhä – ”Helpompi on kertoa töissä, että käsi on murtunut”

Työtilanne oli oikein hyvä ja elämä onnellista, mutta sitten eteen tuli työpaikkailmoitus, jota ei voinut ohittaa. 13 vuotta freetoimittajana työskennellyt Meri Nykänen haki Tunne & Mieli -lehden päätoimittajan paikkaa.

Uudessa pestissä hän pääsisi lähelle nuoruuden haaveammattia, psykologia. Hän saisi uppoutua ihmismielen syövereihin ja tehdä lehteä siellä, missä halusi; toimituksella ei ollut vakituista toimipaikkaa.

Nykänen sai pestin ja aloitti päätoimittajana maaliskuussa 2019. Journalistista kokemusta oli karttunut freetyön lisäksi isoissa lehtitaloissa ja Noon Kollektiivin osakkaana järjestölehtien parissa. Ura alkoi kesätoimittajana A-lehdissä, missä hän oli perustamassa Demiä. Nykäsestä tuli myöhemmin lehden toimituspäällikkö.

Summa summarum: Nykänen oli oppinut esittämään kysymyksiä, aivan kuten psykologitkin.

– Tuntuu edelleen, että olen unelmieni työssä, Nykänen, 44, sanoo kahden vuoden päätoimittajuuden jälkeen.

Videolla Meri Nykänen vinkkaa, miten mielenterveyttä voi hoitaa itse.

Uusi työ ja kirja samana vuonna

Päätoimittajan työ käynnistyi lehden ja verkkosivujen uudistuksella. Samaan aikaan Nykänen viimeisteli ensimmäistä kirjaansa.

– Ensimmäinen vuosi oli puuhakas ja meni uudella innostuksella, Nykänen sanoo.

1970-luvulla perustettu Tunne & Mieli -lehti tunnettiin alun perin nimellä Käsi kädessä, kunnes nimi vaihtui nykyiseksi vuonna 2015. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvän printin kustantaa Suomen ammattimedia SUOMA Oy, ja sen omistaa Mielenterveyden keskusliitto.

Lehden ideana on kertoa mielen hyvinvoinnista kaikille siitä kiinnostuneille. Lukijatutkimuksen mukaan lukijoista noin 90 prosenttia on naisia.  

– Tämä kertonee siitä, että hyvinvointi ja terveysaiheet kiinnostavat edelleen enemmän naisia kuin miehiä. Kenties miehet lukevat lehteä salaa.  

Luotettavaa, tutkittua tietoa 

Suomalaisista noin puolet kokee elämänsä aikana jonkin mielenterveyden häiriön, eivätkä suinkaan kaikki saa tarvitsemaansa hoitoa. Häiriöiden kirjo ulottuu lievästä ahdistuksesta skitsofreniaan.

Tunne & Mieli -lehdelle on siis tilausta. Se antaa vinkkejä mielen hyvinvointiin ja käsittelee mielenterveysaiheita tutkittuun tietoon pohjaten milloin kevyesti, milloin painavasti.

Mielenterveyttä käsittelevät tarinat eivät tarjoa tyypillistä alkua, keskikohtaa ja loppua, eivätkä ylipäätään aina täydellistä loppua. Sellaista, jossa haastateltava päätyy Balille joogaamaan.

Tärkeän osan lehden sisällöstä muodostavat vertaistarinat. Ne kiinnostavat lukijoita, joiden joukossa on myös mielenterveyskuntoutujia.

– Noudatamme lehdessä tasavertaisuutta ja inhimillisyyttä. Emme kauhistele, synkistele tai lokeroi ihmisiä.

Mielenterveyttä käsittelevät tarinat eivät tarjoa tyypillistä alkua, keskikohtaa ja loppua,  eivätkä ylipäätään aina täydellistä loppua. Sellaista, jossa haastateltava päätyy Balille joogaamaan. Kiinnostavampaa on Nykäsen mielestä se, miten ihminen on oppinut elämään haasteidensa kanssa ja miten hän pärjää arjessa.

– On tärkeää, ettemme puhu ylhäältäpäin kärsivistä ihmisistä, vaan ihmiset kertovat mitä kertovat.

Tarinat eivät ole siloteltuja, mutta lukemisesta on silti tarkoitus tulla hyvä mieli. Myönteisyyttä lehti herättää kuvavalinnoilla.

Myönteisyyden ohella lehden keskeisiä arvoja ovat luotettavuus ja tutkittu tieto. Kun tutkimus on esimerkiksi osoittanut, että musiikki vaikuttaa mielialaan, lehti voi kirjoittaa siitä syventävän artikkelin.

Haastateltaviksi valikoituvat vain luotettavat tutkijat. Maailmaan mahtuu paljon pseudotiedettä ja epämääräisiä uskomuksia.  

– Johonkin raja on vedettävä. Emme kerro esimerkiksi enkelihoidoista, vaikka emme niitä väheksykään, jos joku saa niistä apua. Yritämme välttää huuhaata.

Keveyttä Tunne & Mieli tarjoaa muun muassa lehden aivojumppasivuilla. Värityssivu, ristikko, sudokut, krypto ja ruokaresepti ovat konkreettisia hyvän mielen sisältöjä, jotka aktivoivat ja edistävät fyysisen tekemisen kautta mielen hyvinvointia.

Julkkikset murentavat tabuja

Koska mielenterveyden häiriöt ovat nousseet rytinällä otsikoihin, moni saattaa kuvitella, että henkilökohtaisista vaikeuksista on helppo kertoa. Ei ole, Nykänen tietää.  Tunne & Mieli -lehden tarinat kerrotaan aina oman nimen ja kuvan kera. Joskus haastateltava potee juuri ennen haastattelua ramppikuumetta ja peruu haastattelun. Nykäsen ei ole vaikea ymmärtää tällaista päätöstä.

Suuri osa suomalaisista ei ole valmis kertomaan ongelmistaan töissä, ja moni häpeää hoitoon hakeutumistaan. Helpompi on kertoa, että käsi on murtunut. 

Julkkiksia lehti saa sen sijaan palstoilleen helposti. He jakavat tarinansa, koska kokevat olevansa hyvällä asialla ja tarjoavansa tärkeää vertaistukea.

– Kannessa on aina julkkis. Tunnettujen henkilöiden tarinat auttavat murtamaan tabuja, päätoimittaja korostaa.

Tabuja siis yhä on, vaikka tekisi mieli ajatella toisin. Vuoden 2019 Mielenterveysbarometrin mukaan noin puolet työssäkäyvistä ei haluaisi kertoa mielenterveyteen liittyvistä ongelmistaan työpaikallaan, ja joka kolmas on hävennyt hoitoon hakeutumistaan.

– Helpompi on kertoa töissä, että käsi on murtunut. 

Lehti ei tarjoa nopeita ratkaisuja

Sensitiivisten aiheiden kanssa työskentely on poikinut Meri Nykäselle lukuisia vaikuttavia tapaamisia. Niistä hän kirjoittaa muun muassa Minun mieleni -juttusarjassa, jonka hän kehitti lehtiuudistuksen yhteydessä. Monologityyppinen juttu antaa henkilön itsensä kertoa, miten hän on kokenut vaikkapa masennuksen tai syömishäiriön.

– Olen tavannut upeita ihmisiä, ja ymmärrykseni elämästä on laajentunut.

Haastatteluissa voi aina tapahtua yllätyksiä, joihin ei voi välttämättä varautua. Sen sijaan lehdenteko sujuu suunnitelmallisesti. Jokaisella lehdellä on oma teemansa, ja aiheet on lyöty lukkoon hyvissä ajoin. Vuonna 2021 juttuja kirjoitetaan rohkeudesta, luovuudesta, ihmissuhteista, työhyvinvoinnista ja monista muista mielenterveyttä tukevista aiheista, myös muististä ja iästä sekä liikkumisesta ja arjen voimanlähteistä. 

Polttavat ajankohtaiset kysymykset joka toinen kuukausi ilmestyvä aikakauslehti jättää suosiolla muiden hoidettaviksi. Nopeutta vaativia asioita se käsittelee sosiaalisessa mediassa ja uutiskirjeessä.

– Annoimme Facebook-sivuillamme ohjeita, miten toimia, jos oli joutunut Vastaamon tietomurron uhriksi, Nykänen havainnollistaa.

Päätoimittaja muistuttaa, että Tunne & Mieli on rauhallinen ja syventävä printtilehti, ei kohumedia. Siitä on turha etsiä klikkiotsikoita tai nopeita ratkaisuja.

Päätoimittaja Meri Nykänen hymyilee

Meri Nykänen kokee, että sensitiivisten aiheiden kanssa työskentely on laajentanut ymmärrystä elämästä.


Teksti: Helen Partti | kuvat: Antti Raatikainen

Meri Nykänen on toiminut Tunne & Mieli -lehden päätoimittajana vuodesta 2019. Journalistista kokemusta hän on hankkinut freetyössä, isoissa lehtitaloissa sekä Noon Kolletiivin osakkaana järjestölehtien parissa. Nykäsen kirja Löydä oma polkusi. Nuoren uraopas ilmestyi 2020.

Tunne tekijät -sarja kertoo aikakausmedia-alan osaajista ja ajankohtaisista ilmiöistä. Edellisessä osassa Kaikkien aikojen joulu -lehtien päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma kertoi suhteestaan jouluun.

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: