Haku

Lukuviikkoa vietetään yhtä aikaa Aikakauslehtiviikon kanssa ‒ Hyödynnä myös Lukuviikon materiaalit!

Tänä vuonna Lukuviikon tavoitteena on kääntää katseet lukemisen ja lukutaidon yhteiskunnalliseen merkitykseen globaalista näkökulmasta sekä kiinnittää huomiota kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.

Maailmassa on nyt ennätysmäärä konfliktia pakenevia ihmisiä, ja on suuri haaste tukea lasten ja nuorten koulunkäyntiä kriisin keskellä. Myös koronapandemia on syventänyt globaalia oppimisen kriisiä.

Maapallon väestön yli 15-vuotiaista 14 prosenttia on lukutaidottomia. Unesco on asettanut tavoitteeksi, että vuonna 2030 lukutaidottomia olisi enää 10 prosenttia aikuisista.

”Suomi on lukutaidon kärkimaita, ja siihen sisältyy vastuu myös muusta maailmasta”, muistuttaa Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís.

Lukuviikko kytkee lukutaidon kansainväliset kysymykset Suomen tilanteeseen ja herättää keskustelua kotimaisen lukutaidon ajankohtaisista haasteista. Suomi on lukutaidon kärkimaita, mutta lukutaito eriytyy jatkuvasti ja lasten nuorten oppimiserot kasvavat. Myös suomalaisista aikuisista 11 prosentilla on heikko lukutaito, vaikka elinikäisen oppimisen tarve vain kasvaa.

”Lukemisen ja lukutaidon korkean tason ylläpito vaatii määrätietoista eri alan toimijoiden yhteistyötä. Lukemista ja lukutaitoa tulee vaalia, ja niiden merkitys tunnustaa jatkuvasti myös Suomessa”, Villacís sanoo.

Lukuviikon yhteistyökumppaneina vuonna 2022 ovat muun muassa lastenoikeusjärjestö Plan International Suomi, Punainen Risti, Taksvärkki ry ja Aikakausmedia.

Lukuviikon materiaalit ovat hyödynnettävissä koko vuoden

Lukuviikko tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kaikenikäiset kirjojen pariin. Lukuviikolla julkaistaan 10 faktaa lukutaidosta maailmalla -tietopaketti, joka kuvaa lukemisen ja lukutaidon nykytilannetta globaalisti.

Kirjastot, koulut ja muut toimijat voivat osallistua Lukuviikkoon ympäri Suomen hyödyntämällä Lukuviikon materiaaleja, osallistumalla keskusteluun sosiaalisessa mediassa, nostamalla esiin lukutaitoa omasta näkökulmastaan sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, tempauksia ja kirjailijavierailuja. Lukuviikon sisältöjä voi hyödyntää läpi koko vuoden lukutaitotyössä.

Lue lisää Lukuviikkoon osallistumisesta.

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: