Haku

Lyytin ja Sepon uusi peli yhdistää mediakasvatuksen ja tunne- ja vuorovaikutustaidot

Lyyti Kynäsen ja Seppo Sanasen seikkailut jatkuvat nyt korttipelissä, jonka avulla voi harjoitella tunne- ja vuorovaikutustaitoja.

Pelin tavoitteena on rohkaista mielipiteen ilmaisuun ja luovuuteen, kehittää sanallista ilmaisua ja keskustelutaitoja, vahvistaa itsetuntoa, kaveritaitoja ja ryhmähenkeä, opettaa toisten huomioimista ja kunnioittamista sekä ennaltaehkäistä kiusaamista.

–Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeä osa mediakasvatusta, sillä media herättää suuria tunteita ja kaikki viestintä on vuorovaikutusta, Aikakausmedian mediakasvatusasiantuntija Piia Matikainen sanoo.

–Kun tunteiden tunnistamista, mielipiteen ilmaisua ja toisen kunnioittamista harjoitellaan mahdollisimman varhain, saa hyvän pohjan esimerkiksi verkkokeskustelutaitojen oppimiselle.

Peli sisältää 24 kaksipuolista korttia. Korttien toisella puolella on kuvia, toisella tehtäviä, ja ne toimivat joko yhdessä tai erikseen.

 Tehtäväkortit on jaettu kuuteen kategoriaan:

  • Kiva kaveri
  • Tunteista tulimmaiseen
  • Päästä hännänpäähän
  • Herätys, hoksottimet!
  • Sanaseppo
  • Minulla on asiaa!

Kaverikortteja voi käyttää monipuolisesti varhaiskasvatuksen pedagogisessa toiminnassa. Ne sopivat pienryhmiin, koko ryhmän yhteisiin tuokioihin tai mukaan napattavaksi metsäretkille, ja kuvakorttien avulla voi suunnitella lasten kanssa vaikkapa viikko-ohjelman. Vain mielikuvitus on rajana!

Lyytin ja Sepon kaverikortit on osa Aikakausmedian mediakasvatusmateriaalia, joka on suunnattu varhaiskasvatukseen. Sarjaan kuuluu printtilehden tekemiseen tarkoitettu Lasten lehtikone -ohjelma, mediakasvatustuokioita sisältävä Lyyti Kynäsen ja Seppo Sanasen harjoituslehtinen, Lehtimetsäläinen-satukirja sekä kaksi laulua.

Varhaiskasvattajat voivat tilata materiaaleja maksutta täältä.

Postitamme peliä 1.10. alkaen.

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: