Haku

Kansikoneella voi tehdä helposti oman lehden kannen ‒ Uusi mediakasvatusväline sopii kaikkiin oppiaineisiin!

Kansikone on Aikakausmedian uusi työkalu, jolla voi tehdä oman lehden kannen. Samalla oppii, millaisista elementeistä aikakauslehden kansi koostuu. Selainpohjainen ohjelma toimii tietokoneella ja mobiilivälineellä, eikä se vaadi kirjautumista.

Kansikoneen avulla mediakasvatusta voi toteuttaa monessa oppiaineessa. Se sopii esimerkiksi kielten tunneille erimaalaisten lehtien kansiotsikoiden tutkimiseen tai ympäristöopin tunnille esitelmän tekemiseen. Kuvaamataidossa Kansikoneella voi tehdä esimerkiksi onnittelukortteja, ja terveystiedon tunnilla voi tutkia hyvinvointiin liittyviä otsikoita.

‒Mahdollisuuksia on valtavasti, joten Kansikone ei ole kertakäyttöinen työkalu, sanoo Aikakausmedian mediakasvatusasiantuntija Piia Matikainen.

‒Pyrimme suunnittelemaan oppimateriaalimme niin, että ne kestävät aikaa ja toistuvaa käyttöä. Lähtökohtana on aina se, että materiaalimme olisivat niin helposti käyttöönotettavia, ettei opettajilta mene liikaa aikaa niihin perehtymiseen. Tästä olemme saaneet myös paljon positiivista palautetta.

Kansikone on suunniteltu nopeisiin mediaharjoituksiin: tarkoitus on saada tehtyä kansi yhden oppitunnin aikana. Kansikuvan voi ottaa itse tai valita valmiista kuvapankista. Kuvapankki mahdollistaa nopean harjoituksen sellaisestakin aihepiiristä, jossa sopivan kuvan ottaminen ei onnistuisi.

Tutustu Kansikoneeseen

Lisätietoja:

Piia Matikainen, mediakasvatusasiantuntija
piia.matikainen@aikakausmedia.fi

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: