Aluksi pikimustaa huumoria: Vladimir Putin olisi voinut tiedustella Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoskelta parempaa päivämäärää hyökkäyksen aloittamiselle.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta torstaina. Samana päivänä tilaajille tulleessa Suomen Kuvalehdessä käsiteltiin syvenevää kriisiä, mutta se tärkein puuttui.
– Kun lehti tuli ihmisten koteihin, Venäjä oli jo mennyt rajojen yli. Äkillisen kriisin sattuessa ensimmäiset kaksikymmentä tuntia eivät ole meidän vahvin hetkemme, Kalliokoski sanoo.
Aikakausmediat voivat reagoida verkkopalveluissaan nopeasti, mutta päätuote eli itse lehti on nopeissa uutistapahtumissa usein myöhässä.
Ei tarvitse miettiä, mikä on myyvää, vaan voi keskittyä miettimään, mikä on tärkeää.
Hitaudessa on puolensa.
Kun uutiskoneet tykittävät vastauksia kysymyksiin ”Mitä? Missä? Milloin?”, aikakausmedioissa rauhoitutaan ja kysytään perustavanlaatuinen kysymys. Se kuuluu: ”Miksi?”
– Me ehdimme kysyä ne muutamat jatkokysymykset: miksi näin tapahtuu, mitä tästä seuraa, Kalliokoski sanoo.
Lukijalle avataan vaihtoehtoja
Suomen Kuvalehden ansaintamalli perustuu vahvasti tilaamiseen. Siksi yksittäisiä juttuja tai lehtiä ei tarvitse myydä toinen toistaan hurjemmilla otsikoilla. Myyvyyden sijaan voi keskittyä miettimään, mikä on tärkeää.
Joskus vaikeanoloiset ja abstraktit näkökulmat yllättävät suosiollaan. Esimerkiksi pian sodan alettua SK kirjoitti Kiinan ja Venäjän suhteista.
– Juttu on tuonut enemmän lukijoita kuin normaalitilanteessa kahden viikon aikana julkaistut jutut yhteensä.
Yksi monisyinen kysymys, johon lukijat kaipaavat selvennystä, on Nato.
– Meiltä on kysytty lehden Nato-kantaa. En koe tarvetta ilmoittaa lukijoille, mitä mieltä heidän pitää olla. Mutta mitä vaihtoehtoja ja näkökulmia on olemassa, mitä kustakin luukusta kurkistaa – sen kertomiselle on suuri tarve, ja sellainen sopii meidän rooliimme hyvin.
Kohderyhmä vaatii lehdeltä asiantuntemusta
Kun tuntee lehden kohderyhmän, ei tarvitse käyttää aikaa sille itsestään selvien asioiden selittämiseen, sanoo Reserviläisen päätoimittaja Tuomas Kaarkoski. Lukijat, joista suurin osa kuuluu reserviläisjärjestöihin, kaipaavat tietoa esimerkiksi sotakalustosta, ja siitä voi kertoa hyvinkin spesifisti.
– Lukijakuntamme on näissä asioissa keskimääräistä valveutuneempaa, joten heillä on odotuksia asiantuntijuuden suhteen.
”Näytämme myös ihmisten valtavaa auttamisenhalua. On näkökulmakysymys, tuoko se toivoa.”
Ukrainan sota on tuonut Reserviläiselle uusia lukijoita, joilla on uusia kiinnostuksen kohteita ja huolia.
– Pyrimme kertomaan heille, miten varautua kriiseihin ja mitä vapaaehtoinen voi tehdä auttaakseen ukrainalaisia. Jos ihminen tietää, mitä on tapahtumassa ja miten varautua, se tuo ehkä levollisuutta, Kaarkoski sanoo.
Vaikka aiheet ovat ahdistavia, niiden jäsentäminen ja selkiyttäminen voivat SK:n Kalliokosken mukaan vähentää epämääräistä uhkaavuutta. Kun hahmottaa, miten tähän on tultu, saattaa näkyä myös häivähdys ratkaisusta.
– Näytämme myös ihmisten valtavaa auttamisenhalua. On näkökulmakysymys, tuoko se toivoa. Toisaalta perusteetonta toivoa ei pidäkään luoda, Kalliokoski sanoo.
Lapset kaipaavat ikätasoista tietoa
Kun Apu Juniorin vastaava tuottaja Elisa Miinin kirjoitti ensimmäistä Ukrainan sotaan liittyvää juttua, hän joutui miettimään montaa asiaa tarkasti. Syy oli lehden kohderyhmä: alakouluikäiset lapset.
– Piti kertoa, että on sota, mutta niin, että se ei pelota. Piti kertoa, mikä on Ukraina, miten Suomen ja Ukrainan tilanteet eroavat toisistaan, mikä oli Neuvostoliitto ja niin edelleen. Kaikki tämä alle 500 merkissä, koska meidän lukijoidemme vastaanottokyky tiedolle ei ole sama kuin aikuisilla, Miinin sanoo.
Lisäksi hän muistutti jutussa Sauli Niinistön sanoista: lapset ovat turvassa.
Miinin kirjoitti, että vastuu on aikuisilla, jotka pyrkivät ratkaisemaan tämän kriisin, ja ettei tavallisia venäläisiä pidä syyttää sodasta.
Apu Juniorin juttu voi olla ainoa, jonka lapsi aiheesta lukee. Siksi on tärkeää selittää kaikki auki niin, että lukijalle jäisi mahdollisimman vähän kysymyksiä.
Myös lehden suunnittelulla voi vaikuttaa lukijan huoliin. Tarkoitus oli aluksi tehdä Ukrainasta koko sivun juttu, mutta Miinin sijoitti sen lopulta Maailman ympäri -kokonaisuuden osaksi.
– Emme halunneet, että se valtaa lapsen mielen. Lapsella on oikeus ajatella myös muita asioita.
Julkaisua harkitaan kuva kerrallaan
Visuaalisuus on erityisen tärkeä viestintätapa Apu Juniorissa, koska lapset eivät mielellään lue pitkiä juttuja. Kuvilla voi herättää myös toivoa kriisin keskellä.
– Voisimme laittaa lehteen aukeamallisen kuvia, joissa on pakolaisia auttavia ihmisiä eri puolilla maailmaa, Miinin sanoo.
Sodan ensimmäinen uhri on usein totuus, ja hitaampi rytmi antaa aikaa lähdekritiikkiin.
Suomen Kuvalehti on muuttanut koko lehden rakennetta sodan alettua, jotta aiheiden painoarvo tulee selkeämmin esiin. Pelkistetty grafiikka auttaa hahmottamaan suuria linjoja, kuten sadan vuoden taipaleen kohti sotaa.
Apu Juniorissa ei näytetä kuvia ruumiista, ja sotakalustokuvien kanssa ollaan hyvin tarkkoja. Suomen Kuvalehti harkitsee julkaisua kuva kerrallaan.
– Minkä verran pahan tapahtumista täytyy kuvata niin, ettei pahan olemusta häivytetä mutta sillä ei myöskään mässäillä? Kalliokoski kysyy.
Kiellettyjä aiheita yhdelläkään lehdellä ei ole, kunhan muistaa kohderyhmän.
– Lapselle voi kertoa periaatteessa kaikesta. Kysymys on siitä, miten aiheesta kertoo. Natosta voisimme hyvinkin kirjoittaa, kunhan aloittaisimme perusteista: mikä se on, miksi se on ja keitä siihen kuuluu, Miinin sanoo.
Lähdekritiikki vaatii aikaa
Hitaampi julkaisurytmi vapauttaa nopeiden uutisvoittojen paineista. Samalla se pakottaa tekemään valintoja ja keskittymään olennaiseen: siihen, mikä on relevanttia viikon tai kuukauden päästä, ”ettei lehti ole vanhentunut käsiin, kun lukija saa sen”, kuten Reserviläisen Kaarokoski sanoo.
Sodan ensimmäinen uhri on usein totuus, ja hitaampi rytmi antaa aikaa lähdekritiikkiin.
– Intressien arviointi tekstissä ja kuvissa ovat työmme ydintä varsinkin tällaisena aikana, Kalliokoski sanoo.
Kun uutisia tulee samasta aiheesta paljon, lukijoille tulee nopeasi ähky, kyllästyminen ja lopulta unohtaminen: sota on käynnissä, mutta se ei enää kiinnosta. Tärkeistä asioista pitää silti kirjoittaa.
– Sodan aikana on helppo hahmottaa syylliset. Mutta sen jälkeen alkavat seurannaisvaikutukset, ja silloin ei ole enää hyvää eikä pahaa, on vain ristikkäisiä intressejä ja näkökulmia, joista pitää kirjoittaa huolellisesti ja punnitusti, Kalliokoski sanoo.
Nyt maailma näyttäytyy median kautta pelottavana ja kyynisenä. Tämäkin näkökulma on mahdollista haastaa.
– Kun etsin uutisia, luen kymmenen juttua sodista, nälästä, pommeista ja rahanpesusta. Sitten luen yhden uutisen siitä, että lapset ovat päässeet kouluun. Saatan valita sen lehteen. Totta kai kerromme ongelmista mutta myös hyvistä asioista. Niitäkin tapahtuu koko ajan, Miinin sanoo.
Ehkä aikuisiakin olisi välillä hyvä muistuttaa siitä.
Aikakausmediat auttavat Ukrainaa
Ukrainassa on hätä, ja aikakausmediat paitsi raportoivat aiheesta, myös auttavat suoraan ukrainalaisia.
Alma Media, jolla on runsaasti liiketoimintaa itäisessä Keski-Euroopassa, auttaa yrityksiä työllistämään ukrainalaisia pakolaisia. Lisäksi Alma Media lahjoittaa rahaa ja pyrkii löytämään tapoja, joilla ukrainalaista työvoimapulaa pystytään paikkaamaan, kun miehet sotivat.
Sanoma tukee Punaista Ristiä sodan uhrien auttamiseksi. Lisäksi Sanoma Learning -yhtiöt ympäri Eurooppaa auttavat mahdollisuuksien mukaan paikan päällä.
A-lehdet on tukenut Venäjän hyökkäyksen alla toimivia riippumattomia ukrainalaisia medioita lahjoituksella Ukrainian Media Fundiin. Myös Otavamedia lahjoitti rahaa ukrainalaisten tueksi. Valtaosa suuren aikakausmediakentän edustajista auttaa nyt ukrainalaisia kukin omalla tavallaan.
Aikakausmedia ry on tukenut kriisin uhreja Punaisen Ristin ja Unicefin kautta sekä Ukrainan riippumatonta journalismia osana Medialiittoa.
Lue myös: Päätoimittajakyselyn tulokset – Ukrainan sota näkyy laajasti aikakausmedioissa
