Haku

Fazer Aito nosti riman herkullisen korkealle – ”Mainoskampanja on rakkaustarina luonnon kanssa”

Miten kummassa iso karhu on saatu noin tyylikkäästi syömään pastaa?
Huolellisella pohjatyöllä, sanoo mainostoimisto NORD DDB:n Art Director Jukka Hannula.

Fazer Aito voitti maaliskuussa Kuukauden aikkarimainos -kisan Sillä luontokin meidät ruokkisi -sarjallaan. Tuomarina toimi Miltton Creativen copywriter Lauri Leiwo, joka kuvaili kampanjaa vekkuliksi ja laadukkaaksi.

Jukka Hannula kertoo, että harkittuun lopputulokseen johtivat huolellisen pohjatyön lisäksi tehokas studiopäivä ja kaiken yhteen nivovat jälkityöt.

”Käytännössä nämä mainokset siirtyivät tussileiskoista todellisuuteen tiiviissä yhteistyössä kuvanrakennusvelho Kasimir Häiväojan ja valokuvaaja Jonas Lundqvistin kanssa. Ja huom! Eläimiä ei vahingoitettu mainoksia tehdessä.”

Mainokset ovat jatkoa aiemmalle samannimiselle kampanjalle. Viesti on, että luonto huolehtii omistaan ja Fazer Aito -kauratuotteiden käyttäjä tekee hyvää myös luonnolle. Hannula kuvaa kampanjaa rakkaustarinaksi luonnon kanssa.

”Haluamme kutsua jokaisen suomalaisen kokeilemaan, miltä muutos todellisuudessa maistuu – ilman turhaa vastakkainasettelua.”

Kampanja näkyy aikakauslehtien lisäksi laajasti myös ulkomainoksissa, digitaalisissa medioissa ja televisiossa.

"Aikakauslehti on siitä kiitollinen media, että aikaa oivallukselle on hiukan muita medioita enemmän. Haaste syntyy siitä, kuinka tarjota oivallettavaa, joka ei olisi liian helppoa eikä liian vaikeaa. Aikakauslehtimainoksen tulee kestää vilkaisua tarkempi syynäys ja tutkiskelu.”

Hannula on pannut merkille, että koronan myötä moni brändi on korostanut mainonnassaan empatiaa ja yhteisöllisyyttä.

”On maailmantila mikä tahansa, aitoa hymyä ja puhdasta iloa tuovaa sisältöä emme voi koskaan nähdä liikaa.”

Maaliskuun aikkarimainoksista toiseksi paras oli Suomen RFSU, ja kolmanneksi tuli FinkTeam/JT-Audio.

Fazer Aito – Sillä luontokin meidät ruokkisi

"Ilahduttavan sympaattinen sarja, jossa tuotantolaatu on herkullisen korkealla. Tällaista vekkulia mutta laadukasta mainontaa on ilo katsella. Koko sarja huokuu seesteisyyttä ja luonnon harmoniaa unohtamatta tietenkään sitä mielikuvitusta, jota ruuanlaitossa tarvitaan. Mutta miten kummassa he ovat saaneet ison karhun noin tyylikkäästi syömään pastaa?"

Lauri Leiwo, Miltton

Mainostaja: Fazer Aito
Brand and Category Director: Susanna Kallio
Senior Brand and Category Manager: Eeva Salavirta

Mainostoimisto: NORD DDB Helsinki
Creative Director: Kalle Wallin
Art Director: Jukka Hannula
Creative Strategist: Henrietta Tastula
Copywriter: Markus Malmberg
Projektijohtaja: Elina Hämäläinen
Valokuvaaja: Jonas Lundqvist
CGI ja 3D: Kasimir Häiväoja / FLC Helsinki
Tuottaja: Kirsi Pärni / Left&Right 

Mediatoimisto: Dagmar
Media Planner: Päivi Leppänen
Client Manager: Jonna Lindfors
Client Director: Elina Fronzek

Julkaistu: Glorian Ruoka & Viini, HS Meidän Perhe, Hyvä Terveys, Image, Kodin Kuvalehti, Kotivinkki, Maku, Me Naiset, Trendi

Suomen RFSU – Ihana nautinto, ihana kosteus

"Mainos on sopivan rohkea, niin kuin liukuvoidemainoksen pitääkin. Samalla se on myös sensuelli ja tarjoaa jotain vähän tavallisesta mainoskuvastosta poikkeavaa. Aina ei tarvitse näyttää bikinimallilta, kun näytetään paljasta pintaa. Eroottinen lataus välittyy hyvin muutenkin."

Lauri Leiwo, Miltton

Mainostaja: Suomen RFSU Oy
Brand Manager: Maria Uusi-Rauva  

Mainostoimisto: House of Radon
Project manager: Hampus Fernström
Creative: Sarah Turner
Art Director: Gustaf Söderman
Strategist: Lisa Ström
Producer: Agnes Ahlstedt
Photographer: Cornelia Wahlberg
Photo assistant: Julia Dansarie
Make-up artist: Jasmine Lundmark
Retouch: Michel Widenius and Agnes Ahlstedt

Mediatoimisto: ToinenPHD
Senior Client Manager: Laura Hedman
Senior Media Planner: Paula Seppälä

Julkaistu: Eeva, Hyvä Terveys, Kauneus & Terveys, Me Naiset, Trendi, Voi Hyvin

FinkTeam/JT-Audio – Luke I´m your Speaker

"Asteroidin kokoinen kaiutin kertoo hauskalla tavalla äänen ”isoudesta”. Basson muhkeuden kuulee jo mielessään, kun miettii tutun elokuvasarjan ääniefektejä kuvaa katsoessaan."

Lauri Leiwo, Miltton

Mainostaja: FinkTeam/JT-Audio
JT-Audio / Juhani Tölli

Mainoksen tekijä: Juhani Tölli

Julkaistu: Hifimaailma

Kuukauden aikkarimainos -kilpailun tarkoituksena on tuoda esiin hyvää aikakauslehtimainontaa sekä inspiroida sen tekijöitä. 

Vuosina 2016–2020 kilpailu on järjestetty yleisöäänestyksenä Markkinointi & Mainonnan sivuilla. Vuodesta 2021 alkaen kisan voittajat valitsee markkinoinnin ja mainonnan ammattilaisista valittu kuukausittain vaihtuva tuomari.

Ensimmäinen kisa käytiin tammikuussa 2008. 

Lisätietoa Kuukauden aikkarimainos -kilpailusta:  Mediatuottaja Piia Matikainen, etunimi.sukunimi@aikakausmedia.fi

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: