Haku

Glorian päätoimittaja Kristiina Raitala: ”Olemme ylpeästi feministinen luksuslehti”

Glorian päätoimittaja Kristiina Raitala muistelee kirjoittaneensa 80-luvun lopulla lehtijutun, jossa kerrottiin, että nainenkin voi isännöidä bisneslounasta.  

– Se oli sitä aikaa, kun bleisereistä käärittiin hihat, ja olkatoppaukset olivat muodissa, Raitala lisää. 

Vuodesta 1987 saakka ilmestynyt Gloria on ennen kaikkea feministinen lehti. Aiemmin feminismi miellettiin naisten ja miesten välisen tasa-arvon ajamiseksi. Esimerkiksi, että naiset saisivat samasta työstä saman palkan kuin miehetkin. 

Nyt feminismi on laajentunut naisten ja miesten tasa-arvoasioista vähemmistöjen ja heikompiosaisten oikeuksista huolehtimiseen. Raitala pitää feminismissä tapahtunutta muutosta fundamentaalisena. Hän ajattelee, että Gloriassa on onnistuttu huomioimaan tämä. 



Videolla Kristiina Raitala kertoo, miten muoti on vuosikymmenten aikana muuttunut.

– Gloriassa kirjoitetaan juttuja kaikenlaisista ihmisistä. Henkilöjutuissa on kriteerinä, että henkilö itse on tehnyt jotain mielenkiintoista. Ketään ei haastatella siksi, koska on kuuluisuuden puoliso. Tämä linja on pitänyt Gloriassa lehden perustamisesta lähtien. 

Erityisesti Gloria pyrkii nostamaan esiin ihmisiä heidän tekemänsä työn kautta: Työni-palstalla kerrotaan alallaan menestyneen ihmisen, yleensä naisen, urasta ja arjesta. Työhuoneella- ja Huipputyyppi -sarjoissa puolestaan tutustutaan eri alojen taiteilijoihin. Molemmat sarjat ovat suosittuja Glorian lukijoiden keskuudessa. Heitä ovat koulutetut, Suomen suurimmissa kaupungeissa asuvat naiset.  

Glorian päätoimittaja Kristiina Raitala sanoo, että Gloria on merkittävä kotimainen muotilehti, jonka muotijutuissa näkyy vastuullisuus. Kuva: Antti Raatikainen

Muotibrändienkin pitää olla eettisiä  

Gloria on merkittävä kotimainen muotilehti. Jokaisessa numerossa on joko yksi pitkä muotijuttu tai kaksi lyhyempää. Myös muodissa moni asia on muuttunut vastuullisuuden merkityksen korostuessa. Päätoimittajan mukaan vastuullisuus muodissa näkyy kierrätysmateriaalien arvostuksena, asujen ja vaatteiden vuokrauspalvelujen lisääntymisenä sekä kirpputorien ja vintage-kauppojen suosion kasvuna. Lisäksi vaatteiden ja asusteiden hoitamista ja korjaamista pidetään tärkeänä. 

– Glorian muotijutuissa vastuullisuus tarkoittaa valintoja esittelemiemme brändien suhteen. 

Jos brändi osoittautuu epäeettiseksi, sen vaatteita ei enää esitellä Gloriassa.

Muotijuttuihin pyritään nostamaan vastuullisesti materiaaleja käyttäviä merkkejä, ja kotimaiset suunnittelijat ovat lehdessä paljon esillä. 

Jos brändi osoittautuu epäeettiseksi, sen vaatteita ei enää esitellä Gloriassa. Raitala muistaa pitkältä uraltaan tapauksia, joissa lehteen on jouduttu merkistä paljastuneiden epäkohtien vuoksi tekemään muutoksia viime hetkellä. 

Vuodesta 1987 saakka ilmestynyt Gloria on ennen kaikkea feministinen lehti. Kuva: Antti Raatikainen

Glorian päätoimittaja on luonnollisesti itsekin kiinnostunut muodista, vaikka nykyään kertoo silloin tällöin viettävänsä koko päivän treenivaatteissa. Toki päätoimittaja nähdään toisina päivinä hyvin pukeutuneena: yleensä joko klassisessa beigessä tai eri värejä ja kuoseja iloisesti yhdistelevässä asukokonaisuudessa.

Muotia ei enää jaotella miesten ja naisten asuihin 

Raitala on seurannut muodissa tapahtunutta muutosta aitiopaikalta. Vastikään hän osallistui Aalto-yliopiston opiskelijamuotinäytökseen ja pani merkille, että suurin osa vaatteista oli suunniteltu kaikkien sukupuolten käytettäväksi. Tämä ilmentää yhtä muodissa tapahtunutta muutosta: vaatteita ei tarvitse enää jaotella naisten ja miesten asuihin. 

Olemme ylpeästi luksuslehti.

– Kerromme tästä Gloriassa ilmiönä, mutta kuvaamme eniten yhä naisten vaatteita naismallien päällä. Se palvelee tällä hetkellä lukijoitamme parhaiten.  

Luksuksen muuttuminen samppanjasta hyvinvointiin

Arvojen muuttuminen ja vastuullisuuden huomioiminen eivät näy pelkästään muodissa. Ne kuuluvat vahvasti myös siihen, mikä tänä päivänä koetaan luksukseksi. Tämän pohtiminen on Glorian toimituksessa tärkeää, sillä juuri luksusta se haluaa tarjota lukijoilleen.  

– Olemme ylpeästi luksuslehti, Raitala sanoo. 

Aiemmin ylellisyyden ajateltiin olevan sitä, että asuu hienossa lukaalissa, omistaa paljon kenkiä ja juo kallista samppanjaa. Nykyään ylellisyyskin voi olla vastuullista. 

– Jos ei ole, mielestäni se ei silloin ole edes luksusta. 

Kristiina Raitalan mielestä aikakauslehti itsessään koetaan luksukseksi. Kuva: Antti Raatikainen

Luksus tarkoittaa monelle nykyään hyvinvointia. Nyky-Gloria tarjoaa entistä enemmän vinkkejä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen kauneus- ja muotijuttujen rinnalla. Lehteen tehtiin keväällä 2023 uudistus, jossa myllättiin koko kauneusosasto. Lisäksi lehdessä aloitti uusi hyvinvointipalsta.  

– Aikakauslehti itsessään koetaan tänä päivänä luksukseksi, Raitala lisää. 

Vietämme aikamme erilaisten laitteiden parissa, ja ylelliselle paperille painettu, kaunis aikakauslehti huolella tehdyillä jutuilla ja kauniilla kuvilla tarjoaa tälle vastapainoa. 

Luksus on myös omaa aikaa ja osa arkea 

Päätoimittajalle itselleen tärkein luksus on sellaista, mitä voi toteuttaa osana arkea. Hän rakastaa hyvää ruokaa ja hyviä viinejä. 

– Kun syödä pitää, niin voi syödä hyvin, Raitala tiivistää. 

Aika on monessa työelämässä olevalle nykyään luksusta. Raitala kertoo tämän päivän työelämän hektisyyttä havainnollistavan esimerkin Glorian toimituksesta: 2010-luvun alussa Glorialla oli iso toimitus, mutta nyt päätoimittajalla on jaettuna resurssina graafikkotiimi, tuottaja ja toimittaja. Hän kiitteleekin taitavan tiimin lisäksi osaavaa freelancereiden verkostoa pitkästä ja hyvästä yhteistyöstä.  



Koska Glorian lukijat ovat pääasiassa aikuisia (työelämässä) olevia naisia, Gloria haluaa tarjota heille luksusta ajan muodossa. Lehden tärkeää sisältöä ovat kuratoidut vinkit ajankohtaisiin näyttelyihin, esityksiin ja kirjoihin. 

– Jos netistä hakee tietoa, sitä helposti eksyy vain uusiin tietoihin. Siksi me kerromme parhaat tärpit lukijoillemme ja haluamme heidän voivan luottaa niihin. 

Kulttuuritärppien ohella Gloria vinkkaa lukijoilleen kauden parhaista kauneustuotteista ja vaatehankinnoista.  
Kauneustuotteiden kirjo on valtava ja niiden markkinoinnissa hyödynnetään paljon sosiaalista mediaa sekä siellä toimivia vaikuttajia. Gloria tarjoaa toisenlaisen vaihtoehdon: Se panostaa jatkossakin printtilehteen sekä laadukkaaseen journalismiin, oli kyse sitten kauden huulipunista tai feminismistä. 

Teksti: Tiina Katriina Tikkanen | Kuvat ja video: Antti Raatikainen

Glorian päätoimittaja Kristiina Raitala on työskennellyt Glorian lisäksi Me Naisissa, Ilta-Sanomissa, Hymyssä, Apu-lehdessä ja Sara-lehdessä. Glorian päätoimittajaksi hän siirtyi kesällä 2022. Raitala on ollut Sanoma Medialla töissä 30 vuotta.  

Tunne tekijät -sarja kertoo aikakausmedia-alan osaajista ja ajankohtaisista ilmiöistä. Edellisessä osassa Moottori-lehden Eila Parviainen kertoi siitä, miten he koeajavat kaikki Suomen markkinoille tulevat autot. 

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: