Haku

Eeva ja Seura tekivät huipputulokset verkossa – tässä ovat elokuun menestyjät

Viime vuonna lanseerattu ja vuoden alusta FIAM-mittaukseen mukaan tullut Eeva.fi ylsi elokuussa omaan ennätykseensä sivulatausten määrässä: yksittäisiä sivuja ladattiin yli 242 000 kertaa elokuun keskimääräisellä viikolla. Eeva.fi on kolmen aikakauslehden digikoti, jossa julkaistaan myös itsenäistä sisältöä. 

– Saitilla yhdistyvät Eevan, Trendin ja Kauneus ja Terveys -lehden parhaat puolet. Eeva.fi ei kuitenkaan ole vain kolmen lehden juttujen alusta, vaan itsenäinen digibrändi. Sisällöissä keskitytään siihen, mikä on yhteistä kaikille lukijoille iästä riippumatta – tarinoihin ja rohkeisiin ihmisiin, päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki kertoi maaliskuussa julkaistussa jutussamme.

Paalosalo-Jussinmäki kertoi, että sivuston tavoitteena on ollut 200 000 sivulatausta viikossa. FIAM:in mukaan tuo tavoite on rikkoutunut kaikkina kesäkuukausina. Kävijöitä Eeva.fissä oli elokuun keskimääräisellä viikolla 98 000.

Kaikkien FIAM-verkkoyleisömittauksessa mukana olevien aikakausmedioiden sivuja ladattiin elokussa yhteensä yli 26,7 miljoonaa kertaa keskimääräisen viikon aikana. Ykköspaikkaa sivulatauksissa piti Is.fi:n yhteydessä oleva Me Naiset. 

Sivulatausten määrä kertoo, kuinka monta kertaa yksittäisiä verkkosivuja on ladattu. Jos yksi kävijä lukee samalla sivustolla kolme eri juttua, kävijämäärä on yksi ja sivulatausten määrä kolme. 

Keskimääräiset viikoittaiset sivulataukset (pageviews) elokuussa 2023, top 20

  Media Viikoittaiset sivulataukset (pageviews),
keskiarvo viikoista 31–35/2023
1. Is.fi > Menaiset 6 206 382
2. Seiska.fi 6 023 259
3. Anna.fi 1 499 796
4. Kotiliesi.fi 1 499 084
5. Talouselama.fi 1 270 936
6. Meillakotona.fi 1 198 391
7. Tekniikkatalous.fi 1 019 107
8. Tekniikanmaailma.fi 896 591
9. Kaksplus.fi 804 009
10. Yhteishyva.fi 703 315
11. Tivi.fi 646 147
12. Hymy.fi 566 632
13. Apu.fi 488 852
14. Seura.fi 473 392
15. Hs.fi > Perhe 416 095
16. Kodinkuvalehti.fi 340 853
17. Mikrobitti.fi 325 013
18. Arvopaperi.fi 310 674
19. Soppa365.fi 305 912
20. Terve.fi 303 915
  Keskiarvo, kaikki FIAM-aikakausmediat 765 161
  Aikakausmedioiden sivulataukset yhteensä 26 780 639

Lähde: FIAM. Keskiarvot viikoista 31–35/2023 (elokuu). Mittauksessa oli mukana 35 aikakausmediaa. 

Seura tahkoaa kävijäennätyksiä

Hiljattain verkkouudistuksen tehnyt Seura.fi ylsi kävijäennätykseen ensin heinäkuussa lähes 231 000 viikkokävijällä ja nyt elokuussa lähes 238 000 viikkokävijällä.

Komeasti kasvaneen verkkoyleisön eteen on tehty määrätietoisesti töitä. Seuran verkon toimituspäällikkö Anu Vaskimo kertoi haastattelussamme kesäkuussa, että Seurassa on panostettu toimituksen verkko-osaamiseen ja lisätty tekijöitä. Verkossa myös julkaistaan aiempaa enemmän juttuja.

– Kasvun veturina on ollut Googlen Discover-syötteen tuoma liikenne, jossa ovat korostuneet erityisesti ”tavisten” erilaiset tarinat, jotka on julkaistu ensin Seura- tai Viva-lehdessä. Olemme myös julkaisseet kevään aikana enemmän tietovisoja ja muita verkkokävijöitä osallistavia testejä. Lisäksi hyödymme Kotilieden ja Annan valtavista someyleisöistä, sillä teemme somejakoja ristiin myös näiden toimitusten kanssa, Vaskimo kertoi.

Elokuussa yksittäisellä aikakausmedialla oli keskimäärin noin 213 000 viikkokävijää. Yhteensä aikakausmediat tavoittivat verkossa 2 490 961 kävijää keskimääräisenä viikkona.

Keskimääräiset viikkokävijät (reach) elokuussa 2023, top 20

  Media Viikkoyleisö (reach),
keskiarvo viikoista 31–35/2023,
netto
1. Is.fi > Menaiset 1 126 794
2. Seiska.fi 827 534
3. Kotiliesi.fi 527 165
4. Talouselama.fi 517 629
5. Anna.fi 512 907
6. Tekniikkatalous.fi 395 800
7. Meillakotona.fi 388 064
8. Kaksplus.fi 303 758
9. Tivi.fi 299 829
10. Tekniikanmaailma.fi 281 617
11. Yhteishyva.fi 268 346
12. Seura.fi 237 853
13. Apu.fi 214 110
14. Kodinkuvalehti.fi 167 933
15. Mikrobitti.fi 159 936
16. Hs.fi > Perhe 140 504
17. Terve.fi 130 128
18. Hymy.fi 126 561
19. Soppa365.fi 124 853
20. Hyvaterveys.fi 117 895
  Keskiarvo, kaikki FIAM-aikakausmediat 213 271
  Aikakausmedioiden kävijämäärät yhteensä (netto) 2 490 961

Lähde: FIAM. Keskiarvot viikoista 31–35/2023 (elokuu). Mittauksessa oli mukana 35 aikakausmediaa. 

Mediakohtaiset viikoittaiset tulokset löytyvät FIAM:in julkiselta listalta, joka päivitetään torstaisin. Julkisilta listoilta löytyvät medioiden viikkotason peitot, sivulataukset, käynnit ja käyntiuseus (reach, pageviews, sessions ja frequency).

Tavoittavuus- ja sivulatausluvut päivitetään myös kuukausittain Aikakausmedian Mediakorttipalveluun niille Aikakausmedian jäsenten lehdille, jotka ovat FIAM:n asiakkaita. 

Aikakausmedioiden digiyleisöt, kuukausittain päivittyvä tilasto

Teksti: Outi Itävuo | Kuvat: Anniina Nissinen

FIAM (The Finnish Internet Audience Measurement) on online-yleisöjen virallinen mittaus Suomessa. Keskeinen mittari on viikkotavoittavuus. Tavoittavuusluvut (reach) ovat nettolukuja, jossa eri laitteita (kuten desktop, mobiili, sovellukset) käyttävä vierailija lasketaan mukaan vain kerran.

FIAM:ia tuottaa Media Metrics Finland Oy (MMF), joka on voittoa tavoittelematon media-alan kehitysyhtiö. MMF:n toteuttajakumppani on AudienceProject AsP.

Seurannassa on mukana 36 aikakausmediabrändiä, joista 35:ltä julkaistiin tulokset elokuussa.

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: