Haku

Toukokuun parhaat mainokset hurmaavat nokkeluudellaan ja julistavat karvarauhaa

Työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitilamainos Muuta kuin neliöitä ei ole tyypillisin. Pohjapiirrosten, tilojen ja rakennusten sijaan kuvassa poseeraa monelle tuttu koripalloilija neliön muotoisen pallon kanssa. Vaikka copyssa kielletään ajattelemasta neliöitä, lukija ajattelee juuri niitä. 

– Toimialalla on vaikea erottautua, kiinnittää huomiota ja jäädä mieleen, jos tekee samanlaista mainontaa kuin kaikki muutkin. Idea tähän lähti juuri tästä ajatuksesta, sanoo mainostoimisto Taskut Communications Oy:n projektipäällikkö Jaana Sironen.

Hänen mukaansa mainoksella haluttiin viestittää sitä, että toimitilamarkkinoinnissa korostetaan aivan liikaa neliöiden merkitystä, kun pitäisi ajatella toimivuutta ja kokonaisuutta. Sarjaan kuuluu useampi mainos, jotka on julkaistu Kauppalehti Optiossa ja Talouselämässä. Lisäksi mainoksista on tehty verkkoversioita.

Kun luova idea pitää puristaa yhteen kuvaan ja muutamaan sanaan, oikean kiteytyksen löytymiseen täytyy varata aikaa.

Mainoksen kohderyhmää ovat kaikki toimitilahankinnoista päättävät henkilöt. Ilmarisen toimitilojen haluttiin jäävän mieleen myös heille, joille toimitilan hankinta ei ole vielä ajankohtainen.

– Kun luova idea pitää puristaa yhteen kuvaan ja muutamaan sanaan, oikean kiteytyksen löytymiseen täytyy varata aikaa. Aikakauslehtimainoksessa tai still-kuvaan perustuvassa mainoksessa on haastavinta löytää sellainen visuaalinen idea, joka pysäyttää ja saa aikaan ahaa-elämyksen ja oivaltamisen ilon, hän sanoo.

Kunniamaininnat Philipsille ja Valopilkulle

Kunniamaininnat kisassa saivat Valopilkun nokkela ja pelkistetty mainossarja Koko Suomen taksiäppi ja Philipsin karvarauhaa julistava Philips OneBlade 360.

Takseja välittävän sovelluksen Valopilkun printtimainokset ovat osa mainossarjaa, johon kuului kymmeniä eri teemoihin muotoiltuja ja lokalisoituja printti- ja digi-ilmoituksia. Kampanjassa kerrottiin tarinoita taksin tärkeästä roolista suomalaisten elämässä ja viestittiin valtakunnallisuudesta, kotimaisuudesta ja luotettavuudesta.

– Halusimme korostaa taksin kätevyyttä monille erilaisille kohderyhmille. Koimme, että parhaiten viestin saa perille laajalla skaalalla versioita, joiden copyista jokainen voi löytää itselleen samastuttavan tilanteen, sanoo Valopilkun Head of Marketing Tytti Stranding.

Halusimme näyttää ihmisiä, jotka luottavat itseensä ja tyyliinsä – kynsilakkaa, meikkiä ja koruja voivat käyttää ketkä tahansa sukupuolesta riippumatta

Teknologiayritys Philipsin mainos levittää karvarauhan ja erilaisuuden ilosanomaa. Se korostaa karvaisuuden ja karvattomuuden vapautta ja sitä, että jokainen saa itse päättää, mitä karvoilleen tekee. 

– Koska Philips OneBlade on uusi innovatiivinen työkalu, halusimme kampanjan olevan moderni ja erottuvan muiden mainosten joukosta. Halusimme näyttää ihmisiä, jotka luottavat itseensä ja tyyliinsä – kynsilakkaa, meikkiä ja koruja voivat käyttää ketkä tahansa sukupuolesta riippumatta, sanoo Philipsin Trade Shopper Marketing Manager Christina Finnström.

Kuukauden aikkariamainokset toukokuu 2023

Voittaja: Muutakin kuin neliöitä

Perustelut: Tuttu hahmo neliön muotoisine palloineen kiinnittää lukijan huomion. Vaikka copyssa kielletään ajattelemasta neliöitä, lukija jää miettimään juuri niitä. Mainos on hieno todiste siitä, että toimitilamarkkinoinnissa ei ole pakko näyttää tiloja, rakennuksia tai pohjapiirroksia – viesti menee perille muutenkin.





Mainostaja: Ilmarinen
Ville Laurila, Ilmarisen toimitilat, vuokrauspäällikkö

Mainostoimisto: Taskut Communications Oy
Anu Pitkänen, toimitusjohtaja
Jaana Sironen, projektipäällikkö
Taskut Creative Task Force

Aikakauslehdet, joissa mainos on julkaistu:
Kauppalehti Optio, Talouselämä

Kunniamaininta: Koko Suomen taksiäppi

Perustelut: Mainossarjan viesti on muotoiltu nokkelasti kunkin lehden aiheeseen sopivaksi. Pelkistetty ulkoasu nostaa viestin esille – aina ei tarvitse kikkailla kuvalla. Hyvämaineisen ja luotettavan taksiyrityksen kannattaa viestiä luotettavasta palvelusta, koska sille on tarvetta.




Mainostaja: Valopilkku
Tytti Stranding, Head of Marketing

Mainostoimisto: Drama Queen
Netta Alaranta, Account Director
Jenna Virtanen, projektipäällikkö 
Annika Ohtonen, Copywriter
Kai Seppänen, Art Director
Jane Tuominen, Designer 

Mediasuunnittelu:
Sanoma

Aikakauslehdet, joissa mainos on julkaistu:
ET, Gloria, Kodin Kuvalehti, Matkaopas, Me Naiset

Kunniamaininta: Philips OneBlade 360

Perustelut: Philipsin mainos ei kainostele vaan puhuu suoraan. Leikkisä teksti on hauska ja saa lukijan väkisinkin hyvälle tuulelle – karvat eivät ole niin vakava asia. Mainos erottuu perinteisestä kuvastosta: teknisten ominaisuuksien listaamisen sijaan vedotaan tunteisiin. Punaiset kynnet ovat hieno yksityiskohta!


Mainostaja: Philips
Christina Finnström, Trade Shopper Marketing Manager, Philips Finland
Lauri Paavola, Key Account Manager, Philips Finland

Mainostoimisto: Parcero
Eeva Kultasiipi, Project Director & Client Manager, Parcero
Heli Saine, Copywriter, Parcero
Lina Toivonen, Visual Designer, Parcero

Muut tekijät:
Maija Ahonen, Media Solutions Manager, SOK

Aikakauslehdet, joissa mainos on julkaistu:
Yhteishyvä

Teksti: Anniina Nissinen | Kuvat: Mainostajat

Kuukauden aikkarimainos -kilpailu nostaa esiin hyvää mainontaa

Kuukauden aikkarimainos -kilpailun tarkoituksena on tuoda esiin hyvää aikakauslehtimainontaa sekä inspiroida sen tekijöitä. Aikakausmedia valitsee joka kuukausi kolme parasta, oivaltavinta ja puhuttelevinta aikakauslehtimainosta, jotka ovat onnistuneet hyödyntämään aikakauslehtiympäristöä toimivalla tavalla. 

Vuosina 2021–2022 voittajat valitsi kuukausittain vaihtuva tuomari, joka valittiin aina edelliskuukauden voittajan kampanjatiimistä. Vuosina 2016–2020 kilpailu järjestettiin yleisöäänestyksenä Markkinointi & Mainonnan sivuilla. Ensimmäinen kisa on käyty tammikuussa 2008. 

Lisätiedot Kuukauden aikkarimainos -kilpailusta: 
Viestinnän suunnittelija Anniina Nissinen


Näitkö vaikuttavan aikkarimainoksen? Kerro siitä meille!

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: