Haku

Seura kasvatti verkkosivujensa suosiota – uudistuksen vauhdittajina hyvinvointiaiheet ja tiukka työ

Seura on kasvattanut verkkosivujensa latausmäärää alkuvuoden aikana reippaalla tahdilla. Kuukausittainen kävijämäärä on kasvanut jopa 43 prosenttia verrattuna joulukuun lukuihin. Toukokuussa Seura.fi:ssä rikottiin myös ennätys sivun katseluissa, joiden määrä kasvoi 50 prosenttia joulukuuhun verrattuna.

Sivulatausten määrä kertoo, kuinka monta kertaa yksittäisiä verkkosivuja on ladattu. Jos yksi kävijä lukee samalla sivustolla kolme eri juttua, kävijämäärä on yksi ja sivulatausten määrä kolme.

Kasvun eteen on tehty määrätietoisesti töitä.

– Saimme tavoitteeksemme nostaa vuosittain verkon liikennettä ja kävijämäärää 30 prosentilla, ja sama koskee mediamyyntiä. Olemme panostaneet toimituksen verkko-osaamiseen ja organisoineet toimintaa uudelleen, kertoo Seuran verkon toimituspäällikkö Anu Vaskimo.

– Aiemmin tuotin verkkoa yksin, mutta nyt verkkodeskissä on apunani toimittaja monitaitoisena sisällöntekijänä, ja ajankohtaisvuorossa yksi tai kaksi omaa toimittajaa verkkoharjoittelijoiden lisäksi. He vastaavat Seuran ajankohtaisjuttujen teosta sekä valtaosasta ajankohtaisista nettijutuista.

Kasvun veturina on ollut Googlen Discover-syötteen tuoma liikenne, jossa ovat korostuneet erityisesti ”tavisten” erilaiset tarinat, jotka on julkaistu ensin Seura- tai Viva-lehdessä.

Verkossa julkaistaan nykyään aiempaa enemmän juttuja. Vaskimo kertoo, että osa niistä tulee lehden juttujen erillisistä verkkokärjistä, osa on ajankohtaisjuttuja ja osa vain netissä julkaistavaa sisältöä.

– Kasvun veturina on ollut Googlen Discover-syötteen tuoma liikenne, jossa ovat korostuneet erityisesti ”tavisten” erilaiset tarinat, jotka on julkaistu ensin Seura- tai Viva-lehdessä. Olemme myös julkaisseet kevään aikana enemmän tietovisoja ja muita verkkokävijöitä osallistavia testejä. Lisäksi hyödymme Kotilieden ja Annan valtavista someyleisöistä, sillä teemme somejakoja ristiin myös näiden toimitusten kanssa.

Suosittujen hyvinvointisisältöjen määrä kasvoi

Kasvua ei tehdä ilman hyvää sisältöä, joka on Seurassa avainasemassa. Sisältöjen osalta verkko ja printti kulkevat käsi kädessä.

– Teemme ajankohtaiset aiheet verkko edellä, mutta samaa aineistoa hyödynnetään myös printtilehdessä. Verkkoon syntyy myös nopeampia juttuja sekä esimerkiksi kuluttaja- ja palvelujuttuja. Printtilehti on sisällöltään konseptoidumpi kokonaisuus, mutta toki senkin raamit elävät. Viikkolehtenä voimme tarvittaessa reagoida nopeasti ja näkyvästi, Vaskimo kuvailee.

Hyvinvointijuttujen määrän kasvattaminen on ollut tärkeä osa uudistusta. Terveys- ja hyvinvointisisällöt ovat olleet viime vuosina Seura.fi:ssä hyvin suosittuja, ja kevään aikana verkkoliikenne on kasvanut niiden osalta yli kymmenellä prosentilla.

Seura.fi:n sisältö tavoittaa yhdessä Kotilieden ja Annan terveys- ja hyvinvointijuttujen kanssa viikoittain liki miljoona kävijää, mikä kiinnostaa myös mainostajia.

– Terveys- ja hyvinvointisisällöt ovat luotettavia ja asiantuntijaperusteisia, ja niihin tulee liikennettä hakukoneiden kautta. Artikkelit keräävät vuodesta toiseen hyvin kävijöitä, siksi huollamme vanhoja verkkojuttuja. Lisäksi teemme uutta sisältöä niin sanotuista SEO-aiheista eli sisällöistä, joita haetaan hakukoneilla, mutta joista meillä ei vielä ole juttuja, Vaskimo kertoo.

– Nämä sisällöt ovat tärkeitä myös kaupallisesta näkökulmasta. Seura.fi:n sisältö tavoittaa yhdessä Kotilieden ja Annan terveys- ja hyvinvointijuttujen kanssa viikoittain liki miljoona kävijää, mikä kiinnostaa myös mainostajia.

Myös printtilehti uudistuu

Printti-Seuran tilaajat ovat perinteisesti iäkkäämpää väkeä, mutta Seura.fi tavoittaa yli 18-vuotiaita kävijöitä tasaisesti eri ikäryhmistä. Kaksi kolmesta lukijasta on naisia sekä verkon että printin puolella. Laajasta ikähaarukasta huolimatta lukijat nauttivat samanlaisista sisällöistä: usein jutut, jotka printin lukijat äänestävät parhaiksi, ovat myös verkossa luetuimpien joukossa.



– Seuran printti ja verkko tavoittavat yhdessä varsin kattavasti lukijoita, mikä on myös mainostajan kannalta hyvä asia, Anu Vaskimo sanoo.

Myös printin puolelle on luvassa kirkastusta, sillä printtilehden uudistunut numero ilmestyi toukokuun lopussa. Brändi on yhä tuttu ja tunnistettava, mutta visuaalisesti lehden ilmettä ja rakennetta on päivitetty.

Seura on sydämeltään suomalainen. Se viihdyttää ja koskettaa, haastaa vallanpitäjät, muistaa menneen, mutta katsoo tulevaisuuteen.

Vaskimo kuvailee ensi vuonna 90 vuotta täyttävää Seuraa ”ystäväksi, joka pitää sinun puoliasi”.

– Seura on sydämeltään suomalainen. Se viihdyttää ja koskettaa, haastaa vallanpitäjät, muistaa menneen, mutta katsoo tulevaisuuteen. Uudistuksen myötä joka numerosta löytyy Toimitus suosittelee -leimainen juttu, joka korostuu myös ulkoasullisesti.

Uudistukset ja verkkoliikenteen kasvu näkyvät myös mediamyynnin ja lehtitilausten nousussa: Seura.fi:n mediamyynti on noussut alkuvuoden osalta jo vuoden 2024 tavoitetasolle, lehden tilauksia on tehty verkossa enemmän ja päivittäisen uutiskirjeen tilaajamäärä on kolminkertaistunut.

– Teemme myös Otavamedian eri osastojen välillä entistä notkeammin yhteistyötä ja hyödynnämme kasvua tahoillamme. On upeaa, että olemme onnistuneet ja työ tuottaa tulosta!

Seura on vuonna 1934 perustettu aikakauslehti, joka ilmestyy viikoittain. Lehti tarjoaa lukijoilleen laadukkaita ajankohtaisjuttuja ja reportaaseja sekä rentouttavaa viihdettä, tositarinoita, historiaa, tiedettä ja luontoa, matka- ja ruokajuttuja samoissa kansissa. Lehden kustantaja on Otavamedia ja päätoimittaja Erkki Meriluoto.

Teksti: Riitta Säteri | kuva: Shutterstock, kuvankäsittely: Aikakausmedia
page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: