Haku

Toimivan tarinallisen henkilöjutun elementit – mieti ainakin näitä asioita

Kodin Kuvalehti on tunnettu laadukkaista henkilö- ja featurejutuista. Siksi isoihin henkilö- ja featurejuttuihin ja erityisesti isoon lehden alussa olevaan isoon juttuun käytetään eniten myös tuottajan aikaa. Näitä henkilöjuttuja tuottaja ja toimittaja hiovat paremmiksi työparina. Kun toimittaja on saanut ensimmäisen version henkilöjutusta valmiiksi, alkaa edintointiprosessi, jossa juttu käydään lause lauseelta läpi. 

Ensimmäisellä lukukerralla Kodin Kuvalehden tuottaja Ulla Ahvenniemi lukee paperille printatun jutun tarkkaan ja kirjoittaa ylös päällimmäisiä ajatuksia. Hän kiinnittää huomiota siihen, millainen on jutun äänensävy, onko juttu ja sen rakenne selkeä, mikä kohta jutussa on epäselvä ja mikä kaipaa täydennystä. 

– Jos mikä tahansa kohta tai sana jutussa epäilyttää, editorin tehtävä on kysyä. Jutussa pitää tehdä selväksi, kuka on äänessä ja mihin lauseet viittaavat. Jos lukija ei ymmärrä, siitä tulee helposti ärtymys, hän sanoo.

Kaikkien jutussa olevien asioiden pitää viedä tarinaa eteenpäin ja liittyä teemaan.

Editointivaiheessa mietitään paljon myös lehtijutun rytmiä. Jos jutun ensimmäinen versio on sekava tai jos kirjoittaja on solmussa jutun rakenteen kanssa, silloin yhtenä neuvona voi olla se, että kirjoita ensin kronologiassa. Sen jälkeen kronologiaa rikotaan. Kun aikaa on rajatusti, näin juttua saa selkeytettyä aika helposti. 

– Kirkkaana mielessä pitää koko ajan olla se, mistä juttu kertoo. Kaikkien jutussa olevien asioiden pitää viedä tarinaa eteenpäin ja liittyä teemaan. Yksityiskohdat ovat tärkeitä ja ihania, mutta aina kaikkia yksityiskohtia ja kertomuksia ei saa mahdutettua yhteen juttuun ilman, että tarina hajoaisi liikaa, Ahvenniemi sanoo.

Arjen näyttäminen vie ihmisen lähelle

Kodin Kuvalehdessä henkilöjuttujen tavoite on viedä lukija lähelle haastateltavaa, eikä vaan kertoa henkilöstä. Ulla Ahvenniemi puhuu henkilökuvien haastateltavien näyttämisestä lukijalle. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jutussa ei kuvailla haastateltavaa sitkeäksi ja huumorintajuiseksi, vaan välitetään nämä asiat lukijalle niin, että hän itse ajattelee,että onpa sitkeä ja huumorintajuinen ihminen.

Jotta lukija pääsee lähelle tämän päivän haastateltavaa ja hänen arkeaan, voi haastateltavalta kysyä lämmittelykysymyksen vaikkapa hänelle tyypillisestä päivästä. Tämän jälkeen kysytään paljon pieniä, tarkentavia kysymyksiä: Heräätkö johonkin tiettyyn kännykän soittoääneen? Kuka teillä sen aamupuuron keittää? Onko ne marjat puuron päälle kerätty pakastealtaasta vai jostain muualta? Mitä kuuntelet radiosta siinä autossa työmatkalla?

Ahvenniemen mukaan haastattelussa on tarkoitus näyttää ihmistä niin tarkasti kuin se pystytään olemassa olevilla tiedoilla ja havainnoilla tekemään. Siihen voi pyrkiä tekemällä hyvän haastattelun kysymällä faktakysymyksiä, mutta tärkeää on muistaa kysyä myös siitä, mitä haastateltava on juuri tietyssä hetkessä ajatellut ja tuntenut, miltä tilanteessa näytti ja tuoksui. Millaiseen tunnetilaan lukija halutaan jutussa johdattaa ja miten tunteita välitetään mahdollisimman hienovaraisesti tuputtamatta? 

Ihmisen tunnekokemus on aina tietyllä tavalla totta, siihen pitää uskaltaa luottaa.

Ahvenniemen mukaan jutuissa yritetään välttää dramatisointia ja sitä, että tunteeseen jäädään vellomaan.

– Juttuihin yritetään aina tuoda arkisuutta. Arjen näyttäminen vie ihmisen lähelle. 

Ulla Ahvenniemi oli puhumassa Aikakausmedian tietoiskussa tarinallisesta journalismista 30.3.

Teksti: Anniina Nissinen | kuva: Essi Lyytikäinen

Ulla Ahvenniemen vinkit: Mieti ainakin näitä 

  • Mistä juttu kertoo? Miten kuvaisit henkilöjutun ydinasian lauseella sanomatta ihmisen nimeä?
  • Onko juttu selkeä? Ymmärtääkö lukija, mitä tapahtuu ja milloin?
  • Kuka sanoi näin, kuka ajatteli näin, kuka muistaa asian näin?
  • Missä kohtaa lukija herpaantuu? Kuinka hänet saa lukemaan vielä lisää?
  • Onko juttu helppo lukea? Ovatko lauseet liian pitkiä? Näitä voi testata printtaamalla jutun ja lukemalla sen ääneen.
page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: