Keski-ikäinen vanhempi sanoi lukioikäiselle lapselleen:
– Tulen kotiin iltauutisten aikaan.
Lapsi kysyi:
– Anteeksi mitä.
Anekdootin kertoo Matti Kalliokoski, Suomen Kuvalehden päätoimittaja. Se on esimerkki sukupolvien erilaisista mediankulutusmaailmoista: nuori ei hahmota konseptia nimeltään iltauutiset.
Tv-uutiset, painetut sanomalehdet ja painetut aikakauslehdet ovat monelle yhtä vieras konsepti kuin klassisen musiikin konsertti. Ei sellaiseen viitsi raahautua pölyisten elitistien sekaan tylsistymään. Niin sanottu perinteinen media ei puhuttele samalla tavalla kuin somesta tuleva sisältö, joka on algoritmien ja vertaisten avulla räätälöity juuri sinulle.
Siksi on hämmentävää, miten hyvin Suomen Kuvalehdellä menee.
Vaikka Kalliokosken työajasta yhä suurempi osa kuluukin digitaalisen tulevaisuuden rakentamiseen ja varmistamiseen, tilaajien ja liikevaihdon suuri enemmistö on edelleen painetun lehden puolella.
Jos digitaalinen valtavirtamedia on musiikin suoratoistopalvelu, printtilehti on klassinen orkesteri: työläs, kallis ja vanhanaikainen. Mutta kun se soi hyvin, kokemus on ainutlaatuinen.
Henkilökohtainen tehtävä
Matti Kalliokoski aloitti Suomen Kuvalehden päätoimittajana syksyllä 2020.
– Muistan ensimmäisen päivän hyvin. Se oli sama päivä, kun lapset menivät kouluun, Kalliokoski sanoo. Hän on kolmen lapsen isä.
Kalliokoski siirtyi päätoimittajaksi Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esimiehen pestistä. Se oli hyvä pohja.
– Samantyyppisiä aiheita ja ehkä samantyyppisiä lukijoitakin. Minulla oli myös esimieskokemusta, ja lehti oli tuttu.
Jos digitaalinen valtavirtamedia on musiikin suoratoistopalvelu, printtilehti on klassinen orkesteri: työläs, kallis ja vanhanaikainen. Mutta kun se soi hyvin, kokemus on ainutlaatuinen.
Kalliokoski on hillityn oloinen ihminen, joka ei käytä sentimentaalisia sanoja. Siksi hän ei nyt sano, että SK oli hänelle myös rakas lehti. Hän muotoilee analyyttisemmin:
– Koen tärkeäksi tehdä kaikkeni, että Suomen Kuvalehdellä pysyy paikka tässä yhteiskunnassa. Sillä tavalla tämä on henkilökohtaisempi pesti kuin pääkirjoitustoimituksessa – HS:n olemassaolo ei ollut kiinni minusta.
Asiantuntijoiden johtaja
Ensimmäinen tehtävä oli tutustua toimittajiin ja tehdä selväksi sekä heille että itselle, millainen päätoimittaja Kalliokoski tulisi olemaan.
No, millainen?
– Toimin parhaiten asiantuntijatyyppisten ihmisten esimiehenä. Pidän matalista hierarkioista.
Kalliokoski ei mikromanageeraa.
On hyvä, että ympärilläni on järjestelmällisiä ja systemaattisia ihmisiä, sillä vaikka olen oppinut noita taitoja, ne eivät ole minulle myötäsyntyisiä.
– Olisi turhaa opettaa Suomen parhaita toimittajia työssään. Mutta ideointiin tykkään osallistua.
Hän sanoo olevansa parhaimmillaan keskittyessään suuriin linjoihin. Tämä vaatii luottoa siihen, että toimittajat pärjäävät itsenäisesti.
– On hyvä, että ympärilläni on järjestelmällisiä ja systemaattisia ihmisiä, sillä vaikka olen oppinut noita taitoja, ne eivät ole minulle myötäsyntyisiä.
Kaikista tärkein tehtävänsä päätoimittajana on varmistaa, että Suomen Kuvalehdellä on rooli yhteiskunnassa, että se on relevantti.
Se on helpommin sanottu kuin tehty.
Kuratoitu paketti tästä ajasta
Kaikilla printtituotteilla on haasteita, mutta osalle digimurros on helpommin kestettävä.
Tällaisia ovat esimerkiksi tiukasti tiettyyn harrastukseen keskittyvät lehdet, joilla on selkeä kohderyhmä – etenkin, jos kohderyhmä on vähän vanhempaa ikäpolvea.
SK on yleisaikakauslehti. Mikä on tilaajan intressi maksaa sellaisesta?
– Laatu, sanoo Kalliokoski.
– Suomen Kuvalehti on laadukas paketti tästä ajasta. Lehdessä on rakenne: alku ja loppu sekä selkeät painotukset aiheiden käsittelyssä, jotta lukija tietää, mikä on tärkeämpää ja mikä vähemmän tärkeää.
Suomen Kuvalehden lupaus on: kun olet lukenut lehden, tiedät paitsi tärkeimmät uutiset, myös sen, mitä niiden taustalla on, mihin ne liittyvät, mikä on niiden merkitys ja painoarvo. Lupauksen täytyy toteutua niin printissä kuin digissä.
On yhteiskunnallisesti tärkeää, että on olemassa toimija, joka ei ole minkään eturyhmän edustaja ja joka lisää ymmärrystä.
– Jos uutismedia on Ikean laari, josta kootaan itse huonekalu, me olemme Artek − laadukas ja valmis kokonaisuus.
Kun maailma on someaikana täynnä kuohuttavia mielipiteitä, SK tarjoaa harkittuja ja hyvin perusteltuja näkökulmia. Esimerkki tästä on vaikkapa hiljattainen kolumni, jossa Yhdysvalloissa asuva, paikallisessa yliopistossa professorina toimiva Marko Maunula kirjoitti Yhdysvaltojen poliittisesta kulttuurista. Sellaisella mielipiteellä on painoarvoa eri tavalla kuin somepäivityksellä, jossa haukutaan Donald Trumpia.
SK:n kaltaisen median olemassaolo on Kalliokoskelle paitsi leipätyö, myös arvokysymys. Hän ei tohdi puhua missiosta, vaan muotoilee taas asiallisemmin:
– On yhteiskunnallisesti tärkeää, että on olemassa toimija, joka ei ole minkään eturyhmän edustaja ja joka lisää ymmärrystä.
Ei vaikuttaja, vaan jäsentäjä
Kalliokoski on unelma-ammatissaan, sillä hän on ollut nuoresta asti kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Se ajoi Sanoman toimittajakouluun 1990-luvun taitteessa.
Kurssilla oppi olemaan kumartelematta kuvia.
– Nimi-ihmiset tuotiin luokan eteen ja tutustuttiin. Siinä oppi, että Suomi on maa, jossa kaikki ovat viime kädessä aika tavallisia, ja että ei ole mitään pelottavaa valtakoneistoa, joka jossain porskuttaa.
Kalliokoski oli HS:n politiikan toimituksessa haroittelussa ennen kuin oli saanut äänestää kertaakaan vaaleissa. Eräässä iltavuorossa Berliinin muuri murtui.
Tämä on nopeatempoista, vaihtelevaa ja sosiaalista – toimittajathan ovat ihan parasta pöytäseuraa.
Urallaan Kalliokoski on ollut muiden muassa myös Nokialla suunnittelijana, erityisavustajana tasavallan presidentin kansliassa, tutkimustyössä ja kirjoittanut pari kirjaakin. Mutta journalismi sopii hänelle parhaiten kiinnostusten ja luonteen puolesta.
– Tämä on nopeatempoista, vaihtelevaa ja sosiaalista – toimittajathan ovat ihan parasta pöytäseuraa.
Kalliokoski sanoo, että ei ole niinkään kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kuin siitä, että saa jäsentää yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä lukijoille.
– Vaikka uutiset ovat usein huonoja, niiden taustalla olevan maailman ymmärtäminen voi helpottaa ahdistusta.
Matti Kalliokoski kuvattiin Helsingin Lyceumklubilla yhdessä 80-vuotisjuhliaan viettävän Suomen Kamarimusiikkiseuran juhlakvintetin kanssa.
Soittajat esiin
– Nostamalla taitavia tekijöitään esiin lehti antaa luotettavalle journalismille kasvot.
Näin kuului keväällä 2025 Editkilpailun tuomariston perustelu sille, miksi Suomen Kuvalehti oli vuoden yleisömedia. Suomen Kuvalehti panostaa siis paitsi juttuihin, myös niiden tekijöihin.
Esimerkiksi Tiktokissa SK julkaisee videoita, joissa toimittajat kertovat juttuprosesseista. Joka viikko ilmestyy myös Toimittajalta-juttu, jossa toimittaja omalla naamallaan kertoo, miksi on päätynyt tekemään tietyn artikkelin. Tämä on uutta, sillä perinteisesti SK on ollut henkilövetoisen bändin sijasta klassisen musiikin orkesteri, jonka soittajia ei nosteta parrasvaloihin.
Vaikka uutiset ovat usein huonoja, niiden taustalla olevan maailman ymmärtäminen voi helpottaa ahdistusta.
Kalliokoski sanoo, ettei edelleenkään ole suuri ”bränditoimittajien” fani, puhumattakaan siitä, että hän haluaisi itse paistatella julkisuudessa.
– Vaikka oma naamani on pääkirjoituksessa joka viikko esillä, sanaa ’minä’ käytän hyvin harkiten.
Toimittajien nostaminen on reagoimista mediaympäristöön, sillä lukijoita kiinnostaa toimittajan työ. Esimerkiksi HS:n Musta laatikko -konsepti, jossa toimittajat avaavat työprosessejaan ja motiivejaan, on tavattoman suosittu.
– Me tekijät ajattelemme, että tämä on tavallista työtä, mutta jotain taikapölyä toimittajan työssä tuntuu olevan. Tekijöiden nostaminen tuo myös luotettavuutta ja hyvin toteutettuna voi sitouttaa lukijoita paljonkin.
Digissä pitää olla tukijalat kunnossa
Suomen Kuvalehden talous on edelleen pääosin riippuvainen printtituotteesta, ja sen keskimääräinen lukuaika, 98 minuuttia, onkin poikkeuksellisen pitkä.
Mutta mikään lehti ei selviä ilman digipalveluiden kehittämistä.
Tämä korostuu tulevaisuudessa, sillä valtaosa Suomen Kuvalehden printtitilaajista kuuluu suuriin ikäluokkiin. Kun tämä porukka pikkuhiljaa harvenee, harvenee myös printtituotteen tilaus. Uusia lukijoita printtiin tulee esimerkiksi somen kautta, mutta ei riittävästi.
– Siksi digissä täytyy olla tukijalat kunnossa. Ansaintalogiikassa se ei ole vielä merkittävä meillä, mutta sitä rakennetaan koko ajan.
Tuottajat miettivät jutuille aina sometarjoilun, mutta somealgoritmit eivät ole erityisen kiinnostuneita meidän kaltaisestamme sisällöstä.
SK panostaa konseptiin, jossa lehti on mahdollista kuluttaa kolmella tavalla. Ensimmäinen ja suosituin on printtilehti, mutta yhä tärkeämmässä asemassa on SK:n verkkosovellus ja kuunneltava lehti.
Sinne saadaan liikennettä esimerkiksi uutiskirjeen avulla.
Aiemmin kirjeet olivat mallia 3+1. Viikolla oli kolme ajankohtaista juttuvirrasta kuratoitua kirjettä ja viikonloppuna yksi lukemistotyyppisempi juttu.
Syyskuun alussa verkossa ja sovelluksessa alettiin tuoda paremmin näkyviin sisältöä, jota lukijat olivat palautteessaan kaivanneet. Tämän myötä SK siirtyi päivittäisiin uutiskirjeisiin, joissa jokaisessa nostetaan neljä Päivän juttua ajatuksella ”jos et ehdi lukea muuta, lue ainakin nämä”.
Näiden lisäksi viikonlopuksi lähtee yksi viikkokirje, joka kuratoidaan erikseen.
– Uutiskirje ei siis ole irrallinen tuote vaan se on osa sitä, mitä teemme muutenkin, mihin keskitymme ja mikä on lukijalle tarjottavan sisällön ydin.
"Lehteä lukiessa ei koskaan saisi tulla ajatus, että se tarkastelee lukijaansa yläviistosta. Lehti on lukijaa varten, ei toisin päin. Ei voi olla niin, että lukija ajattelee, että en ole riittävän sitä tai tätä, jotta voisin nauttia Suomen Kuvalehdestä."
Somessa omilla ehdoilla
Some on koko ajan mielessä, mutta se on haastava ympäristö.
– Tuottajat miettivät jutuille aina sometarjoilun, mutta somealgoritmit eivät ole erityisen kiinnostuneita meidän kaltaisestamme sisällöstä.
Algoritmien haluihin SK ei silti halua alistua, vaan tarkoitus on olla brändinsä näköinen myös somessa. Kyse on myös arvoista: jos SK:n näköinen, hitaampi sisältö ei tuo maksimaalista näkyvyyttä somessa, olkoon niin.
Tästä hyvä esimerkki ovat Tiktok-videot. Palvelu on tunnettu hyvin lyhyistä videoistaan. SK:n ensimmäinen Tiktok-video oli 8 minuuttia pitkä – ja keräsi innostunutta palautetta.
Jotkut palstat siirtyvät digiin ja someen vaivattomammin kuin toiset. Onnistuminen on ollut esimerkiksi Jyvät ja akanat, joka on tiettävästi suomalaisen aikakauslehdistön pitkäaikaisin palsta.
Vaikka oma naamani on pääkirjoituksessa joka viikko esillä, sanaa ’minä’ käytän hyvin harkiten.
– Se aloitti tuolla idealla jo 1920-luvulla. Konsepti siis tunnetaan.
Mitaltaan ja tyyliltään – lyhyt, humoristien oivallus – palsta sopii hyvin someen, sillä se kyse on tavallaan meemeistä ennen somemeemien aikaa.
– Kun siihen on liitetty AD Viivi Prokofjevin tekemä palstan piirrostunnus, yksittäinen jyvä toimii hyvin esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa. Se tuo liikennettä ja on samalla hyvää markkinointia.
Kalliokosken mukaan muiden vakiopalstojen kohdalla työ on vielä kesken.
– Esimerkiksi iso kuva ja lyhyt teksti eivät toimi verkossa omana juttunaan, hyvin määritelty tekstiformaatti taas toimii paremmin.
Sivistyksen ja laadukkuuden kääntöpuoli
SK saattaa olla vaikeasti lähestyttävä media, ja lehden lempinimi kertoo syyn: Suomen Kuivalehti.
SK voi tuntua jäykältä konserttisalilta, jonka penkeillä istuvat pölypöksyt tuhahtelevat nenänvarsiaan pitkin.
Kalliokoski tiedostaa pinttyneen mielikuvan, mutta ei helli sitä.
– Lehteä lukiessa ei koskaan saisi tulla ajatus, että se tarkastelee lukijaansa yläviistosta. Lehti on lukijaa varten, ei toisin päin. Ei voi olla niin, että lukija ajattelee, että en ole riittävän sitä tai tätä, jotta voisin nauttia Suomen Kuvalehdestä.
Hän muistuttaa, että lehdessä on myös viihteellistä ja humoristista sisältöä, kuten ajanvietesivut ja ne Jyvät ja akanat.
Kalliokosken kaikista tärkein tehtävä päätoimittajana on varmistaa, että Suomen Kuvalehdellä on rooli yhteiskunnassa, että se on relevantti.
Muuttuuko printtilehti premium-tuotteeksi?
Musiikkibisnes mullistui digitaalisuuden vuoksi, ja fyysiset äänitteet katosivat.
Nyt kuitenkin vinyylilevyjä ostetaan taas, ja konserteissa käydään paljon. Fyysisistä äänitteistä, keikoista ja konserteista on tullut premium-musiikkikulttuuria, aiheeseen vihkiytyneiden tapa hemmotella itseään.
Voisiko saman tyyppinen kehitys toteutua myös paperisille aikakauslehdille, eli niistä tulee pienemmän porukan premium-tuotteita?
– Se on mahdollista, Kalliokoski sanoo.
Me emme ole helpoimmin sulavaa sokerijuomaa tai välipalaa, vaan pikkuisen hitaammin sulavaa ja terveellisempää. Toivottavasti tällaiselle on kiinnostusta tulevaisuudessa.
Hän kuitenkin toivoo, että laadukkaasta, yhteiskuntaa ja kulttuuria kartoittavasta journalismista ei tulisi eliitin yksinoikeus. Se lisäisi yhteiskunnan polarisaatiota ja olisi päinvastainen kehityssuunta sille tehtävälle, joka lehdistöllä on Suomessa perinteisesti ollut.
– Suomessahan lehdistö ja journalismi ovat olleet vahvasti sivistysprojekti.
Mutta jos sivistyksestä – halusta ymmärtää asioita monelta kannalta sen sijaan, että keskitytään vain itseen – tulee painolasti ja muodissa on se, kuka sanoo rajuimmin ja ilkeimmin, SK:n on vaikeaa perustella paikkaansa.
– Me emme ole helpoimmin sulavaa sokerijuomaa tai välipalaa, vaan pikkuisen hitaammin sulavaa ja terveellisempää. Toivottavasti tällaiselle on kiinnostusta tulevaisuudessa.
Voisiko asian kärjistää näin: jos sivistys on muodissa, SK pärjää, ja jos sivistys heitetään romukoppaan, SK ei pärjää?
– Se on oikeansuuntainen kärjistys.
Pohjimmiltaan herkkis
Joskus päätoimittajan työ stressaa. Rentoutuakseen Kalliokoski kasvattaa hedelmäpuita, kuuntelee klassista musiikkia ja lukee.
Pääosin Kalliokoski kuluttaa tietokirjallisuutta. Ei siksi, että hän ei pitäisi kaunokirjallisuudesta, vaan siksi, että pitää siitä vähän liikaakin.
– Eläydyn niin voimakkaasti, että kaunokirjallisuutta on henkisesti kuluttavaa lukea. Siksi joudun lukemaan sitä harvemmin. Muistan selvästi esimerkiksi joitain ravistelevia lukukokemuksia 30 vuoden takaa.
Onko viilipyttymäinen ja asiallisen oloinen Kalliokoski siis pinnan alta herkkä runopoika?
Hän hymyilee.
– Oman elämäni aikana olen ollut hyvinkin ehdoton ja äkkiväärä. Mutta ei sitä kannata tässä työtehtävässä tuoda esille, tämä on toisenlainen rooli.
Eihän siitä mitään tule, jos kapellimestari ei hillitse itseään.
Juttu on julkaistu Ajankuvassa 1/2025. Painetun Ajankuvan voi tilata maksutta, niin kauan kuin painosta riittää.
