Haku

Kotoilutrendi toi aikakausmedioille uusia someseuraajia

Kotoilu kiinnosti koronavuonna aikakausmedioiden someyleisöä. Kymmenestä eniten someyleisöään kasvattaneesta lehdestä seitsemän käsitteli somesisällöissään asumista, sisustamista, remontointia, puutarhanhoitoa tai ruokaa – siis asioita, joita voi hyvillä mielin tehdä kotona pandemiasta piittaamatta. Esimerkiksi Meidän Mökki lähes kaksinkertaisti someyleisönsä.

Asumisen, rakentamisen ja puutarhanhoidon lehdet keräsivät yhteensä noin 142 000 uutta seuraajaa. Vuoden lopussa lehtiryhmän someyleisön koko oli 598 000, mikä teki siitä toiseksi suurimman ryhmän heti naistenmedioiden jälkeen. Yhteensä aikakausmedioiden someyleisön koko oli 4,48 miljoonaa.

Eniten uusia seuraajia saivat Meillä kotona ja Kotiliesi

A-lehtien asumisen mediat yhteen kokoava Meillä kotona kasvatti viime vuonna yleisöään 48 000 uudella seuraajalla.

– Meillä kotonan somessa kiinnostavat monipuolisesti kotoilun eri puolet: ruoka, leivonnaiset, käsityöt, kodit, remontointi ja sisustus sekä puutarha-aiheet, kertoo Meillä kotonan tuottaja Johanna Sjöholm.

– Yleisömme rakastaa esimerkiksi nostalgisia reseptejä ja tavallisten ihmisten oivalluksia vaikkapa järjestämiseen ja käsitöihin liittyen. Yllättävät ja persoonalliset kodit myös kiinnostavat aina.

Sjöholmin mukaan korona-aikana erityisesti leivonta ja helpot arkireseptit alkoivat kiinnostaa aiempaa enemmän. Keväällä puutarhainnostus tuntui räjähtävän käsiin, kuten myös kiinnostus käsitöihin.

– Somekanavissamme on näkynyt, että suomalaiset ovat kaivanneet epävarmojen aikojen ja pandemiauutisoinnin vastapainoksi myös muuta ajateltavaa ja tekemistä.

Toiseksi suurin nousija oli Kotiliesi, jonka yleisö kasvoi 31 000 uudella seuraajalla. Uusia seuraajia lehti sai lähes tasavertaisesti Facebookista ja Pinterestistä, ja vuoden loppuun mennessä uudet seuraajat nostivat Kotilieden Pinterestin suurimmaksi aikkariksi.

– Pinterestissä tarjoamme seuraajillemme inspiroivaa ja ihanasti visuaalista sisältöä, Kotilieden toimituspäällikkö Uura Hagberg kertoo.

Kotilieden Pinterestissä eniten innostusta herättävät Hagbergin mukaan houkuttelevat nostot ruoanlaitosta, käsitöistä, kodinhoidosta ja sisustuksesta.

– Sosiaalisessa mediassa kannattaa toimia kunkin kanavan erityispiirteitä hyödyntäen. Pinterestissä parhaiten toimivat ajankohtaiset sesongin aiheet ja suuret kauniit kuvat.

Otavamedian kodin lehdissä, joihin kuuluvat Kotilieden lisäksi Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö, panostetaan eritysesti Instagramiin, mutta myös Facebook ja Pinterest ovat tärkeitä kanavia.

 

 

Eniten uusia someseuraajia vuonna 2020*

 

muutos
vrt. 2019

1.

Meillä kotona

+48 167

53 %

2.

Kotiliesi

+30 976

68 %

3.

Suomen Luonto

+26 823

15 %

4.

Yhteishyvä

+21 730

17 %

5.

Suomen Kuvalehti

+18 444

13 %

6.

Meidän Mökki

+14 257

92 %

7.

Me Naiset

+13 325

13 %

8.

Viherpiha

+13 132

40 %

9.

Unelmien Talo & Koti

+12 577

26 %

10.

Meidän Talo

+12 114

88 %


*) Kaikkien seurattujen lehtien somekanavien tykkääjät, seuraajat ja tilaajat Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä, YouTubessa ja Pinterestissä.


Lue lisää:

» Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2020

» Tiedote aikakausmedioiden somevuodesta

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: