Haku

Tehy-lehti kasvatti yleisöään monessa kanavassa – kuinka se tehtiin ja mitä erikoinen vuosi opetti?

Koronakriisi iski kipeästi moneen alaan, ja eturintamassa ovat seisseet terveydenhuoltoalan ammattilaiset. Kriisin keskellä rivit tiivistyivät, mikä näkyi myös Tehy-lehden suosion kasvussa: lehti oli viime vuonna somessa suurin ja eniten yleisöään kasvattanut järjestön julkaisema ammatti- ja järjestömedia.

– Korona-aiheiset sisällöt ovat kiinnostaneet lukijoita, ja lisäksi neuvottelukierros toi meille yleisöä. Vaikka korona-aika on jatkunut jo kauan, lukijat ovat jääneet seuraamaan meidän kanaviamme. Olemme pystyneet tarjoamaan heille sellaista sisältöä, jota he haluavat lukea, kertoo Tehy-lehden päätoimittaja Maria Tuominen.

Lehden tekijöille viime vuosi on ollut opettavainen. Tuomisen mukaan vuodesta jäi käteen neljä konkreettista oppia, joiden avulla on pyritty tekemään mahdollisimman hyvää, monipuolista ja tarpeellista sisältöä lukijoille.

– Ensimmäinen oppi on ”anna ihmiselle ääni”. Vertaistukeen ei kyllästy koskaan. Julkaisimme viime vuonna kaksi koronapäiväkirjat-artikkelia, joissa hoitajat itse kertoivat, millaista on hoitaa koronapotilaita. Ennen kuin julkaisimme jälkimmäisen artikkelin, mietin, kiinnostaako aihepiiri vielä ihmisiä. Kun artikkeli lopulta julkaistiin verkossa aivan vuoden lopussa, siitä tuli koko vuoden kolmanneksi luetuin juttu. Vertaistuki oli todella tärkeää vielä siinäkin vaiheessa.

Lisäksi pitää muistaa kuunnella, mitä jäsenet puhuvat. Tehy-lehti on tehnyt tehyläisille useita kyselyitä, joiden vastausten perustella on päästy käsittelemään vaikeitakin aiheita: esimerkiksi vanhusten itsemääräämisoikeuden rajoittamista tai eettistä stressiä, kun ei pysty tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisi.

Kolmantena oppina Tuominen muistuttaa, että perusasioista ei pidä luopua. Tehy-lehdessä se tarkoittaa sitä, että lukijat haluavat edelleen tutkittua tietoa erilaisista sairauksista ja niiden hoitamisesta.

Neljäs oppi on tärkeä etenkin vaikeana aikana: välillä on hyvä nauraa – myös itselleen.

– Facebook-keskusteluista löytyy toisinaan hyviä, kevyitä juttuaiheita. Olemme keränneet tarinoita esimerkiksi siitä, miten lapset suhtautuvat siihen, että äiti tai isä on sairaanhoitaja, tai millaisia kommelluksia sattuu pitkän työpäivän jälkeen. Tämä on myös lukijoille helppo tapa osallistua lehden tekemiseen.

Somessa lähellä lukijoita

Tehy-lehti on aktiivinen myös somekanavissaan. Viime aikojen nopeimmin kasvanut somekanava on Instragram: se on kerännyt tämän vuoden toukokuuhun mennessä jo yhtä paljon uusia seuraajia kuin viime vuonna koko vuoden aikana.

– Instagramissa olemme lähellä lukijoita, sillä siellä on matala kynnys osallistua keskusteluihin ja vastata kyselyihin. Instagram tarjoaa meille uudenlaisen tavan keskustella jäsenten kanssa ja keskustelua syntyy koko ajan enemmän, kertoo Tehy-lehden sisältökoordinaattori Riikka Huttunen.

Instagramissa julkaistaan muun muassa uuden lehden esittelytarinoita, kyselyitä, tehyläisten työn ja työpaikkojen esittelyitä sekä lukijoiden kuvia ja terveisiä. Huttunen neuvoo suunnittelemaan tulevia sisältöjä jonkin verran, mutta jättämään tilaa myös improvisoinnille.

– Seuraajien kanssa pitää myös olla vuorovaikutuksessa: vastata heidän kysymyksiinsä, tykätä heidän kommenteistaan ja antaa mahdollisuus esittää kysymyksiä.

Tehy-lehti tavoittaa valtavan määrän lukijoita kanaviensa kautta. Esimerkiksi printtilehdellä yksistään on 176 000 lukijaa ja verkkosivuilla vierailee parhaimmillaan 103 000 kävijää viikossa. Instagram-tilillä on yli 10 000 seuraajaa, Facebookissa noin 37 000 ja Twitterissä noin 5 300. Seuraavaksi Tehy-lehti aikoo valloittaa TikTokin.

Ruutukaappaus Tehy-lehden Instagram-tarinasta.

Tehy-lehden Instassa julkaistavassa Viikon kysymys -sarjassa lukijat pääsevät kertomaan tunnelmiaan ajankohtaisesta aiheesta.

 

Lukijat otetaan mukaan monella eri tavalla.

» Tehy-lehden esitys ADAM-tutkimuksen julkistustilaisuudessa on ladattavissa sivuillamme.

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: