Haku

Elokuussa lyötiin ennätyksiä – aikakausmedioiden sivuja ladattiin 32,3 miljoonaa kertaa viikossa

Vuoden 2022 aikana aikakausmedioilla on ollut digissä keskimäärin 2,40 miljoonaa lukijaa viikossa. Elokuussa viikkokeskiarvo ylittyi reilusti: aikakausmediat tavoittivat keskimääräisen viikon aikana 2,45 miljoonaa käyttäjää. Kävijämääriä mittaa Suomessa FIAM (Finnish Internet Audience Measurement).

Yleisömäärä digissä ei ole samalla tavalla pysyvää kuin printissä, vaan se vaihtelee trendaavien juttuaiheiden tai lehtien omien kampanjoiden myötä. Kuluvan vuoden heikoimmalla viikolla aikakausmediat tavoittivat 2,21 ja parhaimmalla 2,75 miljoonaa lukijaa. Lukijoiden määrä digissä voi siis vaihdella jopa yli puolella miljoonalla viikkokävijällä. 

Elokuussa aikakausmediat tavoittivat 2,45 miljoonaa käyttäjää viikossa.

Koko alan viikkotavoittavuusmittauksessa on mukana 33 suomalaista aikakausmediaa. Me Naiset ja HS Meidän perhe puuttuvat näistä luvuista, sillä ne eivät ole erillisiä sivustoja vaan toisen sivuston osioita.

Aikakausmedioiden keskimääräinen viikkotavoittavuus (reach) digissä (kaikki aikakausmediat yhteensä, netto)

Lähde: FIAM. Keskiarvot kunkin kuukauden viikoista. Tavoittavuusluvut (reach) ovat nettolukuja, jossa eri laitteita (kuten desktop, mobiili, sovellukset) käyttävä käyttäjä lasketaan mukaan vain kerran. Nettotavoittavuusmittauksessa on mukana 33 aikakausmediaa. Luvussa ei ole mukana Me Naisten eikä HS Meidän perheen sivustojen kävijöitä. 

Seurannassa mukana olleista medioista viisi teki elokuussa vuoden kävijäennätyksensä: Me Naiset, Seiska, Apu, Terve.fi sekä Erälehti. Eniten viikkokävijöitä tavoittivat Me Naiset, Seiska ja Talouselämä.

Keskimääräinen viikkotavoittavuus (reach) elokuussa 2022, top 10

 

Media

Viikkoyleisö (reach),
keskiarvo elokuun viikoista, netto

1

Is.fi > Menaiset

1 423 530

2

Seiska.fi

1 388 753

3

Talouselama.fi

555 085

4

Kotiliesi.fi

457 852

5

Anna.fi

435 917

6

Tekniikkatalous.fi

402 536

7

Kaksplus.fi

300 528

8

Meillakotona.fi

298 815

9

Apu.fi

297 650

10

Tivi.fi

192 295

Lähde: FIAM. Keskiarvot viikoista 31–34/2022. 

Seiska jyrää sivulatauksissa

Aikakausmedioiden sivuja ladattiin elokuun keskimääräisen viikon aikana huikeat 32,3 miljoonaa kertaa, mikä on noin 642 000 latausta enemmän kuin edellinen huippulukema toukokuussa. 

Sivulatausten määrä kertoo siitä, kuinka monta sivua kävijä on päätelaitteelleen ladannut sivustolla vieraillessaan. Mikäli yksittäinen käyttäjä lukee lehden sivustolta kolme juttua, sivulatausten määrä on kolme.

Aikakausmedioiden keskimääräiset viikoittaiset sivulataukset (pageviews), kaikki aikakausmediat yhteensä

Keskiarvo kunkin kuukauden viikoista. 

Media

Viikoittaiset sivulataukset (pageviews),
keskiarvo kunkin kuukauden viikoista

elokuu 2021* 18 408 443
syyskuu 2021* 24 533 659
lokakuu 2021 25 197 889
marraskuu 2021  25 044 092
joulukuu 2021  28 741 412
tammikuu 2022  30 107 460
helmikuu 2022 28 500 613
maaliskuu 2022  
huhtikuu 2022 31 054 261
toukokuu 2022 31 688 384
kesäkuu 2022  27 837 079
heinäkuu 2022  28 748 118
elokuu 2022 32 330 613

*) Luvut ovat vertailukelpoisia lokakuusta 2021 alkaen. 

Lähde: FIAM. 

Viikoittaisten sivulatausten määrässä kärjessä olivat Seiska, Me Naiset, Anna, Talouselämä ja Kotiliesi. Elokuun keskimääräisen viikon aikana Seiskan sivuja ladattiin peräti 13,5 miljoonaa kertaa. 

Seiskan päätoimittaja Jari Peltomäki toteaa tässä jutussa, että huipputuloksen sai aikaan järjestelmällinen ja pitkäjänteinen toimitustyö sekä nopea reagointi kansaa kohauttaviin uutisiin.

Keskimääräiset viikoittaiset sivulataukset (pageviews) elokuussa 2022, top 10
 

Media

Viikoittaiset sivulataukset (pageviews),
keskiarvo elokuun viikoista

1

Seiska.fi

13 545 388

2

Is.fi > Menaiset

6 036 147

3

Anna.fi

1 318 445

4

Talouselama.fi

1 268 128

5

Kotiliesi.fi

1 171 156

6

Tekniikkatalous.fi

1 049 907

7

Meillakotona.fi

949 872

8

Apu.fi

896 779

9

Hymy.fi

809 733

10

Kaksplus.fi

750 282

Lähde: FIAM. Keskiarvot viikoista 31–34/2022. 

FIAM:in seurannassa on mukana 35 aikakausmediabrändiä:

Alibi.fi, Anna.fi, Apu.fi, Arvopaperi.fi, Eralehti.fi, Etlehti.fi, Gloria.fi, Hs.fi/perhe, Hymy.fi, Hyvaterveys.fi, Is.fi/menaiset, Kaksplus.fi, Kipparilehti.fi, Kodinkuvalehti.fi, Koneporssi.com, Kotiliesi.fi, Koululainen.fi, Lily.fi, Meillakotona.fi, Metsästysjakalastus.fi, Mikrobitti.fi, Rakennuslehti.fi, Rakennusmaailma.fi, Seiska.fi, Seura.fi, Soppa365.fi, Suomenkuvalehti.fi, Talouselama.fi, Taloustaito.fi, Tekniikanmaailma.fi, Tekniikkatalous.fi, Terve.fi, Tiede.fi, Tivi.fi ja Venelehti.fi.

Mediakohtaiset viikoittaiset tulokset löytyvät FIAM:in julkiselta listalta, joka päivitetään torstaisin klo 12.30. Julkisilta listoilta löytyvät medioiden viikkotason peitot, sivulataukset, käynnit ja käyntiuseus (reach, pageviews, sessions ja frequency).

Tavoittavuus- ja sivulatausluvut päivitetään myös kuukausittain Aikakausmedian Mediakorttipalveluun niille Aikakausmedian jäsenten lehdille, jotka ovat FIAM:n asiakkaita. 

Aikakausmedioiden digiyleisöt, kuukausittain päivittyvä tilasto

Kuva: Shutterstock

FIAM (The Finnish Internet Audience Measurement) on online-yleisöjen virallinen mittaus Suomessa. Keskeinen mittari on viikkotavoittavuus. Tavoittavuusluvut (reach) ovat nettolukuja, jossa eri laitteita (kuten desktop, mobiili, sovellukset) käyttävä käyttäjä lasketaan mukaan vain kerran. 

FIAM:ia tuottaa Media Metrics Finland Oy (MMF), joka on voittoa tavoittelematon media-alan kehitysyhtiö. MMF:n toteuttajakumppani on AudienceProject AsP.

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: