30 vuotta sitten valtiotieteitä opiskeleva Jukka Ruukki hakeutui virkamiesharjoitteluun Helsingin yliopiston viestintään. Hän pääsi uudistamaan Yliopisto-lehteä. Ruukki huomasi nauttivansa toimittajan työstä.
– Tajusin, että tämähän on fantastinen paikka. Oli hienoa olla tekemissä itseään fiksumpien kanssa. Onneksi saan tehdä samaa edelleen.
Yliopistolta Ruukki siirtyi Ylen tiedetoimitukseen ja pääsi erikoisluvalla opiskelemaan lääketieteelliseen tiedekuntaan. Opintoja Ruukki suoritti työn ohessa.
– Olen valelääkäri, hän vitsailee.
Viisi vuotta myöhemmin Ruukki päätyi Tiede-lehden toimittajaksi, myöhemmin päätoimittajaksi.
Tieteen popularisointi on nyt pinnalla: tiedettä käsitellään myös yleisaikakauslehdissä ja sanomalehdissä. Se on Ruukin mielestä hyvä asia.
– On tosi hienoa, että tiede on levittäytynyt. Sitä on vähän haulikolla ammuttuna kaikkialla. Tiede on tärkeä yhteiskuntaa koossapitävä voima.
Riskejäkin on. Tiedejournalismin tekeminen on Ruukin mukaan vaikeaa ilman substanssiosaamista ja alan koulutusta. Siksi olisi hyvä, että nykyistä useammalla toimittajalla olisi luonnontieteellinen pohjakoulutus.
– Viime aikoina on ollut sellainen uutishybris, että toimittaja kuin toimittaja tekee jutun aiheesta kuin aiheesta, mutta ei se tieteen kohdalla ihan niin ole. Luonnontieteilijöitä tarvitaan toimituksissa: he osaavat laittaa numeroita järjestykseen ja oikeisiin mittasuhteisiin.
Ruukki uskoo, että Tiede-lehti pystyy erottumaan edukseen kilpailijoista tarjoamalla aihepiirejä ja näkökulmia, joita ei muualta löydy.
Ihmiset kaipaavat tässä ajassa hunajaa hoksottimille.
Lehden käsialaa ovat esimerkiksi jutut vuoden 2060 teknologioista ja siitä, miksi vessapaperi repeää aina väärästä kohdasta. Toimitus myös selvitti, että kannibaalit söivät aikanaan ihmisiä suruunsa.
– Lukijat kiittävät, koska osaamme yllättää ja lehti on monipuolinen. Teemme kiinnostavasti jotain toisenlaista kuin muut.
Toimiva tiedejuttu koukuttaa
Tiede-lehden lukija on tavallinen fiksu suomalainen. Lukijat ovat keskimääräistä koulutetumpia, mutta lehteä ei tehdä vain insinööreille.
– Kuka vain voi tarttua lehteemme. Mietimme, mitä ihmisen päässä voisi tällä hetkellä pyöriä. Mikä häntä kiinnostaa? Miten voisimme yllättää hänet?
Ideoita tulee omien toimittajien lisäksi avustajilta ja tutkijoilta. Moni juttu saa alkunsa niin, että tutkijaa haastatellaan toisesta aiheesta ja hän kertoo siinä sivussa uudesta tutkimusprojektistaan.
Toimivan tiedejutun tekeminen ei ole aina helppoa.
– Vaikeinta on hahmottaa itse, mistä on kysymys, jos aihe on vaikea. Miten se tarjoillaan tavalliselle lukijalle, jolla ei ole perustietoa? Juttu pitää leipoa niin kiinnostavaksi paketiksi, että lukija tarttuu siihen.
Toimiva juttu alkaa yllättävällä otsikolla. Tekstin ja kuvan välillä pitää olla vuoropuhelua, kenties jopa ristiriita. Se herättää huomion. Jutun alku on tärkeä: on mentävä suoraan asiaan.
Toimiva rakenne muistuttaa tieteellisen tutkimuksen kaavaa.
– Tieteessä yritetään aina saavuttaa tai etsiä jotain. Tutkimuksessa on monta vaihetta. Ensin keksitään jotain, sitten epäonnistutaan, kiivetään vuoren yli, ja sen jälkeen tulee uusi vuori. Tämmöinen rakenne puree ja toimii jutussa.
Videolla Jukka Ruukki kertoo kirjoitusprosessistaan.
Ruukki muistuttaa, ettei tiede tarjoa koskaan lopullista totuutta. Pysyviä faktoja on vähän. Tutkimustulokset ovat aina valideja toistaiseksi.
– Tiede on kaikkia totuuksia vastaan. Jokaisessa tutkimuksessa pyritään todistamaan edellinen totuus vääräksi.
Korona on vaikuttanut uutisointiin
Tiede-lehden toimitus on osa Helsingin Sanomia. Alle 10 prosenttia sanomalehden digitaalisista tiedejutuista on julkaistu aiemmin Tiede-lehdessä.
– Olen ajatellut sen niin, että hyvä juttu ansaitsee uuden elämän. On hienoa, että se löytää uutta yleisöä.
Tiede-lehden jutut ovat pitkiä featurejuttuja, Helsingin Sanomissa julkaistaan paljon lyhyitä uutisraportteja. Tekijät pitävät kohderyhmän mielessä juttuja tehdessään. Myös Helsingin Sanomia lukevat koulutetut kaupunkilaiset, mutta Tiede-lehden lukija on kriittisempi.
– Hesarin Tiede-sivut ovat pikaruokaa, Tiede-lehti on suurempaan nälkään. Se on hyvä kaveri, jonka kanssa jutella, viihtyä ja heittäytyy sohvalle.
Koronapandemia on vaatinut tiedetoimitusta syventymään aiheeseen, joka mietityttää monia lukijoita. Kaikki kaipaavat siitä ajantasaista tietoa, johon voi luottaa.
– Näytämme, että tiedejournalismi on tärkeää ja sillä on merkitystä. Pystymme tekemään syvempää koronauutisointia kuin muut.
Tavoitteena on rauhallinen sävy pelottelun sijaan. Toimittaja lataa faktat lukijan eteen ja lukija päättää, mitä ajattelee. Tuoreessa palautteessa kiiteltiin sitä, että koronajutusta näkee kyllä, onko se tiedetoimittajan tekemä vai ei.
– Emme yritä keikuttaa venettä tai mellastaa asialla. Tiedetoimittaja kertoo, että näin on mutta on näinkin. Tiede on suuri savolainen. Toimittajille tämä on ristiriitaista: haluamme kertoa, miten asiat ovat, mutta tiede haluaa kertoa, että tieto on epävarmaa.
Tiedejournalismi pystyy Ruukin mukaan antamaan ihmisille eväitä miettiä, mihin maailma on menossa. Miten minä suhtaudun asiaan, onko tämä vakavaa? Tiede-lehti antaa näkymän tulevaisuuteen.
– Ihmiset kaipaavat tässä ajassa hunajaa hoksottimille. Me kerromme kuinka maailma makaa, mutta pyrimme tekemään sen viihteellisesti ja huumorin kautta. Naureskelemme maailmalle ja itsellemme. On tärkeää pitää tätä henkeä yllä. Nyt tiedejournalismin merkitys korostuu. Näkee, että meitä tarvitaan.
Jukka Ruukin mukaan tiede on tärkeä yhteiskuntaa koossapitävä voima.
