Siirry hakuun ja työkalulinkkeihin
Siirry osion navigaatioon
Siirry päänavigaatioon

Sadat yksityiskohdat, kymmenet puhelut ja pitkä selvitystyö tuottivat jutun, jossa vuosikymmeniä vaiettu sankaritarina pääsi päivänvaloon

Joskus pienimmätkin yksityiskohdat auttavat sitomaan tarinan päät yhteen. Seura-lehden toimittaja Jukka Heinonen kirjoitti laajan jutun siitä, miten suomalaisluotsit auttoivat neuvostoajan loikkarin Ruotsiin 1978. Sankarit olivat toimineet ajan sääntöjen vastaisesti, mutta seuranneet omaatuntoaan. Heidän nimensä paljastettiin nyt ensimmäistä kertaa koskaan.

Tutkiva journalismi tuo esiin tarinoita ja asioita, jotka ehkä muuten jäisivät kertomatta. Toimittaja Jukka Heinonen halusi kertoa Neuvostoliitosta Suomen kautta länteen pyrkineen tarinan. Pitkän selvitystyön jälkeen päivänvalon näki Seura-lehdessä ilmestynyt juttu Paluu pakomatkalle (Seura 1/20), joka paljasti vuonna 1978 tapahtuneen tarinan virolaisen loikkarin Mart Vahterin vaiheista sekä tämän suomalaisista pelastajista. Pelastajat olivat vaienneet asiasta vuosikymmeniä, mutta nyt heidän nimensä tuotiin julki.

Ajattelin, että nykypäivänä, esimerkiksi somen takia, ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa löytää 1970 ja -80-luvuilla loikanneita.

Jukka Heinonen selvitti juttunsa taustoja vajaat puoli vuotta. Pienistä yksityiskohdista kehkeytyi lopulta tarina, jossa suurimmat langanpäät saatiin nivottua yhteen. Virolaisloikkarin pelastajat olivat kertoneet sankariteostaan vain muutamalle ihmiselle. He olivat toimineet ajan sääntöjen vastaisesti, mutta seuranneet omaatuntoaan ja ehkä pelastaneet virolaismiehen hengen.

Mielenkiinto loikkariaiheeseen heräsi jo nuorena miehenä. Moni yritti paeta Neuvostoliitosta paremman elämän toivossa. Usea heistä pakeni Suomen kautta.

– Yläaste- ja lukioaikoina seurasin paljon maailman tapahtumia ja luin, miten lammasmaisesti Suomi palautti loikkareita takaisin Neuvostoliittoon. Ajattelin, että nykypäivänä, esimerkiksi somen takia, ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa löytää 1970 ja -80-luvuilla loikanneita.

Lähtöapuna jutulle oli kirja Ei armoa Suomen selkänahasta, jossa oli kerrottu loikkareiden nimiä ja tarinoita. Heinonen karsi joukosta nimiä, jotka olivat niin sanottuja Neuvostoliiton testiloikkareita, joita suurvalta lähetti Suomeen testatakseen rajavalvonnan toimintaa. Hän rajasi tapaukset 1960–80-luvuille, koska arveli sen ajan loikkareita olevan vielä hengissä. Heinonen oli yhteydessä Amnestyyn, jonka vanhat aktiivit eri maissa auttoivat Heinosta ja kaivoivat arkistoistaan papereita loikkareista.

Nimilista kaventui lopulta noin kymmeneen nimeen. Hän löysi joukosta Mart Vahterin nimen. Vahter oli virolainen loikkari, joka kirjan mukaan oli päätynyt Ruotsiin.

– Selvitin, asuuko Ruotsissa saman nimistä miestä ja löysin osoitteen Tukholman lähelle. Samassa osoitteessa asui myös virolainen nainen. Vaikka Ruotsissa on hyvät osoitetiedot, niin puhelinnumeroa kummallekaan ei löytynyt. Päätin lähettää Vahterille perinteisen kirjeen, jossa tiedustelin, loikkasi hän aikoinaan Neuvostoliitosta Suomen kautta Ruotsiin.

Viikon päästä kirje tuotti tulosta.

– Mart Vahter soitti minulle ja puhui yllättävän hyvää suomea. Hän kertoi olevansa oikea henkilö. Se oli uskomaton hetki.

Pitkä selvitystyö oli tuottanut tulosta. Toimittajan sinnikkyys palkittiin.

– Vahter ei muistanut moniakaan yksityiskohtia, mutta kertoi soutaneensa kumiveneellä Suomenlahden yli Harmajan luodon lähistölle. Hän kertoi, että kaksi suomalaista luotsia auttoi häntä pakenemaan kuljettamalla hänet omalla veneellä Espoon suunnalle ja siitä Vaasan kautta Ruotsiin. Vahter muisti toisen auttajansa etunimen, Jukka.



Videolla Seura-lehden toimittaja Jukka Heinonen kertoo, miten jutun tuottaminen lähti liikkeelle.

Kymmeniä puheluita

Pelkän etunimen perusteella alkoi uusi urakka. Heinonen soitti nykyään luotsaustoiminnasta vastaavaan Finnpilotiin ja kertoi avoimesti, mitä on tekemässä ja miksi. Hän sai apua myös historian tutkijalta sekä vanhoilta luotseilta. Selvisi, että auttaja oli todennäköisesti vuonna 1990 menehtynyt Jukka Keto. Alkoi uusi puhelinrumba.

– Soittelin luotsien sukulaisille, lapsille ja yritin jäljittää Kedon jälkeläisiä. Ehkä heillä olisi tietoa muun muassa siitä, kuka oli tuo toinen luotsi, joka auttoi Vahteria 70-luvulla.

Usea puhelinnumero oli salattu. Kedon tytärtä tavoitellessa Heinonen soitti vahingossa tämän nimikaimalle, joka yllättäen osasi kertoa, että Kedon poika ajoi taksia Tampereella. Jukka Heinonen soitti läpi noin 15 taksiyritystä Tampereelta ja lopulta löysi Jukka Kedon pojan.

– Poika kuuli isänsä sankariteosta ensimmäistä kertaa minulta. Hän ei tiennyt asiasta mitään, mutta arveli, että setänsä Mauno Keto voisi tietää.

Heinonen pääsi uudelle tiedonlähteelle.

– Mauno Keto kertoi, miten Mart Vahter oli kuljetettu autolla Vaasaan, jossa hän oli yöpynyt Aatto Wuorenlinnan luona. Vaasasta Vahter pääsi Ruotsiin. Mutta edelleen minulta puuttui tieto siitä, kuka toinen pelastaja oli.

Selvitystyötä tehdessä Heinonen pureutuu pieniinkin yksityiskohtiin. Hän törmää työssään usein ihmisiin, jotka haluavat auttaa. Niin tapahtui nytkin. Moni auttajakin innostui salapoliisityöstä.

– Soitin läpi luotsien leskiä, lapsia ja muita sukulaisia. Keskityin Espooseen, jonne Vahter muisteli itsensä kuljetetun Harmajalta ja sain erään luotsin pojalta isänsä vanhan kuvan, jossa oli Harmajan luotsiaseman henkilökunta retkellä 1976. Kuvan kääntöpuolella oli jokaisen nimi.

Kun läpimurto pitkässä selvitystyössä koittaa, Jukka Heinonen kertoo kokevansa lapsellista intoa. Hän koki vielä kertaalleen suurta apua vanhoilta luotseilta, kun iäkäs luotsi Heikki Pöllänen selvitti omilta kontakteiltaan, että toisen pelastajan nimi olisi alkanut u-kirjaimella.

– Kuvassa ei valitettavasti ollut ketään, jonka nimi olisi alkanut uulla. Mutta sitten hoksasimme, että Ole Sundbergin äänneasussa on u-kirjain.

Heinonen soitti vanhalle luotsille Espooseen. 91-vuotias mies ei enää muistanut menneitä, mutta hänen tyttärensä soitti perään ja vahvisti tapahtuman. Bingo. Jukka Heinosen pitkä tutkinta tuli päätökseen.

– Veimme Mart Vahterin Harmajan luotsiasemalle, jossa teimme haastattelun ja otimme kuvia. Pelastaja Ole Sundberg ei muistanut sankaritekoaan, mutta suostui Espoossa yhteiskuvaan pelastamansa miehen kanssa.

Kun tutkinta tyssää

Vaikka jutun teossa tuli hetkiä, jolloin tuntui, ettei mikään etene, oli aina joku langanpää, johon Heinonen saattoi tarttua.

– Tutkivaa journalismia tehdessä tulee olla tiettyä hoksnokkaa ja sitkeyttä.

Jukka Heinonen tutki vanhoja sanomalehtien mikrofilmejä kansalliskirjastossa ja pyysi asiakirjoja vuosikymmenten takaa Ulkoministeriöstä. Vaikka materiaalia olisi paljon, hän panostaa aina jutun ilmaisun hiomiseen.

– Aina, kun aineisto vain suinkin mahdollistaa, yritän esittää asian tarinallisesti. Minua ärsyttää monesti, jos huolellisesti tutkituissa artikkeleissa jotain asiaa ei ole kerrottu kiinnostavasti ja selvästi. Huolimattomalla kirjoittamisella voidaan pilata koko juttu.

Kun Seura-lehdessä valitaan aiheita tutkivaan journalismiin, pidetään silmällä lukijan etua.

– Juttujen tulisi hyödyttää lukijoita tavalla tai toisella, esimerkiksi tarjoamalla uutta ja merkityksellistä tietoa. Kiellettyjä aiheita ei ole. Pyrimme myös kertomaan vaikeatkin asiat kansantajuisesti.

Rutiinimainen uutistyö ei ole Heinosen sydäntä lähellä, mutta pitkien juttujen ja tarinoiden kirjoittamisesta hän nauttii. Jukka Heinonen kuvaileekin itseään pikemminkin kestävyysurheilijaksi kuin sprintteriksi.

– Usein aloitan selvitystyön juttuun nollapisteestä. Työn ihanuus on se, että saa selvitellä asioita, joita muutoinkin haluaisi penkoa.

Vaikka Heinosen ura media-alalla on jo mittava, aikakauslehtijournalismia hän on tehnyt vasta muutamia vuosia. Siksi se tuottaa hänelle yhä uutuuden viehätystä.

– Aikakauslehtien tärkeä tehtävä on tuottaa ainutlaatuisia juttuja. Niiden säännöllinen tuotanto on lehtien tärkein yksittäinen menestystekijä.

Toimittaja Jukka Heinonen


Seura-lehden toimittaja Jukka Heinonen on media-alan monitaituri. Hän perusti yhtiökumppaniensa kanssa TV-tuotantoyhtiö Tarinatalon 1997 ja työskenteli vastaavana tuottajana vuoteen 2016. Sen jälkeen hän palasi nuoruutensa ammattiin kirjoittavaksi toimittajaksi.

Teksti: Leena Seppinen


Haku ja sivuston työkalut
Linkit / Ota yhteyttä /

Yhteystiedot

Aikakausmedia
Käyntiosoite: Eteläranta 10,
00131 Helsinki


Postiosoite: PL 185, 00131 Helsinki
Sähköposti:
Puhelin: (09) 2287 7280

Laskutusosoite

Facebook

Twitter
Instagram

Henkilöstön yhteystiedot
Anna palautetta

Palvelut

Aikakausmedia on aikakauslehtijulkaisijoiden yhteistyöfoorumi, jonka jäseninä ovat kaikki merkittävät aikakauslehtikustantajat Suomessa.

Mediakortit.fi
Tiedot ja monipuoliset hakumahdollisuudet noin 200 aikakauslehdestä.

Koulujen lehtitilaukset
Tilaa koulullesi aikakauslehtiä alennettuun hintaan.

Jäsenluettelo
Jäsenkustantajien ja lehtien yhteystiedot.

Jäsenextranet
Jäsenten oma palvelu sisältää muun muassa tietoa tapahtumista.

Aikakausmedia ADS Oy

Aikakausmedia ry:n omistama yritys, jonka palveluja käyttävät niin pienet kuin suuretkin aikakauslehtikustantajat.

Ilmoitusvarausjärjestelmä
Ilmoitusaineistojen välitys- ja tarkitusjärjestelmä
Mediatietojen jakelujärjestelmä

Siirry Aikakausmedia ADS Oy:n sivuille