Kotimaiset mustikat + suomalainen sokeri = kesän täydellisin kombo! Kesän Kuukauden aikkarimainos -kisan voitti Suomen Sokeri, jonka mainoksessa komeilee metsämustikoista ja kotimaisesta sokerista koostuva näyttävä siniristilippu. Mainoksessa yhdistyy kaksi tärkeää viestiä.
– Halusimme muistuttaa, että sokeri on sataprosenttisesti kotimaista ja että nyt on paras aika poimia kotimaiset marjat ja säilöä ne talven varalle, sanoo Suomen Sokerin Retail Sales and Marketing Manager Inari Kettula.
Aikkarimainonnan vahvuus on se, että sen pystyy kohdistamaan tarkasti haluttuun kohderyhmään.
Suomen Sokeri elää vahvasti mainonnassaan sesongeissa. Kesällä keskitytään marjoihin ja niiden pakastamiseen, syksyllä säilötään omenoita, joulun alla leivotaan pipareita, vappuna valmistetaan simaa ja keväällä leivotaan pääsiäiseen, äitienpäivään ja valmistujaisiin. Kunkin mainoksen kanavat ja mediat valitaan tavoitteen ja budjetin mukaan.
– Aikkarimainonnan vahvuus on se, että sen pystyy kohdistamaan tarkasti haluttuun kohderyhmään. Plussaa on sekin, että yleensä lukija keskittyy lehden sisältöön ja käyttää siihen aikaa. Myös mainoksen äärelle voidaan pysähtyä. Aikkarimainos tarjoaa myös kivoja visuaalisia mahdollisuuksia, Kettula sanoo.
Kunniamaininnat Sandelsille ja Metsähallitukselle
Kunniamaininnan kesän kisassa sai Olvin Sandels. Ystävien kesken Santtu. Maailmassa, jossa käydään useita aktiivisia sotia, Olvi halusi tuoda uutta positiivista kulmaa eversti Sandelsin hahmon ympärille.
– Mainos muistuttaa, että myös arjessa on tilaa pienille, merkityksellisille nautinnon hetkille, sanoo Olvin Senior Brand Manager Heidi Erämaa.
Toisen kunniamaininnan sai Metsähallituksen Yksi lupa, tuhansia mahdollisuuksia. Mainos kertoo 10-vuotiaasta kalastonhoitomaksusta, jonka myötä yksi maksu mahdollistaa kalastuksen lähes koko Suomessa.
– Meidän tehtävämme on luonnon arvon vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien. Sen välittäminen ajankohtaiseen ja positiiviseen sävyyn on meille tärkeintä, sanoo Metsähallituksen kalastuksen erityisasiantuntija Jaakko Haapakoski.
Tiesitkö? Kuukauden aikkarimainos -kisaan voi ehdottaa mainoksia joka kuukausi
Kuukauden aikkarimainokset kesä–heinäkuussa 2026
Voittaja: Suomalaista sokeria kotimaisille marjoille
Perustelut: Voiko tämän selvemmin kertoa, että tuote on suomalainen? Visuaalisuus ja teksti tukevat toisiaan niin vahvasti, että viesti jää varmasti mieleen kertasilmäyksellä. Eikä yhtään haittaa, että herkullisesta kuvasta herahtaa vesi kielelle!

Mainostaja: Suomen Sokeri Oy
Inari Kettula, Retail Sales and Marketing Manager
Mainostoimisto ja tekijät titteleineen: Folk Finland
Sami Korjus, Copywriter
Erno Reinikainen, Art Director
Emmi Kauhanen, tuotanto-AD
Aikakauslehdet, joissa mainos on julkaistu:
K-Ruoka
Kunniamaininta: Sandels. Ystävien kesken Santtu.
Perustelut: Perinteikkyyttä huokuva mainos ei kikkaile, vaan luottaa brändin voimaan ja laadukkaaseen kuvaan. Maanläheiset värit ja rauhallinen asettelu kutsuvat tyylikkäällä tavalla nauttimaan. Näin pidetään tuote kuluttajan mielessä.

Mainostaja: Olvi Oyj
Heidi Erämaa, Senior Brand Manager
Antti Airaksinen, Marketing Director
Mainostoimisto: Marvelous / Virta UM
Markus Rauramo, Account Director (konsepti/strategia)
Janne Sirainen, Art Director
Samuli Salokangas, Copywriter
Muut tekijät:
Mika Wist, Art Director, aikakauslehtimainoksen tuotanto
Mediatoimisto: Virta UM
Markus Rauramo, Account Director
Tomi Mustikka, Strategist
Hanna Alajeesiö, Digital Planner
Sanna Rajala, Print Media Director
Aikakauslehti, jossa mainos on julkaistu
Pirkka
Kunniamaininta: Yksi lupa, tuhansia mahdollisuuksia
Perustelut: Levollisuutta huokuva maisema saa lukijan haaveilemaan rauhaisasta kalastushetkestä Suomen kesässä. Mainos todistaa, että byrokraattisesta asiasta voi muistuttaa myös lempeään ja positiiviseen sävyyn. Mediavalinnat ovat erinomaisia. 
Mainostaja: Metsähallitus Eräpalvelut
Jaakko Haapakoski, kalastuksen erityisasiantuntija
Aku Ahlholm, viestintäpäällikkö
Mainostoimisto: KMG
Arto Peltomäki, graafinen suunnittelija
Aikakauslehdet, joissa mainos on julkaistu:
Erä, Kippari, Metsästys ja Kalastus, Seura, Tekniikan Maailma
Kuukauden aikkarimainos -kilpailu nostaa esiin hyvää mainontaa
Kuukauden aikkarimainos -kilpailun tarkoituksena on tuoda esiin hyvää aikakauslehtimainontaa sekä inspiroida sen tekijöitä. Aikakausmedia valitsee joka kuukausi kolme parasta, oivaltavinta ja puhuttelevinta aikakauslehtimainosta, jotka ovat onnistuneet hyödyntämään aikakauslehtiympäristöä toimivalla tavalla.
Kuukauden aikkarimainos -kisaa on järjestetty vuodesta 2008 alkaen.
Näitkö oivaltavan mainoksen? Vinkkaa meille tästä!
Lisätiedot Kuukauden aikkarimainos -kilpailusta:
Viestinnän suunnittelija Anniina Nissinen