Haku

Kysely: Lähes puolet aikakausmedioista tekee audiosisältöjä – suosio yhä kasvussa

Podcastien suosio on noussut Suomessa huimaa vauhtia. Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT 2022) mukaan puolet yli 15-vuotiaista suomalaisista kuuntelee podcasteja ja 28 prosenttia heistä kuuntelee niitä vähintään kuukausittain. Myös luetuille artikkeleille tai muulle ääneen perustuvalle sisällölle on entistä enemmän kysyntää, ja pandemia-aika vauhditti äänisisältöjen kuluttamista entisestään. Audiosisällöt kiinnostavat koko ajan enemmän myös aikakausmedioita ja mainostajia.

Aikakausmedia kysyi jäsenistöltään, miten lehdet hyödyntävät äänisisältöjä. Kyselyyn vastasi 50 aikakausmedian päätoimittajaa, 15 toimituspäällikköä ja yksi kustantaja.

Kyselyn mukaan 44 prosenttia aikakausmedioista tekee jotakin audiosisältöä. Suosituinta on podcastien julkaisu, jota tekee tällä hetkellä 35 prosenttia lehdistä. 41 prosenttia kertoo olevansa kiinnostunut niiden tekemisestä tai aikovansa tehdä niitä. Kuunneltavia artikkeleita tarjoaa 15 prosenttia lehdistä, hieman useammin koneäänen kuin ihmisen lukemina. 

Näin aikakausmediat hyödyntävät äänisisältöjä


Lähde: Aikakausmedian audiokysely 09/2022 • N=66 

Kyselyssä nousi esiin myös muita tapoja tehdä äänisisältöjä, joita joko tehdään jo tai jotka kiinnostavat lehtiä. Näitä olivat musiikki, kuunneltavat näytteet linnunlaulusta ja muista luontoäänistä, juttujen kuvittaminen ääniambienssilla, lehden julkaiseminen äänikirjana sekä alustan tarjoaminen muiden tekemille podcasteille. 

Peräti 76 prosenttia vastanneista näki, että podcastien määrä aikakausmedioissa lisääntyy tulevina vuosina. 26 prosenttia vastasi, että eivät tee podcasteja vielä, mutta niiden tekeminen kiinnostaa. 15 prosenttia uskoi tekevänsä podcasteja joskus tulevaisuudessa. Koneäänen lukemien juttujen kasvuun puolestaan uskoi 64 prosenttia vastanneista.

Miten uskot äänisisältöjen tarjonnan kehittyvän suomalaisissa aikakausmedioissa seuraavan viiden vuoden aikana?

Lähde: Aikakausmedian audiokysely 09/2022 • N=66 

"Äänisisältöihin kannattaa panostaa, sillä niitä voidaan kuluttaa siellä, missä lukeminen tai videoiden katselu ei onnistu, kuten urheillessa ja työmatkoilla. Ihmisten ajasta käydään nyt kovaa kilpailua, joten kannattaa tarjota sisältöjä, joita voi kuluttaa samalla, kun tekee jotain muuta."

Ammatti- ja järjestölehden toimituspäällikkö, 41–50-v.

Äänellä tavoitellaan uusia yleisöjä

Podcasteilla ja kuunneltavilla jutuilla halutaan tavoittaa erityisesti nuorta yleisöä. Tämän mainitsi syyksi yli puolet heistä, jotka tekivät jo äänisisältöjä tai suhtautuivat niihin muuten positiviisesti. Imagosyytkin painavat vaakakupissa. Vastaajat pitivät tärkeänä myös mahdollisuutta päästä tiiviimmin osaksi lukijoiden arkea ja tarjota sisältöjä siellä, missä lukijatkin ovat. 

Suomessa ja maailmalla myös mainostajien kiinnostus audioon on kasvussa. Sen todistaa Sanoman keväällä 2022 tekemä selvitys, jonka mukaan mediatoimistot ja mainostajat pitävät aikakausmedioiden äänisisältöjä kiinnostavana mainosympäristönä.

Miksi äänisisällöt ovat mediallesi kiinnostavia?


Lähde: Aikakausmedian audiokysely 09/2022 • N=50 (kysytty heiltä, jotka tekevät äänisisältöjä tai ovat kiinnostuneita tekemään niitä)

Aikakausmedian 13 podcast-vinkkiä marraskuuhun:

Se Avun Kysymyspodcast / Apu-lehti
Se Avun Kysymyspodcast puhuu kerran viikossa vartin verran yhdestä aiheesta ovelalla kulmalla. Sarjan toimittamisesta ja kysymisestä vastaa Kati Lahtinen.
Tutustu podcastiin Avun verkkosivuilla tai Spotifyssa

Caravan Podcast / Caravan-lehti

Caravan-lehden podcastissa syvennytään leirintämatkailun ja matkailuautojen maailmaan.
Tutustu podcastiin Caravan-lehden verkkosivuilla tai Spotifyssa

Eevan kirjaklubi / Eeva-lehti
Eevan kirjaklubissa haastatellaan ajankohtaisia kirjailijoita kaikesta kirjoihin liittyvästä. 
Tutustu podcastiin Eeva-lehden verkkosivuilla tai Spotifyssa

Ketjureaktio / Kehitysvammaliiton Ketju-lehti
Kehitysvammaliiton Ketju-lehden äänijulkaisussa keskustellaan kehitysvammaisuuteen laajasti liittyvistä aiheista vaihtuvien vieraiden kanssa.
Tutustu podcastiin Ketju-lehden verkkosivuilla tai Spotifyssa

Podcastit / Lääkärilehti
Lääkärilehti tarjoaa alustan lääketieteellisille podcasteille, jotka käsittelevät erilaisia terveyteen ja mielenterveyteen liittyviä aiheita.
Tutustu podcasteihin Lääkärilehden verkkosivuilla

Palkittu-podcast / Mandatum Life
Palkittu on ainoa suomenkielinen palkitsemista käsittelevä podcast.
Tutustu podcastiin Mandatumin verkkosivuilla tai Spotifyssa 

Ihan metsässä / Metsälehti

Metsälehden podcastissa Sini Silvan käy eri puolella Suomea katsomassa, mitä metsäammattilaiset metsässä tekevät ja millainen metsäsuhde heillä itsellään on. 
Tutustu podcastiin Metsälehden verkkosivuilla tai Spotifyssa 

Sorkkia ja sarvia / Metsästäjälehti
Metsästäjälehden podcastissa keskustellaan kiinnostavista metsästykseen liittyvistä aiheista.
Tutustu podcastiin Metsästäjälehden verkkosivuilla tai Spotifyssa 

Rahapuhetta / OP Media
Rahapuhetta-podcast käsittelee talouden teemoja yksi kerrallaan ja helposti ymmärrettävästi.
Tutustu podcastiin OP:n verkkosivuilla tai Spotifyssa 

Pelaajacast / Pelaaja-lehti
Pelaaja-lehden oma podcast pitää sisällään ajankohtaista keskustelua peleistä.
Tutustu podcastiin Pelaaja-lehden verkkosivuilla tai Spotifyssa 

SK Radion ääneen luetut jutut / Suomen Kuvalehti 
Koneääni Ilona lukee ääneen Suomen Kuvalehden ajankohtaisia juttuja kahdesti viikossa. 
Tutustu juttuihin Suomen Kuvalehden verkkosivuilla tai Spotifyssa 

Taloustaito Podcast / Taloustaito-lehti
Taloustaito Podcast kertoo asiantuntijan äänellä rahasta ja veroista. 
Tutustu podcastiin Taloustaidon verkkosivuilla tai Spotifyssa 

Voi hyvin -mediaatiot / Voi hyvin -lehti
Voi hyvin -lehden podcast pitää sisällään Taru Karoliina Astikaisen vetämiä mediataatioita, joissa on kaksi teemaa: torjutut tunteet ja voimameditaatiot.
Tutustu podcastiin Voi hyvin -lehden verkkosivuilla tai Spotifyssa

Teksti: Anniina Nissinen | kuva: Jarkko Mikkonen

Aikakausmedian audiokysely

  • Kysely tehtiin syyskuussa 2022 Aikakausmedian jäsenistölle
  • 66 vastaajaa: 50 päätoimittajaa, 15 toimituspäällikköä ja yksi kustantaja
  • Vastaajista 40 edusti ammatti- ja järjestömedioita, 23 yleisömedioita ja kolme asiakasmedioita


    Onko mielessäsi aihe, josta haluaisit lukea Aikakausmedian sivuilta? Kerro meille!
page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: