Haku

Planin mainos toteaa faktat kainostelematta ‒ "Juuri tällaista puhetta kuukautisista tarvitaan"

Se aika kuukaudesta. Tuttu tokaisu käännettiin Planin mainoksessa voimaannuttavaksi, ja onnistunut kampanja toi voiton Kuukauden aikkarimainos -kisassa.

Tokaisua täydensi kuva juhlivista tytöistä ja informoiva teksti: 7 vuotta. Niin kauan menstruoiva ihminen keskimäärin vuotaa elämänsä aikana. Tehdään niistä vuosista hyvät kaikille.

‒ Juuri tällaista puhetta kuukautisista tarvitaan, totesi kisan tuomaroinut Iida Nieminen. Hän on huhtikuussa mainoskisan voittaneen Sidewaysin markkinointipäällikkö.

Plan kampanjoi kuukautissyrjintää vastaan Kansainvälisen kuukautispäivän kunniaksi. Noin puolella maailman väestöstä on kuukautiset, mutta siitä huolimatta kuukautissyrjintä ja kuukautisköyhyys rajoittavat tyttöjen elämää ja koulunkäyntiä ympäri maailmaa.

‒ Kuukautisissa ei ole mitään hävettävää, ja yhdessä voimme tarttua toimeen kuukautissyrjinnän kitkemiseksi, kaikkialta, Planin varainhankinnan johtaja Nora Huhta kertoo.

‒Halusimme viestittää, että kuukautisiin perustuvalla syrjinnällä on globaalisti vakavia vaikutuksia tyttöjen elämään ja tasa-arvoon.

Kampanjan tavoitteena oli saada uusia tyttösponssikuukausilahjoittajia mukaan tukemaan Planin työtä tyttöjen oikeuksien ja tasa-arvon edistämiseksi. Plan lähti hakemaan ideaa pysäyttävälle mainoskampanjalle yhdessä mainostoimisto hasan & partnersin luovan tiimin kanssa. Yhteistyö on kestänyt jo lähes kolmetoista vuotta.

Kampanja on suunniteltu Planin pääkohderyhmille, mutta Nora Huhta uskoo teeman olevan monelle muullekin samastuttava ja pysäyttävä.

‒Tähän kampanjaan haimme erityisesti raikasta, voimaannuttavaa ja toiveikasta ilmettä, vaikka käsittelemmekin vakavaa aihetta. Luovassa konseptissa on kiinnitetty erityistä huomiota moninaiseen ja yhdenvertaiseen kuvastoon, sillä kuukautiset ja kuukautissyrjintä koskettavat hyvin moninaista joukkoa.

Kampanja näkyi monipuolisesti eri sosiaalisen median kanavissa ja display-mainonnassa. Lisäksi siinä oli mukana laaja ryhmä sosiaalisen median vaikuttajia.

Aikakauslehtimainonnan haasteena Huhta pitää sitä, ettei testailulle ole samanlaisia mahdollisuuksia kuin digitaalisissa kanavissa.

‒Maailmassa tapahtuu nopeitakin muutoksia ja mahdollisuudet muokata mainosta aineistopäivän jälkeen ovat hyvin rajatut. Siksi valinnat on tehtävä tarkkaan harkiten.

Huhta kertoo, että Planin tekemien markkinointitutkimusten mukaan järjestön pääkohderyhmät lukevat aikakauslehtiä ja arvostavat tietoa.

‒ Valitsemamme aikakauslehdet tarjoavat myös ympäristön, joka tukee Planin brändimielikuvaa luotettavana ja asiantuntevana organisaationa.

Toiseksi toukokuun Kuukauden aikkarimainos -kilpailussa tuli Kolmen kaverin jäätelön Tuutin täydeltä aitoja makuja ja kolmanneksi Aarnin Pohjoisen inspiroima, metsän kasvattama.

Voimakas ja positiivista energiaa uhkuva mainos aiheesta, josta ei puhuta tarpeeksi häpeilemättä. Mainos ei kiertele tai kaartele vaan toteaa faktat kainostelematta. Juuri tällaista puhetta kuukautisista, jota tarvitaan.

Markkinointipäällikkö Iida Nieminen, Fullsteam

Se aika kuukaudesta

Mainostaja: Plan International Suomi
Nora Huhta, varainhankinnan johtaja
Sini Leskinen, lahjoittajakokemuksen päällikkö
Emmi Tissari, copywriter

Mainostoimisto: hasan & partners
Pauline Marie Korp, AD
Helinä Leppänen, copywriter
Östis Österlund, tuottaja
Jenni Halme, projektipäällikkö
Ketsia Anttila, asiakkuusjohtaja

Valokuvaus: simelius simelius
Nana Simelius, valokuvaaja, ohjaaja
Juhana Simelius, valot ja tekninen toteutus
Eetu Mendolin, luova tuottaja

Mallit: As You Are Agency

Aikakauslehdet, joissa mainos on julkaistu: Apu, Maailman Kuvalehti

 

Normaalista poikkeava jäätelömainos. Monissa jätskimainoksissa ei näy itse tuote vaan pakkaus ja muuta kuvastoa, joka ei tunnu käytännössä liittyvän itse tuotteeseen. Mainoksen estetiikassa kaikki oleellinen informaatio tulee ilmi.
Markkinointipäällikkö Iida Nieminen, Fullsteam

Tuutin täydeltä aitoja makuja

Mainostaja: Kolmen kaverin jäätelö
Aikakauslehdet, joissa mainos on julkaistu: Yhteishyvä

 

Kaunis ja brändin ilmettä hienosti toisintava mainos, joka on estetiikaltaan tätä päivää. Visuaalinen kuvasto kommunikoi sloganin kanssa erinomaisesti, ja kokonaisuuden tunnelma on ihanan tyyni.

Markkinointipäällikkö Iida Nieminen, Fullsteam

Pohjoisen inspiroima, metsän kasvattama

Mainostaja: Aarni
Maiju Jauhiainen, Aarnin markkinointisuunnittelija

Mainostoimisto: in-house
Maiju Jauhiainen, markkinointisuunnittelija

Mediatoimisto: in-house
Maiju Jauhiainen, markkinointisuunnittelija

Aikakauslehdet, joissa mainos on julkaistu: Kello & Kulta

Kuukauden aikkarimainos -kilpailu nostaa esiin hyvää mainontaa

Kuukauden aikkarimainos -kilpailun tarkoituksena on tuoda esiin hyvää aikakauslehtimainontaa sekä inspiroida sen tekijöitä.

Vuosina 2016–2020 kilpailu järjestettiin yleisöäänestyksenä Markkinointi & Mainonnan sivuilla. Vuodesta 2021 alkaen kisan voittajat on valinnut kuukausittain vaihtuva tuomari, joka on valittu aina edelliskuukauden voittajan kampanjatiimistä. Ensimmäinen kisa käytiin tammikuussa 2008. 

Lisätietoa Kuukauden aikkarimainos -kilpailusta:  
Mediatuottaja Piia Matikainen

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: